slu.fi
Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa Tulostettava versio

Tshekin EU-puheenjohtajakausi käyntiin

Euroopan komissio harjoittelee urheilun ohjelman käynnistämistä.

Tshekki vastaa 2009 alkuvuonna unionin puheenjohtajuudesta ensimmäistä kertaa. Liikunnan ja urheilun painopisteinä Tshekin kaudella ovat autonomia ja urheilun vapaaehtoinen kansalaistoiminta. Teemat ovat meille suomalaisille tärkeät ja olemme valmiita tukemaan niiden eteenpäin viemistä. Tshekkien resurssit puheenjohtajuuden eteenpäin viemiselle urheilussa ovat niukat, eikä mm. urheilun epävirallista ministerikokousta ole meneillään olevalla kaudella luvassa.

SLU ja Eurooppalaiset urheilujärjestöt ENGSO tapasivat viime viikolla Prahassa järjestetyissä ENGSO-kokouksissa puheenjohtajavaltion ja sen urheilujärjestöjen keskeisiä vaikuttajia. Veimme heille näkemyksiämme prioriteettiteemoista ja tshekit toivoivat tiivistä yhteistyötä ENGSO:n kanssa.

EU:n urheilufoorumia ei järjestetä 2009

On huomattava, ettei komissio ole järjestämässä vuonna 2009 EU:n urheilufoorumia Biarritzissa marraskuussa 2008 komissaari Figel’in antamista lupauksista huolimatta. Syynä on urheilun komissaarin vaihdos ja se, ettei vuoden 2009 aikana sekä Tshekki tai Ruotsi puheenjohtajavaltioina järjestä urheilun ministerikokousta. Seuraava eurooppalaisen urheilujärjestöjen ja EU-toimielinten välinen yhteinen keskustelutilaisuus järjestetään siis vasta vuonna 2010 Espanjan puheenjohtajakaudella kaavaillun urheiluministerikokouksen yhteydessä.

Euroopan komissio on aloittanut urheilun vapaaehtoisuutta käsittelevän selvityksen tekemisen, joka on valmistumassa syyskuussa 2009. Huomattava on, että tarkastelu tehdään neljän - viiden lajin perusteella, eikä yleistä näkökulmaa ole tulossa. Komissio tekee myös selvitystä urheilun ruohonjuuritason rahoituksesta, joka valmistuu 10 - 12 kuukauden kuluessa. Samoin odotamme, että Ranskan puheenjohtajakausi (2008) julkaisee valmistelemansa selvityksen urheilun rahoituksesta EU- jäsenvaltioissa.

Mahdollisuus eurooppalaisiin hankkeisiin

Urheilu on saamassa 6 milj. euron budjetin unionissa vuodelle 2009. Tämän tarkoituksena on valmistautua mahdollisesti vuonna 2012 alkavaan urheilun tukiohjelmaan. Tuesta suunnataan 4 milj. euroa urheilun 15 hankkeelle, jotka edistävät kansalaistoimintaa, vammaisurheilua, valmennusta ja terveyttä edistävää liikuntaa. Hankkeiden tulee olla laajoja ja niiltä edellytetään eurooppalaista ulottuvuutta. 1 milj. euroa suunnataan sekä Välimeren kisoihin (Mediterranean Games) että selvityksiin, konferensseihin ja seminaareihin, mm. lisenssien ja dopingin aloilla.

Kevään 2009 aikana on ohjelmasta tulossa yksi hakuprosessi. Komission laatii parhaillaan työohjelmaa ja käsikirjaa hakijoille. Haku tulee auki toukokuun puolessa välissä.

Hyvää suomalaista yhteistyötä

Erityisen merkittävää on, että lisäksi Euroopan parlamentti on myöntänyt 1,5 milj. euroa Suomen Olympiakomitean Tampereella ensi heinäkuussa järjestämille Euroopan nuorisourheilun festivaaleille (EYOSF). Parhaat onnittelumme ammattitaitoisille hankkeen kirjoittajille ja hyvälle suomalaiselle yhteistyölle hankkeen lobbauksessa parlamentissa!

Lisätietoa Tsekin EU-puheenjohtakaudesta.

ENGSO:n hallituksen ja EU-työryhmän kokouksiin osallistuivat SLU:sta Birgitta Kervinen, ENGSO-puheenjohtaja, Anna-Mari Hämäläinen, ENGSO Youth varapuheenjohtaja, ja Terhi Heinilä, ENGSO EU-työryhmä.

Teksti: Terhi Heinilä, kansainvälisten asioiden päällikkö, SLU

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: Terhi Heinilä, LUM 2/09, SLU.fi.


« Takaisin

 

Liikunnan ja urheilun painopisteinä Tshekin kaudella ovat autonomia ja urheilun vapaaehtoinen kansalaistoiminta