SLU:n hallituksen päätöksiä 11.12.2008

SLU:n hallitus päätti kokouksessaan 11.12.2008 Helsingissä SLU ry:n sääntöjen muuttamista koskevasta esityksestä, yhdistyslain tarkistamiseen liittyvästä lausunnosta, matkakustannuksen korvauksista, Nuorten kampanjan 2011 päätapahtuman paikkakunnasta, hallituksen ensi vuoden kokousaikatauluista ja kevätarpajaisten luvan hakemisesta.

Hallitus laati kannaton Valtioneuvoston periaatepäätökseen liikunnasta.

Hallitus kuulu raportit ajankohtaisista kansainvälisistä kokouksista sekä SLU ry:n taloudesta ja toimitilatilanteesta.

Hallitus myös onnitteli SLU:n hallituksen varapuheenjohtajaa ja Etelä-Savon Liikunnan puheenjohtajaa Pirjo Rusasta hänen saamastaan Pro Urheilu –mitalista.

Yhteisön ylimääräinen kokous 26.2.2009

SLU:n hallitus kuuli puheenjohtaja Timo Laitisen esityksen SLU ry:n uusiksi säännöiksi. Hallitus päätti sääntöjen muuttamista koskevasta esityksestä yhteisön kokoukselle sekä päätti esittää sääntöjen muuttamista koskevien perusteluiden hyväksymistä yhteisön kokoukselle. Hallitus päätti ehdollepanotoimikunnan ohjesääntöä koskevasta esityksestä yhteisön kokoukselle. Hallitus päätti kutsua koolle yhteisön ylimääräisen kokouksen 26.2.2009 päättämään sääntöjen muuttamisesta ja niihin liittyvien perusteluiden hyväksymisestä sekä ehdollepanotoimikunnan ohjesäännön hyväksymisestä.

SLU:n jäsenjärjestöt saavat hallituksen sääntöuudistuksen dokumentit viikolla 51. Puheenjohtaja esittelee sääntöuudistusta jäsenistölle tammikuun 2009 aikana. Ylimääräisen kokouksen esityslista ja materiaali lähetetään jäsenille viimeistään kaksi viikkoa ennen kokousta.

Lausunto yhdistyslain tarkistamisesta

SLU:n hallitus hyväksyi yhdistyslain muutokseen liittyvän lausunnon yhteysjohtaja Juha Viertolan esittelyn pohjalta. Lausunto lähetetään oikeusministeriöön. Tällöin se myös julkaistaan SLU.fi –sivustossa.

Oikeusministeriön työryhmä esitti kesäkuussa valmistuneessa ehdotuksessaan etäosallistumisen mahdollistamista yhdistyksen kokoukseen, tilintarkastusta kevyempää toiminnantarkastusta pienille yhdistyksille sekä toimitusjohtajaa vastaavan toimeenpanevan johtajan sallimista. Oikeusministeriön lähettämä yhdistyslain uudistusehdotus on avoimella lausuntokierroksella. Lausuntopyyntökierros ja keskustelu jatkuvat 12. tammikuuta 2009 asti.

Lisätietoa.

Päätös Nuorten Kampanjan 2011 päätapahtuman paikkakunnasta

Hallitus päätti Nuorten Kampanjan 2011 päätapahtuman paikkakunnasta. Asian esitteli kehitysjohtaja Ossi Heinänen Nuoresta Suomesta. Päätös käsitellään seuraavaksi Nuoren Suomen hallituksessa ensi viikon aikana, jonka jälkeen päätöksestä tiedotetaan.

Päätös matkakustannusten korvauksista 2009

Hallitus hyväksyi henkilöstön ja luottamusjohdon vuoden 2009 matkakustannusten korvaukset ja suosittaa niitä noudatettavaksi myös jäsenjärjestöissä.

Henkilökunnan matkakustannusten osalta SLU noudattaa valtion matkustussääntöä poikkeuksena kilometrikorvaus.

Luottamushenkilöiden matkakustannuksista SLU maksaa aiheelliset matka- ja majoituskustannukset (juna, laiva, lento, taksi, hotelli). Kotimaan edustuksessa ja kokouksiin osallistumisessa korvataan oman auton käytöstä erikseen päätettävä snt/km, mikäli oma auto on järkevin matkustusmuoto. Päivärahat maksetaan matkustussäännön ohjeiden mukaisesti paitsi SLU:n hallituksen, valiokuntien tai työryhmien kokouksista kokopäivärahana ja osapäivärahana erikseen päätettävät euromäärät.

SLU:n matkakustannusten korvaukset 2009 lomake.

SLU hakee lupaa kevätarpajaisiin

Hallitus päätti hakea Etelä - Suomen lääninhallitukselta lupaa valtakunnallisten tavara-arpajaisten järjestämiseen seuraavin ehdoin: kevätarvan myyntiaika on 1.3.2009 – 30.6.2009, arpoja on yhteensä 250 000 kappaletta, kaikki ovat paperiarpoja, myyntihinta on viisi (5) euroa. Seurojen myyntiprovisio on kaksi (2) euroa palautusoikeudella tai kaksi ja puoli (2,5) euroa ilman palautusoikeutta. Seurat käyttävät tuottoaan lasten ja nuorten liikunnan tukemiseen urheiluseurassa.

SLU:n talous budjetoidun mukaisesti

Talousjohtaja Heikki Kahakorpi antoi hallitukselle talousraportin tammi-marraskuulta 2008 sekä raportoi toimitilakysymystä.

Kannanotto Valtioneuvoston periaatepäätökseen

Yhteysjohtaja Juha Viertola esitteli hallitukselle kokouspäivänä julkaistun Valtioneuvoston periaatepäätöksen liikunnasta.

Lisätietoa periaatepäätöksestä.

SLU:n hallitus laati kannanoton periaatepäätöksestä.

Kannanotto.


SLU kansainvälisissä kokouksissa

Kansainvälisten asioiden päällikkö Terhi Heinilä esitteli Ateenassa 11.-12.12.2008 järjestettävää 11. Euroopan neuvoston urheiluministerikonferenssia ja Biarritzissa 26.-28.11.2008 järjestettyä Euroopan unionin epävirallista urheiluministerikokousta ja EU:n urheiluforumia. Euroopan urheilujärjestöt ENGSO, jonka puheenjohtaja toimii SLU:n Birgitta Kervinen, on ollut edustettuna kaikissa em. kokouksissa ja pitänyt puheet urheilun ruohonjuuritason rahoituksesta ja urheilun uusista eettisistä haasteista.

Lisätietoa Biarritzin kokouksesta LUMissa.

SLU:n varapuheenjohtaja Pirjo Rusanen kertoi SLU:n ja Etelä-Savon Liikunnan käymästä yhteistyökokouksesta Pietarin urheilukomitean kanssa Pietarissa 10.-11.12.2008. Kokoukseen osallistui laaja joukko suomalaisia urheilun toimijoita ja siinä allekirjoitettiin yhteistyösopimus Pietarin urheilukomitean kanssa vuodelle 2009.

Hallitus päätti vuoden 2009 kokousaikataulusta. Seuraava hallituksen kokous on 27.1.2009.

Tulevia valiokuntien kokouksia: Henkilöstövaliokunta 23.1.2009

Kokouksessa läsnä: Laitinen Timo, Halonen Kalevi, Hyytiä Jorma, Iiskola-Kesonen Hanna, Kiljunen Anneli, Laasonen Kaisu, Mäki Tapio, Paatero Sirpa, Partanen Kirsti, Purontakanen Jouko, Rusanen Pirjo, Uotila Kari, Vahasalo Raija ja Virolainen Timo. Poissa: Alanen Pekka, Makkonen Sirpa ja Oksanen Michael.
Läsnä SLU-toimistosta: Anttila Rainer, Heikkala Juha, Heinilä Terhi, Himberg Satu, Kahakorpi Heikki, Ruuskanen – Himma Eila ja Viertola Juha. Kokouksen Nuorten kampanja -osuuteen osallistuivat Nuoresta Suomesta Ossi Heinänen ja Teemu Japisson.

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 1/09, SLU.fi.


« Takaisin