Jäsenjärjestöille

Asiantuntijuus koostuu monesta palasesta

Urheilujärjestöistä löytyy osaamista moneen lähtöön: seuratoimintaan, valmennukseen, markkinointiin ja viestintään, kouluttamiseen ja moneen muuhun. Urheilujärjestöissä työskentelevät ihmiset toimivatkin usein oman lajinsa ja oman erityisalueensa asiantuntijoina. Psykologi Satu Kasken mukaan asiantuntijuus on monen asian summa.

Lue lisää

Kansainvälisten urheilutapahtumien järjestäminen vaatii laaja-alaista osaamista

Pekingin kaikkien aikojen mahtipontisimpien olympialaisten jälkeen pienen pohjoisen valtion lienee turha edes uneksia vastaavanlaisista kansainvälisistä arvokisoista. Pienempiä urheilutapahtumia Suomessa sen sijaan on järjestetty hyvällä menestyksellä aivan viime viikkoinakin. Taitoluistelun EM-kilpailut olivat kuin oppikirjaesimerkki hyvin järjestetystä kansainvälisestä urheilutapahtumasta.

Lue lisää

SLU:n hallituksen päätöksiä 27.1.2009

SLU:n hallitus päätti kokouksessaan 27.1.2009 Helsingissä hallituksen järjestäytymisestä, varapuheenjohtajista, valiokunnista, SLU ry:n tasa-arvosuunnitelmasta, strategiatyön etenemisestä ja Reilun Pelin jatkotoimista. Hallitus kuuli raportit ajankohtaisista liikuntapoliittisista kysymyksistä, SLU:n taloustilanteesta, SLU:n ympäristötyöstä ja ESR-hankkeen etenemisestä sekä sai tiedoksi SLU:n ansiomerkkitoimikunnan myöntämät hopeiset ansiomerkit.

Lue lisää

Olympiakomitean hallituksen tukipäätöksiä

Suomen Olympiakomitean hallitus päätti kesälajien nuorten ja naisten huippu-urheilutuet vuodelle 2009 sekä jakoi valmennuksen kehittämismäärärahat vuodelle 2009.

Lue lisää