Vallankahvassa opetusministeri Henna Virkkunen: Mielen ja kehon vire oppimisen perusta

”Fyysinen toimintakyky on iso kansaterveydellinen kysymys. Tämän päivän aikuistenkaan kunto ei ole hyvä, mutta erityistä huolta tulee silti kantaa siitä, että lapset oppivat liikunnallisen elämäntavan. Kyse on jaksamisesta. Mielen ja kehon pitää olla oppimista tukevassa vireessä”, sanoo opetusministeri Henna Virkkunen.

Henna Virkkunen on työskennellyt opetusministerinä lähestulkoon vuoden. Hän aloitti tehtävässä 19. joulukuuta 2008, kun Sari Sarkomaa jätti ministeriyden henkilökohtaisista syistä.

Hän sanoo, että ministeriys on kohdellut häntä sangen hyvin. Mitään aivan ihmeellistä ja odottamatonta ei ole päässyt tapahtumaan. Toisaalta talouden näkökulmasta vuosi on ollut vaikea, eikä siinä suhteessa tulevaisuuskaan näytä tuovan helpotusta.

”Se on todellakin haasteellista, mutta samalla koen, että suomalaiset tukevat vahvasti opetusta ja koulutusta sekä niiden myötä nuorten tulevaisuutta. Näiden alueiden budjettileikkauksista ei puhuta, vaan pikemminkin niihin halutaan myös jatkossa satsata.”’

Myös henkilökohtaisella tasolla vuosi on sujunut koko lailla ennakkoarvailujen mukaisesti, vaikka ministeriys oli tavallaan kuin hyppy liikkuvaan junaan.

”Viime talvena oli meneillään paljon isoja uudistuksia, jotka nyt on saatu hyvään malliin. Tehtävää kuitenkin riittää koko vielä lähes puolitoista vuotta kestävälle toimikaudelle, eli työ ei lopu kesken.”

Hevosharrastuksen riemu

Ministerin työpäivillä on taipumus venyä ja Henna Virkkusen tapauksessa rasitusta lisää koti- ja työpaikan välinen pitkä välimatka. Kovin usein junan pilli kutsuu asemalle Jyväskylässä jo 5.30 aamulla. Omasta kehosta ja mielestä on siis pidettävä huolta.

”Pyrin sisällyttämään viikkoon ainakin yhden tai jopa kaksi vapaapäivää ja toisaalta pitkän työmatkan voi hyödyntää työskentelemällä. Elämä ei mielestäni saa olla pelkkää työtä. On järjestettävä aikaa myös lepoon, perheelle, läheisillä ja harrastuksille sekä ajatteluun.”

Muistelleessaan omaa kouluaikaansa ja varhaisteini-ikäänsä, ei Henna Virkkunen niinkään nosta esiin koulutunteja tai opettajia, vaan keskiöön nousee hevosharrastuksen tuoma riemu. Hän kutsuu ratsastusta elämän pääsisällöksi.

”Sain 10-vuotiaana oman ponin ja sitä kautta suurin osa sosiaalisesta elämästä liittyi tallialueelle. Myös koulussa lähimmät ystävät olivat samaa ratsastusporukkaa. Sinänsä koulunkäynti oli ihan mukavaa, eikä ainakaan erityisen vaikeaa”, muistelee Henna Virkkunen.

Hän haluaisikin tarjota tämän päivän lapsille jotain samaa eli satsata toimivaan kouluyhteisöön, jossa sekä oppilaat että opettajat voisivat viihtyä, ja jonne olisi mukava tulla joka aamu.

”Muistan hyvin Alavudella vietetyistä kouluvuosista välituntien leikit ja myös liikuntatunnit. Koulussamme oli noin 300 oppilasta ja se tarjosi hyvät mahdollisuudet myös esimerkiksi liikuntaharrastuksille. Kaiken kaikkiaan koulun ilmapiiri oli mukavan leppoisa.”

Henna Virkkunen näkee, että yhteiskunta tarjoaa sangen hyvät mahdollisuudet ihanteellisen kouluympäristön luomiseen, mutta perää samalla parempaa kodin ja koulun välistä dialogia.

”Liian harvassa koulussa vanhemmat ja opettajat tekevät riittävästi yhteistyötä. Toivoinkin vanhemmilta paljon lisää aktiivisuutta hyvän kouluyhteisön rakentamisessa.”

Hän jatkaa, että hyvää kouluyhteisöä on vaikea luoda vain lainsäädännöllä.

”Paljon riippuu niistä henkilöistä, jotka kouluilla työskentelevät ja silloin katse kääntyy ennen kaikkea koulujen johdon suuntaan.”

Vastuuta siirtynyt ’liian hyville’ opettajille

Henna Virkkunen muistuttaa, että päävastuu kasvatuksesta kuuluu kuitenkin vanhemmille, joita koulu voi vain tukea.

”Todella paljon asioita halutaan sälyttää koulun ja opettajien vastuulle. Ehkä se kuvaa myös sitä, miten paljon opettajien ammattia ja asiantuntijuutta Suomessa arvostetaan. Tämä pitää nähdä vahvuustekijänä ja samalla pitää iloita siitä, että opettajan tehtävä on pysynyt haluttuna. Siinä suhteessa asemamme on maailmankin tasolla poikkeuksellinen.”

Lasten fyysisen aktiivisuuden väheneminen ja sen kautta varsinkin viime vuosina ylipainon lisääntyminen tuntuvat loppuun kalutuilta aiheilta, joista jossain muodossa on keskusteltu jo yli 100 vuotta. Keskustelua on kuitenkin jatkettava, koska ongelma elää ja pahenee.

Lasten ja nuorten liikunnan asiantuntijaryhmän laatimien fyysisen aktiivisuuden suositusten (2008) mukaan lapsuusiässä fyysisen aktiivisuuden vähimmäismäärä on kaksi tuntia päivässä ja nuoruusiässä 1-1,5 tuntia päivässä. Koululiikuntaa on perusopetuksessa keskimäärin 2 x 45 minuuttia viikossa luokka-astetta kohden.

On selvää, että kouluikäisen lapsen liikkuminen ei voi olla yksinomaan koulun varassa. Lapset ja nuoret kuitenkin viettävät koulussa ikätasosta riippuen 30 – 50 prosenttia valveillaoloajastaan, joten koululla on iso vastuu terveyden ja hyvinvoinnin edistäjänä, mutta onko se valmis vastaamaan haasteeseen?

”Koska koulussa tavoitetaan koko ikäluokka, on se oiva paikka isojen haasteiden kantajaksi. Parhaillaan selvitetään pitäisikö tuntijakoa muuttaa ja liikuntatunteja lisätä. Päivään kuitenkin mahtuu liikuntaa moneen muuhunkin paikkaan. Erityisesti tulisi kiinnittää huomiota koulumatkoihin ja koulujen pihoihin.”

Kuka asvaltoi koulujen pihat?

Henna Virkkunen sanoo, että koulureitin tulisi turvallisesti mahdollistaa esimerkiksi kävely tai pyöräily. Myös 1980-luvulla tehty virhe, jossa koulujen pihat asvaltoitiin parkkipaikoiksi, tulisi korjata.

”Opetusministeriön liikuntapuoli on jo usean vuoden ajan rahoittanut pihojen muuntamista takaisin lähiliikuntapaikoiksi. Lapset ovat välitunneilla noin viisi tuntia viikossa. Sen hyödyntäminen on iso mahdollisuus. Ikävä kyllä noin kolmannes koulujen pihoista ei vielä tue minkäänlaista harrastamista.”

Opetusministeriö suosittaa, että päivässä pidettäisiin ainakin yksi pidempi välitunti, joka mahdollistaisi erilaiset leikit ja pelaamisen.

”Monissa kouluissa on hyviä kokemuksia myös siitä, että urheiluseurojen avulla on koulutettu lapsia välituntiliikuttajiksi ja moni alakoululainen on ollut tästä kovin innoissaan”, iloitsee Henna Virkkunen.

Työ pitäisi kuitenkin aloittaa jo päiväkodeissa, joiden pihojen ja tilojen tulisi tarjota mahdollisuus myös liikkumiseen. Välituntiliikunta olisi tässä tapauksessa hyvä luontainen jatke jo aiemmin aloitetulle prosessille.

”Näen oman 6-vuotiaan poikani kautta, mitä hyvä toiminta päiväkodissa tarkoittaa. Sählyä ja muita pelejä pelataan hikipäässä. Liikunnallinen elämäntapa pitää oppia nuorena ja silloin se yleensä jatkuu varmemmin myös aikuisiässä. Toisaalta erityisen mukavaa on se, että koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa liikuntaa - vaikeampaa ehkä.”

Kuka lopetti koulujen kerhot?

Myös koulujen kerhotoiminnan kehittäminen on tärkeää. Ennen edellistä lamaa kouluissa oli 19 000 kerhoa, joiden toiminnan talouden ahdinko käytännössä lopetti hyvinkin 15 vuodeksi. Kahden viime vuoden aikana on opetusministeriön erityisrahoituksen avulla kuitenkin syntynyt 12 000 uutta kerhoa.

”Niistä suurin osa on opettajien vetämiä liikuntakerhoja, jotka toimivat koulupäivän jälkeen ja ovat maksuttomia lapsille. Opettajille ne tarjoavat samalla mahdollisuuden pieneen lisätienestiin.”

Yhteiskunta on todella muuttunut puolen vuosisadan aikana. Elämäntavasta on tullut passiivinen – autolla istuen töihin, istumatyötä ja jälleen istumaan sohvalle. Siksi kaupunkeja tulisikin rakentaa kannustamaan omaehtoiseen liikuntaan. Nykyisessä tieto- ja viihdevälineyhteiskunnassa on tehtävä töitä liikunnan lisäämiseksi. Se tulee näkyä myös koulupäivän suunnittelussa.

Yhtä kaikki koululiikunta ja koulun liikunta täydentävät toisiaan. Liikunta yhdessä muiden koulun oppiaineiden kanssa muodostaa kokonaisuuden, johon osallistuvat kunkin ikäluokan kaikki lapset.

Lasten ja nuorten liikunnan asiantuntijaryhmä on esittänyt muun muassa, että tuntikehykseen on lisättävä peruskoulussa yksi tunti liikuntaa viikossa jokaiselle luokkatasolle ja liikunnan valinnaiskurssien määrät eri vuosiluokilla on kaksinkertaistettava. Toisella asteella tulisi liikuntakurssien määrä nostaa sille tasolle, että liikuntatunteja on kerran viikossa koko opiskeluajan.

Kuka lisäisi liikuntatunteja?

Ainakin tuntikehysasian Henna Virkkunen näkee etenevän ’suotuissa tuulessa’, koska jo hallitusohjelmassa arvioidaan, että taito- ja taideaineiden osuutta halutaan vahvistaa peruskoulussa.

”Työryhmän esitys valmistuu vappuun mennessä. Liikunta on yksi taito- ja taideaineista ja koen, että on laaja yhteiskunnallinen tuki yhden viikoittaisen liikuntatunnin lisäämiselle. Myös valinnaiskurssien määräasia on mietinnässä. Parhaillaan haetaan linjaa valinnaisuuden ja kaikille yhteisten kurssien väliltä.”

Henna Virkkunen uskoo, että peruskouluissa tilannetta kyetään parantamaan lisäliikuntatunnin, kerhojen ja välituntiliikunnan yhdistelmällä, mutta toinen aste tuottaa isompia haasteita.

”Esimerkiksi osassa lukioista liikuntakurssit saattavat olla niin, että ne suoritetaan jo ensimmäisen vuoden aikana ja sitten pari vuotta mennään ilman liikuntatunteja. Mielestäni liikuntatuntien ei pitäisi olla sidottuja kursseihin, vaan niitä tulisi olla tasaisesti koko opiskeluajan. Ammatillisella puolella haasteet saattavat olla jopa lukioita suuremmat, koska siellä opiskelu tapahtuu usein harjoitteluna työpaikoilla. Tällöin liikunnan järjestäminen on usein hyvin hankalaa.”

Henna Virkkunen näkee, että kaiken kaikkiaan taide- ja taitoaineiden merkitys on suuri.

”Fyysinen toimintakyky on iso kansaterveydellinen kysymys. Tämän päivän aikuistenkaan kunto ei ole hyvä, mutta silti erityinen huoli pitää kantaa siitä, että lapset oppivat liikunnallisen elämäntavan. Kyse on jaksamisesta. Mielen ja kehon pitää olla oppimista tukevassa vireessä.”

Suomalaisen liikunnanopetuksen tavoitteina ovat toimintakyvyn ylläpito ja uusien lajitaitojen oppiminen tulevan harrastamisen perustaksi.

Panostusta kestävyyskunnon parantamiseen

”Kuulen jonkin verran kritiikkiä siitä, että teknisten taitojen opettelu syö aikaa varsinaiselta liikunnalta ja onkin esitetty, että yhden viikoittaisen liikuntatunnin pitäisi keskittyä vain kestävyyskunnon kohentamiseen. Eli myös liikunnanopetuksen sisältöä tulee tarkastella kriittisesti.”

Lasten liikunnan lisääminen ei ministeriötasolla voi olla vain opetus- tai sosiaali- ja terveysministeriön tehtävä. Dialogin tulee olla laajaa ja poikkihallinnollisuuden aitoa. Tässä suhteessa kehitystä onkin tapahtunut.

”Liikunnan lisäksi myös ravitsemus on iso ja tärkeä teema. Myöskään ruokailutottumukset eivät voi olla parhaat mahdolliset, koska ylipaino lisääntyy niin nopeasti. Kouluruokailu on tässä tärkeässä osassa.”

Vain 60 vuotta sitten kouluruokailun käynnistyessä suuri osa lapsista oli aliravittuja, eivätkä he jaksaneet opiskella. Nyt rasvaa ja sokeria kuluu niin paljon, että terveellisten ruokailutottumusten opettelu on eräs kouluruokailun tavoitteista.

”Kouluissa oli jonkin aikaa myös tarjolla erilaisia makeita välipaloja, joista nyt lähes kaikissa kouluissa on luovuttu, ja ne on korvattu terveellisimmillä vaihtoehdoilla. Virvoitusjuoma- ja makeisautomaatteja ei enää oikeastaan näy.”

Yliravitsemus on eräs hyvinvointiyhteiskunnan kääntöpuolista, jota ei ratkaista ilman tiedonlisäämistä ja asenteisiin puuttumista. Talkoisiin tarvitaan kaikki: liike-elämä, kunnat ja kolmas sektori.

Hyvät mallit levitykseen

”Suomessa kunnallinen itsehallinto on viety todella pitkälle – ehkä laajimmalle koko maailmassa ja se näkyy esimerkiksi koulujen osalla. Asioihin voidaan puuttua lainsäädäntö tietä, mutta myös eri hyvien hankkeiden rahoituskanavia kehittämällä. Monista hyvistä toteutuneista hankkeista ei kuitenkaan ole onnistuttu levittämään tietoa riittävän laajalle.”

Paikallistasolla järjestöt ovat liikuntahankkeissa keskeisiä toimijoita, joiden toiminnan onnistuminen riippuu kotien, kunnan, koulujen ja niiden itsensä yhteistyön syvyydestä.

”Eräs koulun keskeinen tavoite on, että oppilaat olisivat hyvinvoivia ja terveitä sekä saisivat koulusta sellaiset tiedot ja taidot, jotka mahdollistaisivat itsenäisen ajattelun ja toimimisien ryhmässä.”

Kaikki edellä kerrottu todistaa, että ennaltaehkäisevä toiminta on aina korjaavaa tehokkaampaa, mutta samaan aikaan on hyväksyttävä tietty realismi.

”Varmaankin kuntapuolella vuosittain keskustellaan, että nyt olisi investoitava tulevaisuuteen. Samaan aikaan ainakin kireän talouden aikana kaikista ei-lakisääteistä palveluista karsitaan aina ensimmäisenä ja rahat kuluvat korjaavaan toimintaan, mikä sellaisenaan on älytöntä.”

Pikavipit tulisi siis kieltää sekä valtion että kuntien hallinnossa?

”Se on hyvä ajatus, mutta käytännön budjettitoiminnassa niin ei ole helppo toimia - tarpeita tuntuu olevan joka puolella”, arvioi Henna Virkkunen realistisesti.

Lähde: YLE Urheilun haastattelu, Jouko Vuolle
Kuva: Markku Tiitinen / Mainostoimisto Media M1 / hennavirkkunen.fi

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 17/09, Jouko Vuolle, YLE, SLU.fi