| « takaisin | Tulosta | |||||||||
| Sivun sijainti: Etusivu » LUMin etusivu » Numero 1/2008 » Urheiluseuroille » Teemavuosi nosti esiin seuratoiminnan kompastuskiviä | ||||||||||
Teemavuosi nosti esiin seuratoiminnan kompastuskiviä
Ongelmia on luvassa, jos seura-aktiivien osallistumista aletaan pitää seurassa itsestäänselvyytenä. Tähän herätteli Euroopan yhdenvertaisten mahdollisuuksien teemavuosi. Vuosi 2007 oli Euroopan yhdenvertaisten mahdollisuuksien teemavuosi. Liikunnassa tavoitetta edistettiin Hyvä Seura kuuluu kaikille -hankkeella. Vaikka vapaaehtoistoimintaa on Suomessa paljon, monilla seuroilla aktiivisten toimijoiden saaminen on hankalaa. Liian usein seura toimii samojen voimahahmojen varassa. Ongelmaksi voi muodostua, että heidän osallistumistaan aletaan pitää itsestäänselvyytenä. Innokkaiden toimijoiden niskaan sysätään liikaa. Muut eivät ehkä uskalla tulla talkoisiin, sillä he pelkäävät: kun kerran ilmestyy paikalle, joutuu tulemaan aina. Seuran toimintamallit voivat olla myös liian sisäänpäinkääntyneitä karkottaen uudet toimijat. ”Seuratoiminnan mahdollisuudet ja haasteet ovat vapaaehtoistoiminnassa. Kun seuratoiminta on vapaaehtoista, ei voi lähteä syyllistämään ketään - ja kiitosta pitää osata antaa", Marita Kokkonen Suomen Judoliitosta sanoo. Asenteista liikkeelleJudoliiton Marita Kokkonen sekä Itä-Vantaan Somalikulttuuriyhdistys ry:n liikunta- ja urheilujaoston johtaja Abdishakur Moalin ovat yhtä mieltä, että jokaisen tulisi miettiä omia asenteitaan ja ennakkoluulojaan seuratoiminnassa. ”Usko tai kulttuuri ei estä ihmisten tasa-arvoista liikkumista, ihmiset estävät”, Moalin kiteyttää. ”Olen huomannut, että ongelmatilanteet on luontevinta ratkaista toiminnan kautta. Judoliitossa kaikki liikkujat otetaan avoimesti vastaan. Joku ihmetteli joskus, voiko vammainen ihminen harrastaa liikuntaa. Lähdimme liikkeelle hyvin pienellä toiminnalla. Toiminnan laajennuttua samainen henkilö sanoi myöhemmin, että eikö tämä olekaan sen kummenpaa”, Kokkonen sanoo. Työtä jatkettavaKokkosen ja Moalinin mielestä Euroopan yhdenvertaisuuden teemavuosi ja siihen kuuluvat Hyvä Seura Kuuluu Kaikille -verkostotapaamiset olivat tarpeellisia. SLU:n Hyvä Seura Kuuluu Kaikille johtoryhmän puheenjohtaja Ari Koskisen mukaan yhdenvertaisuuden teemavuosi 2007 meni loistavasti. Verkostotapaamisen antia: urheiluseurojen mahdollisia ongelmatilanteita
Teksti ja kuvat: Vilja Pylsy Vuosi 2007 oli Euroopan yhdenvertaisten mahdollisuuksien teemavuosi, jonka tavoitteena on oikeudenmukaisen yhteiskunnan toteutuminen. Liikunnassa tavoitetta edistetään Hyvä Seura kuuluu kaikille -toiminnalla. Teemavuoden sivut www.yhdenvertaisuus.fi/suomi/teemavuosi_2007/ SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 1/08, SLU.fi |
||||||||||
| 25.5.2012 klo 18:43:53 | ||||||||||