Kainuun Liikunta etsii uusia toimihenkilöitä

Kainuun Liikunta on maakunnallinen liikunnan ja urheilun kehittämis-, yhteistyö- ja palvelujärjestö. Sen jäseniä ovat Kainuun kunnat ja urheiluseurat, useat maakunnalliset liikunta- ja kansanterveysjärjestöt sekä oppilaitokset. Kainuun Liikunnan toiminta-alueen muodostaa Kainuun maakunta;sen yhdeksän kuntaa (Hyrynsalmi, Kajaani, Kuhmo, Paltamo, Puolanka, Ristijärvi, Sotkamo, Suomussalmi ja Vaala).

Vuosina 2008–2010 panostamme voimakkaasti kainuulaisten liikunta-aktiivisuuden lisäämiseen yhdessä Kainuun maakunta-kuntayhtymän, kuntien, yritysten ja muiden toimijoiden kanssa kahden käynnistettävän hankkeen avulla. Hankkeille on haettu rahoitusta Kainuun kehittämisrahasta ja Euroopan sosiaalirahastosta. Hankkeiden tavoitteena on kainuulaisen väestön terveys-erojen kaventaminen terveyttä edistävän liikunta- ja ravitsemusneuvontamallin avulla. Toiminta perustuu asiakkaiden henkilökohtaiseen liikunta- ja ravitsemus-neuvontaan, pitkäaikaiseen seurantaan sekä liikuntapalvelujen kehittämiseen.

Haemme palvelukseemme ajalle 1.3.2008 - 31.12.2010 seuraavia henkilöitä. Paikat täytetään mikäli rahoituspäätökset varmistuvat helmikuussa 2008.

Terveyttä edistävä liikunta- ja ravitsemusneuvontamalli -hanke (Kainuun kehittämisraha)

  • 4 Liikuntaneuvojaa kolmelle toiminta-alueelle
    - 2 Kajaanin seudulle (Kajaani, Paltamo, Ristijärvi)
    - 1 Ylä-Kainuuseen (Suomussalmi, Hyrynsalmi, Puolanka)
    - 1 Kuhmo-Sotkamo – seudulle

Haasta Itsesi Kunnolla -maakunnallinen työpaikkaliikunnan ja henkilöstön hyvinvoinnin kehittämishanke (ESR)

  • Yritysliikunnan suunnittelija
  • osa-aikainen Projektipäällikkö
  • osa-aikainen Training Manager
  • Projektisihteeri (yhteinen molemmille hankkeille)

Tehtävänkuvat ja lisätiedot löytyvät osoitteesta www.kainuunliikunta.fi

Vapaamuotoiset hakemukset palkka-toivomuksineen + CV pyydetään toimittamaan pe 1.2.2008 mennessä sähköpostitse osoitteeseen: heikki.immonen@kainuunliikunta.fi

Kainuun Liikunta ry
Kauppakatu 21, 3. krs, 87100 Kajaani
toimisto@kainuunliikunta.fi p. (08) 632 590
http://www.kainuunliikunta.fi/


« Takaisin