Terveyttä edistävän liikunnan suositukset saivat EU:n urheiluministereiden tuen

Kuva: Antero Aaltonen.

EU:n urheiluministerit antoivat tukensa terveyttä edistävän liikunnan suosituksille marraskuun kokouksessa Biarritzissa.

Vuoden 2007 Urheilun valkoisessa kirjassa ja sen yhteydessä annetussa Pierre de Coubertin -toimintasuunnitelmassa julistettiin tavoitteeksi EU:n jäsenvaltioiden yhteiset linjaukset terveyttä edistävän liikunnan suosituksista vuoden 2008 loppuun mennessä. Euroopan komission urheilu- ja terveystyöryhmä on valmistellut kyseisiä suosituksia jo parin vuoden ajan.

Tavoite eteni vuoden 2008 jälkimmäisellä puoliskolla, sillä urheilun toimialajohtajat käsittelivät suositusten hahmotelmaa kokouksessaan lokakuun lopussa ja EU:n urheiluministerit antoivat tukensa suosituksille marraskuun kokouksessa Biarritzissa. Samalla urheiluministerit ehdottivat, että suositukset jätettäisiin myös Euroopan unionin neuvoston käsiteltäväksi. Neuvostossa kokoontuvat aina jäsenmaista ne ministerit, joiden toimialaan käsiteltävissä oleva asia kuuluu. Terveysasiat ovat työllisyyden, sosiaalipolitiikan ja kuluttaja-asioiden kanssa samassa neuvostossa.

Suositusten taustalla on huoli kansalaisten liikkumisen vähentymisestä. Esimerkiksi arjen hyötyliikunnan määrä on laskenut huomattavasti, mikä on nähty uhaksi kansalaisten terveydelle. Suosituksissa on yhteensä 41 kohtaa, jotka on jaettu urheilun, terveyden, koulutuksen, työympäristön, ikäihmisten palveluiden sekä liikenteen, ympäristön, yhdyskuntasuunnittelun ja yleisen turvallisuuden politiikka-aloihin. Lisäksi suosituksissa on myös kohdat muun muassa terveyttä edistävän liikunnan toimien vaikutusten jatkuvasta arvioinnista sekä kampanjoiden vaikuttavuuden lisäämisestä.

Suosituksissa huomioidaan eri sektoreiden merkitys terveysliikunnan edistämisen kannalta. Suositusten keskeisenä pyrkimyksenä onkin sektoreiden välisen yhteistyön lisääminen. Ajatuksena on, että jos eri sektoreilla ja erityisesti niiden välisellä yhteistyöllä kannustetaan kansalaisia liikkumaan ja helpotetaan liikkumisen edellytyksiä, kansalaiset myös liikkuvat enemmän. Suositukset eivät ole jäsenmaita sitovia, vaan ne on tarkoitettu ohjenuoraksi ja kannustimiksi, joiden avulla jäsenvaltiot voivat toteuttaa terveyttä edistävän liikunnan politiikkaa kansallisella tasolla. Suositusten avulla pyritään levittämään hyviä käytäntöjä.

Konkreettisesti suositukset vaihtelevat laidasta laitaan. Niissä määritellään esimerkiksi päiväkohtainen ajallinen liikuntasuositus aikuisille (30 minuuttia) ja lapsille (tunti). Suosituksissa korostetaan tutkitun tiedon merkitystä päätöksenteossa. Myös opettajien ja eri ohjaajien koulutukseen halutaan lisäpanostusta, kuten myös terveydenhuollon ammattilaisten liikuntatietämyksen lisäämiseen. Työpaikka- ja senioriliikunta on nostettu esille omina aihealueinaan. Yleisesti ottaen suositukset korostavat sitä, että liikunnan pitää olla mahdollista ja helppoa jokaiselle. Hallinnon eri tasojen päätösten pitää edistää tätä tavoitetta, oli kyseessä sitten koulutuksen, infrastruktuurin, työympäristön, terveyden tai urheilun itsensä alaan kuuluva asia.

Lisätietoa: Euroopan komission urheiluyksikön sivuilta.

Teksti: Heidi Pekkola

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: Heidi Pekkola, LUM 1/09, SLU.fi.


« Takaisin