Heidi Lehmuskumpu Tanssiurheiluliiton pääsihteeriksi
![]() Heidi Lehmuskumpu. |
Suomen Tanssiurheiluliiton liittohallitus on valinnut uudeksi pääsihteeriksi kauppatieteiden maisteri Heidi Lehmuskummun 1.1.2009 lähtien.
Lehmuskummulla on työkokemusta talousviestinnästä ja sijoittajasuhteista sekä taloushallinnosta, projektien johtamisesta, toimittajan tehtävistä, markkinoinnista ja taidehallinnosta.
Lehmuskumpu on työskennellyt yhteensä kuusi vuotta vaativissa talous- ja sijoittajaviestinnän tehtävissä kahdessa kansainvälisessä pörssiyhtiössä – Elcoteqissa ja Outokummussa. Lisäksi hän on työskennellyt lyhyempiä jaksoja toimittajana Kauppalehdessä, Taloussanomissa, MTV:n uutisissa sekä muutamassa paikallislehdessä. Opiskeluaikoinaan Lehmuskumpu sai taloushallinnon kokemusta myös työskennellessään sekä toimistosihteerinä että hotellin kirjanpito-osastolla.
Viestintä- ja talousosaamisen lisäksi Lehmuskummulla on kokemusta jazzkvartetin laulajan sekä taiteellisen johtajan ja managerin tehtävistä. Työ on pitänyt sisällään runsaasti markkinointi- ja myyntityötä.
Lehmuskumpu harrastaa itse 10-tanssia Blue & White -seurassa.
Lisätietoa: www.tanssiurheilu.fi.
SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 1/09, SLU.fi.
