SLU:n ympäristöpalkinto Pirkan Kierrokselle
![]() SLU:n ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Michael Oksanen ja Pirkan Kierroksen ympäristövastaava Timo Antila. |
Suomen Liikunta ja Urheilu SLU ry on myöntänyt vuoden 2009 ympäristöpalkinnon Pirkan Kierrokselle. Palkinto luovutettiin perjantaina 20.11.2009 SLU:n syyskokouspäivillä Tampereella.
SLU:n ympäristöpalkinto jaetaan tunnustuksena hyvin toteutetusta ja monipuolisesta ympäristötyöstä liikunnassa ja urheilussa. Vuonna 2009 arvioinnissa painotettiin erityisesti liikenteen ympäristövaikutusten vähentämistä ja ympäristökasvatusta. Palkinto jaetaan kolmatta kertaa ja se on arvoltaan 1 000 euroa. Palkintoraatina toimi SLU:n ympäristövaliokunta.
Valinnan perusteluina mainittiin Pirkan Kierroksen ympäristötoiminnan jatkuva kehittäminen, liikenteen vähentämistä koskevien toimenpiteet ja niillä saavutetut tulokset sekä ympäristötoimenpiteiden kattavuus. Neljään osatapahtumaan osallistuu yhteensä 8 750 kuntoilijaa ja 600 vapaaehtoista, joten tapahtumien välittämä ympäristöviesti leviää laajalle.
Pirkan Kierroksen ympäristötyö alkoi keväällä 2008, jolloin Pirkan Soudulle laadittiin ensimmäinen ympäristöohjelma. Alusta lähtien tavoitteena oli ympäristötoimenpiteiden konseptointi Kierroksen pysyväksi työkaluksi ja sen soveltaminen kaikkiin osatapahtumiin.
”Haluamme kiinnittää ihmisten huomiota ja olla hyvänä esimerkkinä ympäristöasioiden huomioimisessa. Luonto on tärkeä kaikille Pirkan Kierroksen lajeille, joten haluamme osaltamme vaikuttaa sen säilymiseen”, toteaa Pirkan Kierroksen ympäristövastaava Timo Antila.
”Vaikka ympäristöpalkinnossa ei vertailla lajien ekologisuutta, on hyvä huomata, että Pirkan Kierros edustaa myös lajiensa osalta ekologista liikuntaa ja urheilua, jossa lajit vaihtuvat vuodenaikojen mukaan ja harjoittelun voi toteuttaa omassa lähiympäristössä”, huomauttaa SLU:n ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Michael Oksanen.
Ympäristöasioiden huomioiminen on arkipäiväisiä tekoja ja valintoja. SLU:n tavoitteena on, että ympäristön huomioimisesta tulisi osa normaalia toimintaa kaikessa liikunnassa ja urheilussa. Kannusteeksi on luotu Ympäristöpalkinto sekä Liikunnan Ekomerkki -tunnustuspalkinto, jota on jaettu vuodesta 2006 lähtien. Tunnustusten avulla myös nostetaan esiin hyviä esimerkkejä ympäristötyön toteuttamisesta liikunnan ja urheilun kentällä.
Ympäristöpalkinnon haku oli avoin kaikille ympäristöasioissa aktiivisille seuroille, joukkueille ja tapahtumille. Palkintoehdokkaina ovat olleet automaattisesti kaikki vuonna 2009 Liikunnan Ekomerkin saaneet sekä aikaisemmin saadun merkin hakuajan puitteissa uusineet toimijat. Palkinnon saajan ohella palkintoraati nosti esiin hyvinä ehdokkaina myös TPS Juniorijääkiekon, Mäntyharjun Ratsastajat ja Janakkalan Janan yleisurheilujaoston.
SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 17/09, SLU.fi.
