Että voikin ottaa päähän!

Joskus ottaa päähän niin että otsasuonet vinkuu. Silloin myös idea-akku ja innostusmittari osoittavat aika pieniä teholukuja. Kaikki muu paitsi kiroilu on oikeastaan mahdotonta. Metanoli, tai muuten tuotettu riemuliemi, voisi olla sopiva lääke, muttei erityisen hyvä ratkaisu. Halaus auttaa myös usein, mutta kun oikein keittää, saattaa halattava aistia sen ja siirtyä syrjään. Pahus!

Seinän potkaiseminenkaan ei ole hyvä juttu. Se kuluttaa oikeastaan aika vähän pahaa energiaa ja sen seurauksena seinään saattaa tulla jälki tai jalkaan kipu. Ei hyvä. Energiaa ei myöskään kannata purkaa fyysisesti lähipiiriin, sillä jos niin pääsee tapahtumaan, kannattaa hoitoon hakeutua heti. Ongelmat ovat aika pitkällä.

Kun kuitenkin edelleen hatuttaa ja on tarve jotenkin purkaa pahaa oloa, ei oikeastaan ole niin huono tapa lähteä ulos ja purkaa pahin kiukku esimerkiksi tunnin rivakan sauvalenkin avulla. Jos luonnon äänet eivät riitä lenkkikaveriksi, voi sellaiseksi suositella vaikka nappiradiota tai sitä pientä laitetta, jota teknisesti valistuneimmat kutsuvat iPodiksi ja jolla MP3 formaatilla tallennettu rokki soi sopivan aggressiivisesti.

Samperi kun alkaa tuntua hyvältä - pahimmat höyryt pääsevät ulos!

Tunnin sauvariehumisen ja sopivan lyhyen venyttelyn (tiedän kyllä, etteivät tosiurokset ja naarat niin tee) jälkeen ei ole aivan pois suljettua, että jatkohoitoa täydennetään vaikka keskivahvalla ohrapirtelöllä. Näin on verenpaine saatu laskemaan. Ensiapu on annettu – entäs sitten?

Jos myös huomenna ottaa samalla tavalla päähän ja ylihuomenna ja sitten taas, olisi ehkä aiheellista harkita jotain muutosta. Aika moni hakee sitä etelän lämmöstä – uskoo siis valohoitoon - mikä sellaisenaan ei varmaankaan ole huono vaihtoehto. Tämä verkkoaviisi - jota nyt luet - omaa kuitenkin jonkinlaiset linkit liikunnan suuntaan, ja tähän kirjoittavilla on yleensä myös siitä kokemusta, joten tarjottakoon hatutuksen jatkohoitoon myös 11 toisenlaista mahdollisuutta. Niitä voi hyvinkin pitää kansallisomaisuutena.

Nämä yksitoista kiukun hävittäjää sijaitsevat ympäri Suomenniemen ja vanhin niistä täyttää tänä vuonna jo 100 vuotta. Sen nimi on Varala. Muut ovat Eerikkälä, Kisakallio, Kisakeskus, Kuortane, Lappi, Pajulahti, Solvalla, Tanhuvaara, Vierumäki ja Vuokatti – tai eivät kai ne nyt ihan virallisia nimiä ole, mutta antavathan jonkinlaisia koordinaatteja kohteista.

Kiukun kadotukseen on siis tarjolla 11 urheiluopistoa, joissa viikon tai vaikka edes viikonlopun viettäminen poistaa adrenaliinia aika tavalla: mukavan tasoista majoitusta, ihan kelpo kokkeja, hoitoja hartioille, välillä viihdettä ja syvää unta ja ehkä pitää myös mainita myös uinti, golf, tennis, aerobic, pilates, hiihto ja onhan niitä.

Ai että mistä tuli mieleen? No siitä, että äsken hatutti kuin pikku oravaa, eikä koneen naputtelu maistunut olleenkaan. Sauvalenkin tuntuisi ainakin väliaikaisesti hatuttavan selkeästi vähemmän. Oikeastaan tuntuu aika hyvältä. Nyt aikeissa on nauttia tovi saunasta, ehkä palkita ahkeruus sillä ohraisella. Ja sitä paitsi on kokemusta niistä yhdestätoista ja reseptin vaikutuksista.

Ja kun tämä naputuksen riesa päättyy, teen kvg:t ja lyön hakuikkunaan sanan urheiluopisto. Sitten kilpailutan ne ja kulutan lähes olemattomia säästöjäni varaamalla majapaikan sopivasta kohteesta.

Ai pirskatti kun tuntuukin hyvältä, eikä se tällä kertaa ole

SilmänLUMetta.

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 1/09, SLU.fi.