| « takaisin | Tulosta | |
| Sivun sijainti: Etusivu » LUMin etusivu » Numero 1/2009 » Järjestöt toimivat » Kansainvälisten arvokilpailujen vuosi 2009 | ||
Kansainvälisten arvokilpailujen vuosi 2009
Vuonna 2009 Suomessa järjestetään useita kansainvälisiä urheilun arvokilpailuita. SLU:n kansainvälisten urheilutapahtumien kalenterissa on jo lähes 40 tapahtumaa ja joitakin syksyn tapahtumia puuttuu vielä. Tämä vuosi on myös poikkeuksellinen sikäli, että isoja tapahtumia on useita saman vuoden aikana. Urheilun ystäville on siten tarjolla upeita elämyksiä ympäri vuoden! Kansainvälisten arvokilpailuiden sarja alkoi jo tällä viikolla, kun taitoluistelun EM-kilpailuiden avajaiset pidettiin tiistaina. Kilpailut huipentuvat sunnuntaina käytävään loppunäytökseen. Kotikilpailuissa Suomea edustaa kuusi urheilijaa, joista kirkkaimpina tähtinä naisten kolmikko Kiira Korpi, Laura Lepistö ja Susanna Pöykiö, jotka kaikki ovat jopa mitalisuosikkeja. Kilpailuiden www-sivut löytyvät osoitteesta www.em2009.fi. Jääurheilun arvokilpailut saavat jatkoa huhtikuun alussa, jolloin naisjääkiekkoilijat kokoontuvat Hämeenlinnaan kilpailemaan maailman mestaruudesta. MM-turnaus käydään Patria- ja Metritiskiareenoilla 4.-12.4. Turnaukseen osallistuu yhdeksän maata jotka pelaavat alkusarjan kolmessa lohkossa. Suomella on puolustettavanaan pronssiset mitalit viime vuoden Kiinan MM-kilpailuista. Lisätietoja turnauksesta löytyy www-sivuilta osoitteesta www.naistenmm2009.fi. Kesä täynnä tapahtumiaKesällä ja alkusyksyllä penkkiurheilijoita hemmotellaan, kun peräjälkeen järjestetään Island Games, Euroopan nuorten olympiafestivaalit, veteraanien yleisurheilun MM-kilpailut ja naisten jalkapallon EM-turnaus. Pienten saarten urheilijat kokoontuvat 27.6.-4.7. Ahvenanmaalle 13. kerran järjestettäviin Island Games –kilpailuihin. Urheilijoita saapuu 25 saarelta ympäri maailmaa ja he kilpailevat 15 eri lajissa, joista mainittakoon mm. jalkapallo, purjehdus, sulkapallo ja golf. Kilpailuiden www-sivut löytyvät osoitteesta www.natwestislandgames2009.ax. Nuoret eurooppalaiset urheilijat kokoontuvat Tampereelle 18.-25. heinäkuuta European Youth Olympic Festival (EYOF)-tapahtumaan. Tampereelle odotetaan yli 3000 urheilijaa, jotka päivien aikana kilpailevat yhdeksässä eri urheilulajissa: yleisurheilussa, koripallossa, pyöräilyssä, telinevoimistelussa, käsipallossa, judossa, uinnissa, tenniksessä ja lentopallossa. EYOF on nuorten urheilutapahtuma, joka järjestetään joka toinen vuosi sekä kesä- että talvilajeissa. Kerran aikaisemmin EYOF on järjestetty Suomessa, vuonna 2001 Vuokatti isännöi talvilajien tapahtumaa. Lisätietoa tapahtumasta: www.tampere2009.fi. Nuorten kilpailuiden jälkeen veteraanit kerääntyvät Lahteen 28.7.-8.8. järjestettäviin yleisurheilun MM-kilpailuihin. Kilpailuihin odotetaan lähes 7000 urheilijaa, jotka kilpailevat eri ikäluokissa 35-vuotiaiden sarjoista aina yli 100-vuotiaiden sarjoihin. Veteraanien kilpailuissa urheilun lisäksi tärkeää on myös kanssakilpailijoiden tapaaminen, ja Lahden kilpailut järjestetäänkin kansainvälisen ystävyyden hengessä. Kilpailuiden www-sivut ovat osoitteessa www.wma2009.org. Urheilun ystävät ehtivät hieman hengähtää veteraanikisojen jälkeen ennen seuraavaa tapahtumaa. Naisjalkapalloilijat pelaavat Euroopan mestaruudesta 23.8.-10.9. järjestettävässä EM-lopputurnauksessa. Turnaus pelataan kolmessa alkulohkossa, joiden pelipaikkakunnat ovat Helsinki, Lahti, Tampere ja Turku. Suomen joukkue pelaa kaikki alkusarjan ottelunsa Helsingin Olympistadionilla. Jännittäviä ja tasokkaita otteluita on tarjolla kaikilla paikkakunnilla, kun esimerkiksi puolustava Euroopanmestari Saksa pelaa alkusarjan ottelunsa Tampereella ja puolivälieräotteluita pelataan kaikilla turnauspaikkakunnilla. EM-lopputurnauksen www-sivut löytyvät osoitteesta fi.uefa.com/competitions/woco/index.html. Teksti: Saija Suominen |
||
| 25.5.2012 klo 18:49:10 | ||