Kaisa Myllylästä Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) puheenjohtaja

Kaisa Myllylä.

Suomen suurin opiskelijajärjestö, Opiskelijoiden Liikuntaliitto on valinnut vuoden 2010 puheenjohtajaksi Kaisa Myllylän. Järjestöstrategiassaan liittokokous asetti tavoitteeksi Suomeen valtakunnallisen ja yhdenvertaisen korkeakoululiikunnan.

26-vuotias Kaisa Myllylä on yhteiskuntatieteiden kandidaatti ja Tampereen ylioppilaskunnan vuoden 2009 puheenjohtaja. Myllylä on lisäksi toiminut Tampereen opiskelija- ja ylioppilaskuntien kunnallispoliittisen työryhmän puheenjohtajana sekä aiemmin ylioppilaskunnan sosiaalipoliittisena ja liikuntavastaavana.

Myllylä on tiedotusopin opiskelija ja toimittaja, joka on työskennellyt eri lehdissä muun muassa kotimaan- ja urheilutoimituksessa.

”Olen hyvin otettu valinnastani ja odotan innolla ensi vuotta. Kasaan saatiin hyvä porukka, jonka kanssa tehdä edunvalvontatyötä. Nyt on korkea aika lähteä pohtimaan eduskunnan lausumien toteuttamista korkeakoulujen kanssa”, linjaa tuore puheenjohtaja Myllylä.

Hallitukseen valittiin myös Akseli Hakala Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnasta (TUO), Sofi Weckman Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnasta (TKY) sekä Janne Pakarinen korkeakoulujen liikuntatoimien edustajana Helsingin yliopiston Yliopistoliikunnasta.

Liittokokous katsoi tulevaisuuteen ja linjasi järjestöstrategian 2010–15 tavoitteeksi ”valtakunnallisen ja yhdenvertaisen korkeakoululiikunnan”.

Opiskelijoiden Liikuntaliito onnittelee lämpimästi uutta hallitusta ja kiittää kaikkia liittokokoukseen osallistuneita. OLL on yksi suurimmista suomalaisista liikuntajärjestöistä.

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 17/09, SLU.fi.


« Takaisin