Terveysliikunnan maakunnallinen selvityshanke käynnistyy Uudellamaalla
Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry, ESLU on käynnistänyt yhteistyössä maakuntaliiton kanssa maakunnallisen terveysliikunnan selvityshankkeen.
Uudenmaan liiton alueella toteutettavan hankkeen tarkoituksena on selvittää terveysliikunnan asema kuntien poikkihallinnollisessa ja urheiluseurojen kanssa tehtävässä yhteistyössä. Hankkeessa selvitetään myös kuntien virkamiesten, luottamushenkilöiden ja urheiluseurojen näkemykset siitä, miten tulevaisuudessa terveysliikuntaa ja sen myötä kuntalaisten hyvinvointia voidaan edelleen lisätä.
Hyvinvointi on Uudenmaan menestyksen perusta
Maakuntajohtaja Ossi Savolainen näkee hankkeen tärkeänä osana maakunnan hyvinvoinnin kehittämistä. ”Terveyden edistäminen on Uudenmaan maakuntaohjelman ja Uudenmaan hyvinvointistrategian mukainen painopistealue. Terveysliikunta vastaa elintapasairauksien, työssä jaksamisen ja vanhusten itsenäisen selviytymisen haasteisiin.” kertoo Savolainen. ”Uudenmaan asukkaiden hyvinvointi on alueen menestyksen perusta.”
Kolme terveysliikunnan tutkimusta
Selvityshanke koostuu kolmesta eri tutkimuksesta ja niiden perusteella laadittavasta maakunnallisesta toimenpideohjelmasta. ”Haluamme kehittää palveluitamme alueellisena terveysliikunnan koulutusosaajana. Näemme roolimme myös tärkeänä erilaisten terveysliikuntaverkostojen rakentamisessa.” toteaa hanketta ESLU:ssa johtava markkinointi- ja viestintäpäällikkö Sanna Kervinen. ”Tavoitteenamme on lisätä kuntien ja urheiluseurojen terveysliikunnan osaamista sekä keskinäistä yhteistyötä.” jatkaa Kervinen.
Ensimmäisessä vaiheessa tutkitaan kuntien virkamiesten näkemyksiä. Ensi vuoden alussa, kun uudet luottamushenkilöt on nimetty, lähetetään tutkimus heille. Kolmannessa vaiheessa selvitetään urheiluseurojen mielipiteet. Näiden kaikkien tutkimusten tulokset julkaistaan 12.3.2009 Finlandia talolla järjestettävässä Kunnossa Kaiken Ikää katselmuksessa. Hankkeelle on myönnetty Uudenmaan liiton maakunnan kehittämisrahaa.
Kansallisen liikuntatutkimuksen 2005 – 2006 mukaan: ”Suomalaisen aikuisväestön eniten suosima liikuntamuoto on edelleen kävelylenkkeily. Sitä harrastaa yhteensä reilu 1,8 miljoonaa 19-65 -vuotiasta. Miehet ovat naisia aktiivisempia urheiluseuraihmisiä. Naiset sen sijaan suosivat selvästi miehiä enemmän yksityisten yritysten tarjoamia liikuntapalveluja. 91 prosenttia suomalaisista lapsista ja nuorista harrastaa liikuntaa.” Lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja fyysisen kunnon edistäminen maakunnan alueella on tulevaisuudessakin tärkeää, jotta turvaamme terveen ja hyvinvoivan jälkikasvun työelämämme jatkajiksi ja yhteiskuntamme rakentajiksi.
Lisätietoja os. www.eslu.fi.
Uudenmaan liittoon kuuluvat seuraavat kunnat: Espoo, Hanko, Helsinki, Hyvinkää, Inkoo, Järvenpää, Karjaa, Karjalohja, Karkkila, Kauniainen, Kerava, Kirkkonummi, Lohja, Mäntsälä, Nummi-Pusula, Nurmijärvi, Pohja, Pornainen, Sammatti, Siuntio, Tammisaari, Tuusula, Vantaa ja Vihti.
Lisätietoja: ESLU:n markkinointi- ja viestintäpäällikkö Sanna Kervinen, puh. 040 588 3416, sanna.kervinen@eslu.fi
SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 1/09, SLU.fi.