Vallankahvassa Susanna Rahkamo: Innostaminen on olennaista urheilujohtamisessa
”Jos vapaaehtoistyö on myös todellisuudessa palkitsevaa, ei varmasti tarvitse kantaa huolta vapaaehtoisten ehtymisestä. Ihmisillä on jatkossakin tarve toimia hyvien asioiden eteen, mutta samalla on pidettävä huolta siitä, että osallistujat todella tietävät tekevänsä tärkeää työtä”, sanoo Suomen Taitoluisteluliiton puheenjohtaja sekä olympiakomitean hallituksen jäsen Susanna Rahkamo.
Lue lisää
SLU:n hallitus: Valtioneuvoston periaatepäätös vahvistaa liikunnan asemaa
SLU:n hallitus on ilmaissut tyytyväisyytensä siitä, että Valtioneuvosto on tehnyt merkittävän linjauksen liikunnan edistämisestä. Periaatepäätös osoittaa liikunnan merkitystä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä.
Lue lisää
Terveyttä edistävän liikunnan suositukset saivat EU:n urheiluministereiden tuen
EU:n urheiluministerit antoivat tukensa terveyttä edistävän liikunnan suosituksille marraskuun kokouksessa Biarritzissa.
Lue lisää
SLU antoi lausunnon yhdistyslain tarkistamisesta
Oikeusministeriö pyysi lausuntoa yhdistyslain tarkistamisesta 12. tammikuuta 2009 mennessä.
Lue lisää
Ministeri Paula Risikko esittää terveydelle tekoja
Peruspalveluministeri Paula Risikko nosti esille liikunnan ja ravinnon konkreettisen edistämisen Terveys tarvitsee tekoja –seminaarissa 15.1.2008 Säätytalolla.
Lue lisää
Ministeri Wallin korostaa kansalaisjärjestöjen roolia terveyden edistämisessä
Seuratuki on liikuntajärjestöille ja niiden seuraverkostolle suuri mahdollisuus ja haaste, sanoi urheilu- ja kulttuuriministeri Stefan Wallin Terveys tarvitsee tekoja –seminaarissa 15.1.2008 Säätytalolla.
Lue lisää
Liikunnan viranhaltijoita SLU:n vieraana
SLU järjesti joulukuun puolessa välissä liikuntapoliittisen keskustelutilaisuuden kuntien liikunnan viranhaltijoille.
Lue lisää
European Youth and Sport Forumin vaaleanpunainen kirja on mustaa valkoisella!
Joulukuun alussa reilut sata nuorta 32 Euroopan maasta kokoontui viidenteen European Youth and Sport Forumiin (EYSF), joka järjestettiin Pariisissa. Sain onnekseni olla yksi forumin osallistujista, kirjoittaa Kristiina Kangas.
Lue lisää
Etelä-Savon Liikunta ja SLU yhteistyökokouksessa Pietarin Urheilukomiteassa
Etelä-Savon Liikunta ESLi ja Suomen Liikunta ja Urheilu SLU allekirjoittivat yhteistyösopimuksen Pietarin Urheilukomitean kanssa jo 12. kerran. Pietarilaiset toimivat isäntinä 10.–11.12.2008 järjestetyssä kokouksessa.
Lue lisää