Vallankahvassa jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Heikki Hietanen
 Heikki Hietanen |
 Jäärekka: Jääkiekkoa on Suomessa pelattu ensi vuonna 80 vuotta. |
”Urheilujärjestöillä on itsetutkiskelun paikka. Vapaaehtoistoiminnan tulisi olla paremmin lohkottua, jotta varsinkin nuoret voisivat tulla mukaan ottamatta heti koko komppanian murheita kantaakseen. Toimijoita tulee saada mukaan pienempiin ja enemmän omaa mielenkiintoa vastaaviin haasteisiin”, sanoo Suomen jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Heikki Hietanen.
Suomi on liikuntakulttuuriltaan ainutlaatuinen maa, sillä Euroopassa ei liene toista valtiota, jossa jalkapallo - tai jossain harvassa tapauksessa iso palloilulaji - ei olisi maan ykköslaji. Suomessa yksilölajien asema on vahva ja jako talvi- ja kesälajeihin laajentaa edelleen kirjoa.
Jääkiekkoa on Suomessa pelattu ensi vuoden tammikuussa 80 vuotta ja se on iso tekijä, jolla on myös iso vastuu. Liiton toimitusjohtaja Heikki Hietanen on siis hyvin merkittävä liikuntavaikuttaja. Työn kuva on kuitenkin pirstaleinen. Edes päivän päätehtävää ole helppo nimetä, sillä jäsenkunnan kirjo vaihtelee pienistä tytöistä ja pojista aina NHL:n isoihin tähtiin saakka.
”Lajijohtajan kalenteri on viikoiksi eteenpäin täynnä palavereja ja työ on hyvin sirpaleista. Lajin sisällä on lukuisia toimialoja: valmennusta, koulutusta, kilpailu- ja maajoukkuetoimintaa ja erilaisia yhteiskunnallisia projekteja. Toisaalta liitto on jäsenenä monessa eri yhteisössä sekä organisaatiossa ja niihinkin kuluu aikaresursseja. Työtä riittää muiden lajien tapaan kaikkina vuorokauden aikoina ja viikonpäivinä”, kertoo Heikki Hietanen.
Ja näin jatkuu kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Asiat tapahtuvat tietyn tutun rytmin mukaan. Sitä rikkovat vain suuret hankkeet, kuten käynnissä oleva juhlavuosi.
”Ensi vuosi on olympiavuosi ja järjestämme keväällä naisten MM-kilpailut. Viime vuonna aikaa kului vuoden 2012 miesten MM-kisojen hakemiseen ja lisäksi järjestimme alle 18-vuotiaiden MM-kilpailut, eli jokaiselle vuodelle riittää rutiinien lisäksi omia erikoisprojektejaan.”
Liigoja – liikaako?
Toinen suomalainen erikoispiirre on, että maan ainoa joukkuelaji, jonka yhteydessä voidaan puhua ammattilaisuudesta, on jääkiekko. SM-liigan lisäksi lajin ystäville tarjotaan kuitenkin myös muiden liigojen otteluja. Tämä on haaste myös liitolle, jolle kansainvälisen toiminnan koordinointi kuuluu, vallankin kun sopimus esimerkiksi NHL:n kanssa on neuvotteluvaiheessa.
”NHL on ollut erillissopimuksella mukana jääkiekkoperheessä. Liigan kanssa on sovittu pelaajien siirtokorvauksista, osallistumisesta MM-kisoihin, olympialaisiin ja World Cupiin. Nyt olemme olleet puolisen vuotta sopimuksettomassa tilassa, mutta neuvottelut jatkuvat. Kaikki osapuolet, mukaan luettuna pelaajayhdistys ymmärtävät, että sopimusta tarvitaan, sillä ongelmien ratkaiseminen eri maiden oikeusistuimissa ei tule onnistumaan”, linjaa Heikki Hietanen.
Uusien liigojen – erityisesti mestarien liigan eli CHL:n – tuloa markkinoille hän pitää hyvänä. Se toimii jalkapallossakin erinomaisesti. Sen sijaan Venäjälle perustetun KHL:n vaikutuksia ei voi pitää vain positiivisena, koska liiga ei ole Venäjän liiton otteessa, ja se on sekoittanut aika tavalla pelaajamarkkinoita.
”On syntynyt epäterve kilpailutilanne kun KHL:n seurojen rahoitus ei millään lailla perustu tuotteen myyntiin katsojille. Suomessa on näin aina pyritty toimimaan. Venäjältä kuuluu lisäksi jo nyt, että palkat ovat myöhässä, eikä maailman talous anna oikeutta arvioida, että helpommat ajat olisivat edessä."
Määräaikaiseksi – kahdeksan vuotta sitten
Niin kuin yleensäkin, myös Heikki Hietasen tie Jääkiekkoliiton toimitusjohtajaksi syntyi sattumalta. Voiko elämää edes ohjata? Työskentely kaupunkilehden päätoimittajana Hämeenlinnassa tutustutti HPK:n toimintaan ja Harri Lintumäkeen ja siitä sitten jääkiekkoliittoon Kalervo Kummolan puhelun seurauksena liiton määräaikaiseksi toimitusjohtajaksi kahdeksan vuotta sitten.
No, aivan sattumaa tulo jääkiekon pariin ei tietenkään ollut, sillä laji oli hänelle rakas ja Heikki Hietasen suku lienee ensimmäinen, jossa on korkeimman sarjatason pelaajia kolmessa polvessa.
Jääkiekon asema Suomessa ei olisi ollenkaan sama, ellei lajin parissa olisi tehty johdonmukaista työtä olosuhteiden parantamiseksi. Nyt kun luonnonjää alkaa olla harvinaista herkkua, on maassa aika liuta jäähalleja ja tekojääratoja, mutta sattumalta ne eivät ole syntyneet.
Olosuhteet kuntoon
”Aikanaan lajin parissa pohdittiin, miksei maajoukkue pärjää tshekeille, venäläisille, kanadalaisille, ruotsalaisille ja yhdysvaltalaisille ja vastaukseksi löydettiin kaksi syytä: ei tekojäätä, eikä niiden myötä syntynyttä riittävää pelaajamassaa. Tämä tapahtui 1970-luvulla ja sen jälkeen jääkiekkoliitossa paneuduttiin ongelmaan ja ryhdyttiin toimeen.”
Tärkeän työn jäähalliverkoston aikaansaamiseksi teki jäähallivaliokunta ja erityisesti Seppo Liitsola. Hänet palkattiin varmistamaan, että kaikki tahot yhdessä toimivat halliverkoston kasvattamisen hyväksi.
”Seurat saivat kunnat mukaan ja samaan aikaan opetusministeriö oli kiitettävästi avittamassa, mutta tärkein voima tässäkin asiassa oli aktiivinen kenttäväki. Myös liitto on tosin tehnyt osansa ja esimerkiksi MM-kisoista saatuja tuottoja on käytetty hallien rakentamiseen käynnistämiseen.”
Jääkiekkoväki on siis ollut aktiivista ja kantanut myös itse taloudellista vastuuta olosuhteiden luomisessa, mutta pitääkö näin olla, vai kuuluisiko liikuntapaikoista huolehtiminen täysmittaisesti yhteiskunnalle ja nähdäänkö jatkossa yhä enemmän myös yksityisiä projekteja?
”Jo nyt on syntynyt sellainen ongelma, että lajin käyttökustannukset ovat yksityisten hankkeiden vuoksi nousseet hyvin korkeiksi. Samalla myös kunnat ovat yksityistäneet halleja, eikä jääkiekko enää ole kaikkialla tasavertaisessa asemassa muihin lajeihin verrattuna”, arvioi Heikki Hietanen.
Parempiosaisten peliksi?
On siis olemassa vaara, että lajista tulee parempituloisten harrastus, joka ei taatusti ole liiton tavoitteena, sillä jääkiekkoa markkinoidaan kaikkien kansankerrosten pelinä – kiekkoa kaikille.
”Tarvitsemme jatkossa kuntien voimakkaampaa vastaantuloa. Se ei ehkä tarkoita täysin ilmaisia tiloja, mutta ainakin tasapuolisempaa muiden lajien tuntihintoihin verrattuna.”
Ikävä kyllä myös Heikki Hietasen korviin tulee jo nyt tarinoita, joissa vanhempien tulot eivät riitä jääkiekkoharrastuksen rahoittamiseen. Liiton suorat mahdollisuudet ongelman ratkaisuun ovat rajalliset, mutta jotain yritetään.
”Seuroilla on omia stipendijärjestelmiään vähävaraisten auttamiseksi ja liiton juhlavuoden aikana myydään maajoukkueen retropaitoja, joista saadut tulot säätiöidään ja näillä tuloilla pyritään avittamaan heikossa asemassa olevia, mutta kovin vähäistä tämä tietenkin on, eikä ainakaan ratkaise esimerkiksi yksihuoltajaperheen mahdollista kustannusongelmaa.”
Onkin karmaisevaa, jos muutenkin liian vähän liikkuvien lasten harrastaminen kaatuu olosuhteista johtuviin maksuihin.
”Ikävä kyllä yhteiskunnassa ei laajemmin ymmärretä sitä, että urheiluseurat tekevät valtavan arvokasta työtä. Ei ole oikein, että seurat joutuvat keräämään hirmuisen määrä rahaa, että saisivat näin tehdä. Onkin helppo sanoa, että yhteiskunnan - kuntien että valtion - taholta tulisi voimakkaammin tukea tätä toimintaa, jota onneksi vielä toistaiseksi tehdään kaikkialla Suomessa.”
Suora seuratuki on yksi kädenojennus tähän suuntaan, mutta helppo malli ei sekään ole.
Liittojen tulisi tuntea seurojen tila
”Kun rahaa ruvetaan jakamaan, tulisi varmistaa, että se menee paikkaan, jossa se eniten hyödyttää. Samalla tulisi olla käytössä hyvä mekanismi seuraamaan sitä, miten varat on kulutettu. Suora seuratuki on niin uusi projekti, että se varmasti vielä hakee malliaan. On hyvä, että tukea menee suoraan seuratasolle, mutta lajiliitoissa on todennäköisesti jo olemassa arvio siitä, ketkä tukea eniten tarvitsevat ja mihin.”
Näin on ainakin jääkiekkoliitossa, jonka auditointijärjestelmästä on erinomaisia kokemuksia. Liitto on arvioinut 80 seuran tilan: jokaisesta on oma mappinsa liiton nuorisopäällikön huoneessa. Liitossa on siis tarkka tieto miten seuratyö sujuu.
”Auditointi käsittää yhdeksän arviointialuetta, joiden avulla tiedetään nykytila. Samalla on valittu ne kolme painopistealuetta, joita seura erityisesti pyrkii arvioinnin jälkeisen kahden vuoden aikana parantamaan.”
Ensimmäinen auditointikierros tehtiin reilut kaksi vuotta sitten ja nyt seuroja arvioitiin toistamiseen. Tulokset olivat pistearvoina mitattuna erinomaiset.
”Uskon, että tällaisia työkaluja tarvittaisiin kaikkialla suomalaisen urheilun kentälle, jotta esimerkiksi seuroille tarjottavat tukitoimet kohdistuisivat oikeisiin asioihin. On tärkeää tietää, mitä seuramaailman arjessa todella tapahtuu”, sanoo Heikki Hietanen.
Jääkiekkoliiton käyttämä malli on alun perin belgialainen ja jalkapallosta jalostettu. Se on toteutettu Suomen Urheiluopiston, palloliiton sekä jääkiekkoliiton yhteistyönä ja mikä parasta: se on Vierumäen kautta kaikkien saatavissa.
Ympäristön haasteet
Jääkiekosta on tullut hyvin pitkälle sisälaji ja jään tekeminen vie energiaa. Ympäristökysymyksiin suhtaudutaankin liitossa hyvin vakavasti. Mäntsälän Jäätiikerit palkittiin marraskuussa SLU:n ympäristöpalkinnolla ja seura onkin tehnyt hyvää ruohonjuurityötä – juuri sitä mihin liitto kovasti kannustaa.
”Jäähallien energiatehokkuus on suuri kysymys ja siihen esimerkiksi liiton jäähallivaliokunta suhtautuu suurella vakavuudella esimerkiksi hallien peruskorjausten yhteydessä. Tämä on tärkeää jo käyttötalouden kannalta. Seuroissa on olennaista puuttua Jäätiekerien tavoin esimerkiksi matkoihin. Kimppakyydit tulee saada toimimaan ja sarjaohjelmat pitää laatia niin, ettei pääasia ole bussissa istuminen vaan pelaaminen. Turhat matkatunnit eivät varmasti kehitä ketään.”
Jääkiekkoliiton ympäristöohjelmaa ei siis ole tehty vain velvollisuudesta.
Keskustelua, mutta mistä
Urheilujohtaminen on oma hallinnonlajinsa. Siihen kuuluu oikeus saada osallistua toisinaan intohimoiseen keskusteluun, jonka aihe ei edes aina ole tiedossa, mutta ainakaan jääkiekon sisällä debatista ei ole pulaa.
”Jääkiekossa tuntuu aina olevan kriisi päällä – ainakin lehtien mukaan. Ehkä se on myös lajin menestyksen salaisuus”, naurahtaa Heikki Hietanen.
Hän tietää, että kaiken tavoitteena on kuitenkin toiminnan parantaminen, vaikka toisinaan räksyttäjien motiivit tuntuvat omituisilta ja vain oman egon nostattamiselta.
”Vakavasti puhuen keskustelu on aina hyvästä ja sitä tulee käydä niin lajin sisällä kuin laajemminkin, joskin kattojärjestö- tai toimialakohtainen keskustelu tahtoo usein mennä yhtä leveäksi kuin pitkäksi.”
Vaikka jääkiekkoliitossa työskentelee kymmeniä henkilöitä, on se kuitenkin kansalaisjärjestö, jonka johtamisen erityispiirteet Heikki Hietanen summaa naurahtaen toteamukseen, että ’jos yrityksen johtaminen on vaikeaa, on kansalaisjärjestön johtaminen mahdotonta’.
Johtamisen tekee vaativaksi jo mainittu sirpaleisuus. Esimerkiksi kiekkoa kaikille edellyttää kaikkien äänien kuuntelemista.
”Keskustelun pysyttäminen fokuksessa lienee kovin haaste”, summaa Hietanen.
Kovin erilainen Suomi
”Kaikilla toimijoilla on hiukan eri intressi, joten ei ole helppoa pitää heterogeenistä ryhmää mukana ja lisäksi saada sitä kehittymään.”
Heikki Hietaselle laaja kierros Suomessa vahvisti jälleen sen tosiasian, että maa on kovin erinäköinen pääkaupunkiseudulla ja haja-asutusalueella. Päättäjät ovat kuitenkin usein Etelä-Suomesta.
”Koko Suomen pitäminen mukana kansalaistoiminnassa on iso haaste varsinkin joukkuelajille ja erityisesti muuttotappioalueella, jossa jo joukkueen muodostaminen vaatii aikamoista mielikuvitusta ja luovuutta.”
Jääkiekko on kaupallinen laji, mutta edes siinä kaupalliset toimijat tuskin syrjäyttävät perinteistä seurarakennetta, joka tosin on isojen haasteiden edessä. Tutkimukset kertovat yhteiskunnan rajusta muutoksesta. Lasten liikkuminen ei ole enää itsestään selvyys.
Haasteet kohdattava yhdessä
”Tulevaisuuden suuri haaste on varmistaa, että kaikki lapset – eivät vain seuroissa urheilevat - liikkuvat riittävästi ja monipuolisesti. Kaikki harhakuvat tulisi viimeinkin hävittää ja myöntää vallitseva vakava tilanne. Lajien tulisikin yhdessä kohdata nykyisyys yhdessä perheiden, päiväkotien ja koulujen kanssa. Jos yhdessä toimitaan, riittää kaikille lajeille myös urheilijoita, jopa laadukkaaseen huippu-urheiluun."
Toinen suuri haaste on seurajohtamisessa, joka ”ukkoontuu” ja johon on yhä vaikeampi saada sitoutuneita toimijoita, kuten Pasi Kosken esityksessä SLU:n syyskokousseminaarissa todistettiin. Sama trendi on nähtävissä myös alue- ja liittotasolla: nuoret eivät ole merkittävä enemmistö!
”Urheilujärjestöissä on itsetutkiskelun paikka: miten nuoria saadaan aktivoitua paremmin. Toiminnan tulisi ehkä olla paremmin lohkottua, jotta mukaan voisi tulla ottamatta koko rykmentin murheita heti kantaakseen. Ihmisiä tulee saada mukaan pienempiin ja enemmän omaa mielenkiintoa vastaaviin haasteisiin.”
Heikki Hietanen näkee monen muun tavoin, että jos seuroihin saadaan lisää aktiivisia ja innostuneita toimijoita, menee liitoilla ja sitä myöten koko suomalaisella urheilulla nykyistä paremmin.
Pojat, mutta myös tytöt
Jääkiekkoa on pitkään pidetty maskuliinisena ja kovaotteisena pelinä, jota pelaavat pojat ja miehet. Kiekkovarusteisiin sonnustautuneita tyttöjä on jopa kuvattu ”jäällä kaatuileviksi muumi-peikoiksi”. Pian totuus saattaa olla aivan jotain muuta ja vertailu raavaiden jätkien NHL-kiekkoon loppuu.
Heikki Hietasen mukaan kyse on halusta ja asennekasvatuksesta. Hän kertoo, että kiekkolevien tyttöjen määrä oli vuodesta toiseen noin 2 500, kunnes viime vuonna tyttöjen kiekkopäivät ”Girls Hockey Days” aktivoi mukaan 1 700 uuttaa harrastajaa.
”Rekrytointi tehtiin uudella tavalla ja kynnys mukaan tulemiseen laskettiin mahdollisimman alas. Esimerkiksi turhat varustehankinnat minimoitiin, jotta nurkkiin ei jäisi kerran käytettyjä kypäriä, mailoja ja luistimia. Samalla tytöt ohjattiin suoraan omiin ryhmiinsä, eikä kuten aiemmin, pelaamaan poikien kanssa. Jos tytöt siis saadaan kokeilemaan lajia, on puolet tehty. He itse kyllä osaavat päättää, pitävätkö he jääkiekosta vai eivät”, arvioi Heikki Hietanen.
Tuulen suunta on kääntynyt ja seurojen lattea into aloittaa tyttöjen kiekkoilu on asennekasvatuksen myötä muuttunut.
Yhdentyvän Euroopan uudet haasteet
Muuttunut on myös lajin kansainvälinen asema. Vielä joitain vuosia sitten jääkiekon kansainvälisyydestä puhuttiin usein vähätellen, vaikka laji esimerkiksi talviolympiakisoissa on kerännyt todella isot katsojajoukot.
Heikki Hietanen varoittaakin uskomasta, ettei muualla tehdä jääkiekkotyötä ja paranneta olosuhteita. Hän uskoo esimerkiksi Unkarin taas jatkossa haastavan Suomen.
”Maajoukkueen viime vuosien erinomainen menestys on luonut harhakuvan Suomesta jääkiekon supervaltana, ja että menestys myös jatkossa tulisi helposti. Mitalisijojen ulkopuolelle jääminen on kirvoittanut kielet oikein kunnolla. Suomeen on tietenkin muodostunut hyvä kiekkotraditio, joten aivan heti eivät uudet kiekkomaat maajoukkueitamme tyrmää, mutta varuillaan pitää olla, eikä laakereille saa jäädä lepäämään.”
Euroopan yhdentyminen on urheilulle haaste – siis myös jääkiekolle. Urheilun itsenäinen asema, työvoiman vapaa liikkuvuus ja monet muut asiat puhuttavat kiekkoväkeä.
”Urheilun juridisoituminen on kai vääjäämätöntä. Toivottavasti kabineteissa kuitenkin ymmärretään urheilun erityispiirteet eli ettei se ole tavanomaista liiketoimintaa. Urheilu on muutakin kuin ammattilaisjalkapallo, jonka valtava asema saattaa sumentaa ajatuksia ja tekee muiden lajien aseman hiukan hankalaksi.”
Jääkiekon MM-kisojen järjestäminen ei ole jääkiekkoliitolle vähäpätöinen juttu. Kisoista saaduilla tuotoilla on iso merkitys liiton taloudelle. Ne myös tuottavat aina voittoa, mikä ei ole kovin tavallista, kun puhutaan urheilun suurtapahtumien järjestämisestä Suomessa.
Vuonna 2012 Suomessa järjestettävät MM-kisat eivät tule tekemään tästä poikkeusta, mutta aivan yhtä hyvään tulokseen kuin aiemmin ei päästäne. IIHF:n kilpailukomiteaan kuuluva Heikki Hietanen sanookin, että kisojen tulevaa rakennetta on syytä miettiä.
”Tulemme varmaankin ehdottamaan, että kisat voitaisiin jatkossa jakaa. Nykyisellään kiinnostuneet saavat kisoja järjestettäväkseen yhä harvemmin. Jos kisat jaettaisiin esimerkiksi kahteen maahan kerrallaan, lisäisi se lajin näkyvyyttä, eikä vaikuttaisi tuottoon kovin olennaisesti.”
MM-kisatuotot toimintaan
Vuoden 1997 kisat olivat hyvin tuottoisat ja vielä 2003 taloudellinen tulos oli hyvä. Jääkiekkoliitto onkin osannut käyttää tulot erinomaisesti.
”Kaikki tuotot jaetaan siten, että ne riittävät seuraavaan oletettuun kisaisännyyteen saakka. Varat käytetään vuosittain erilaisiin jääkiekon kehittämisprojekteihin. Sitä ei ole jätetty tileille makaamaan, mikä on ollut viisas päätös.”
Tähän on hyvä yhtyä, sillä varoilla on muun muassa palkattu liuta liittokouluttajia, eli yhdeksän kokopäiväistä ammattilaista, auttamaan seurojen valmennuspäällikköjä. Lisäksi kisatuotoilla perustetusta rahastosta on avustettu seuroja palkkaamaan valmennuspäällikköjä.
”Järjestelmän avulla olemme saaneet Suomeen noin 50 päätoimista valmennuspäällikköä. Nyt tuki kohdentuu laatuauditointijärjestelmän kautta seuroille sen mukaan, miten hyvin he ovat tavoitteissaan onnistuneet”, valottaa Heikki Hietanen.
Isoin osa MM-kisojen tuotosta on siis laitettu seurojen kehittämiseen ja valmennuksen tukitoimenpiteisiin. Sitä on myös käytetty jäähallien rakentamiseen sekä erilaisiin terveitä elintapoja vahvistaviin kampanjoihin.
Ei siis ole sattuma, että jääkiekon asema on juhlavuonna muihin maihin verrattuna poikkeuksellisen vahva.
Lähde: YLE Urheilun haastattelu, Jouko Vuolle