Seuratoiminnan taitoja lapsille ja nuorille
![]() |
Kisakallion Urheiluopisto ja SLU ovat yhteistyönä tuottaneet Kisakalliossa vieraileville seuroille uuden työkalun - Hyvän Seuran toimintatehtävät. Toimintatehtävien tavoitteena on kannustaa lapsia ja nuoria pohtimaan seuran toimintaa, yhteisiä sääntöjä, itsestä ja ympäristöstä huolehtimista sekä auttaa nuoria tunnistamaan erilaisia mahdollisia rooleja urheiluseurassa.
Hyvän Seuran toimintatehtävät on tarkoitettu urheiluseuroille, joukkueille ja ryhmille. Tehtävät ovat nimensä mukaisesti toiminnallisia, hauskoja ja saavat aikaan keskustelua.
Mitä kaikkea urheiluseurassa voi tehdä? Keitä kaikkia tarvitaan, jotta urheiluseura toimisi hyvin? Miltä tuntuu toimia tuomarin tehtävissä? Miten voimme harrastaa ja kilpailla ympäristöystävällisemmin?
Näitäkin kysymyksiä on helppo pohtia lasten ja nuorten kanssa kun menetelmät ovat innostavia ja kohderyhmälle suunnattuja.
Hyvän Seuran toimintatehtävien aihepiirit pohjautuvat SLU:n Reilun Pelin eettisiin periaatteisiin. Kuudesta teemasta ja lukuisista vaihtoehtoisista tehtävistä riittää ohjelmaa useammallekin leirille.
Toimintatehtävät veloituksetta käytössä Kisakalliossa
Toimintatehtävät ovat Kisakallion asiakkaana olevien urheiluseurojen, joukkueiden ja muiden ryhmien käytettävissä. Valmentaja tai ohjaaja voi panttia vastaan lainata tehtävät oman porukan käyttöön Kisakallion vastaanotosta. Tehtävät on suunniteltu siten, että ryhmän ohjaaja voi omatoimisesti ohjata tehtävät vähin ennakkovalmisteluin. Tehtäviä voidaan tehdä harjoitusleirin yhteydessä esimerkiksi ruokailun jälkeen, illanvieton yhteydessä tai muuna vapaana ajankohtana. Monet tehtävistä voidaan tehdä vaihtoehtoisesti joko sisällä tai ulkona. Tehtävien kesto vaihtelee kymmenestä minuutista tuntiin.
Ringetteleiriläiset innostuivat tehtävistä
Hyvän Seuran toimintatehtävät olivat koekäytössä Suomen Ringetteliiton kesäleirillä Kisakalliossa. Ohjaajien mukaan kansiot helpottivat heidän työtään. Jotkut tehtävistä antoivat mahdollisuuden rauhoittua ja rentoutua leirin vilskeessä. Pulinaboksin kysymykset puolestaan innostivat leiriläiset keskustelemaan ja sopivat monen ikäisille.
Kisakallion Hyvä Seura Koulutuskeskus toimii
Hyvän Seuran toimintatehtävät ovat osa Kisakallion Urheiluopiston hallinnoiman ja Opetusministeriön tukeman Urheiluseuratoiminnan reseptit – Hyvä Seura koulutuskeskus – hankkeen toimintaa. Vuosina 2008 - 2009 toteutettavan hankkeen tavoitteena on urheiluseuratoiminnan koulutuksen kehittäminen eri tahojen yhteistyönä.
Toimintatehtävät laatineessa työryhmässä olivat mukana SLU:sta seuratoiminnan asiantuntija Sirpa Korkatti, projektipäällikkö Riikka Juntunen ja asiantuntija Karoliina Luoto sekä Kisakallion Urheiluopistosta hankevastaava Pauliina Hyvönen.
Teemojen esittely:
1. Meidän Seura Millaisista toimijoista ja ihmisistä urheiluseura muodostuu? Keitä kaikkia tarvitaan, jotta urheiluseura toimisi hyvin? Mitä kaikkea urheiluseurassa voi tehdä? Mitkä ovat oman joukkueen tai ryhmän arvot? 2. Yhteishenki Korkealle! Toimitaan yhdessä, ratkaistaan hauskoja pulmia ja keskustellaan liikunnan lomassa omalle ryhmälle tärkeistä asioista. 3. Tunti Tuomarina Miltä tuntuu toimia tuomarin tehtävissä? Miten tuomariin yleensä suhtaudutaan? Olisiko minusta tuomariksi? 4. Sporttaa Ekona Ympäristömittari punnitsee ekovalinnat. Millainen reittikartta ryhmän treenimatkoista syntyy? Miltä oman joukkueen muotokuva näyttää luonnon materiaaleista rakennettuna? 5. Terveet Kisat Liikunko tarpeeksi, lepäänkö riittävästi? Mitä ruokia nuoren urheilijan kannattaa valita lautaselle? Kokeillaan miten oma ryhmä rentoutuu. 6. Pulinaboksi Pääseekö myöhästynyt urheilija pelaamaan? Miten meidän ryhmässämme suhtaudutaan karkin syömiseen? Näihin kysymyksiin ei ole oikeita tai vääriä vastauksia. Pulistaan eri aiheista pienissä ja isommissa ryhmissä ja sovitaan ryhmän yhteisistä toimintatavoista. |
SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 16/09, SLU.fi.
