« takaisin Tulosta

Sivun sijainti: Etusivu » LUMin etusivu » Numero 2/2009 » Urheiluseuroille » METSO-rahoitusta jaossa - mahdollisuus myös urheiluseuroille

METSO-rahoitusta jaossa - mahdollisuus myös urheiluseuroille

Metsänomistajilla on vuodesta 2009 mahdollisuus edistää metsien monimuotoisuutta vapaaehtoisten yhteistoimintaverkostojen avulla. Hankkeiden ideoijiksi ja vetäjiksi toivotaan erilaisia toimijoita - myös urheiluseuroja ja muita paikallisia yhdistyksiä.

Verkostohankkeiden tavoitteena on löytää ratkaisuja, joilla voi yhtä aikaa turvata metsien monimuotoisuutta ja samalla mahdollisuuksien mukaan edistää sitä hyödyntävää elinkeinotoimintaa sekä metsien virkistyskäyttöä.

Hankkeiden ideoijiksi ja vetäjiksi toivotaan erilaisia toimijoita - myös urheiluseuroja ja muita paikallisia yhdistyksiä. Tarkoitus on sovittaa entistä paremmin yhteen metsien suojelu, hoito ja muu käyttö. Erityisesti haetaan aivan uusia ja tuoreita malleja. Verkostohankkeilla voidaan esimerkiksi edistää monimuotoisuuden kannalta arvokkaiden elinympäristöjen hoitoa. Hankkeissa voidaan myös ylläpitää metsämaisemaa tai metsien kulttuuri- tai virkistysarvoja. Mukaan toivotaan monenkokoisia ja -näköisiä hankkeita.

Rahoitusta hankkeisiin voi hakea 05.05.2009 mennessä ympäristöministeriöltä sekä maa- ja metsätalousministeriöltä. Tarkemmat ohjeet hakemisesta julkaistaan helmikuussa. Toinen haku käynnistyy parin vuoden kuluttua. Kunkin hyväksytyn hankkeen toteutukseen ja koordinointiin voidaan myöntää METSO-ohjelman rahoitusta noin 10 000-100 000 euroa.

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 2/09, SLU.fi.


« Takaisin


8.9.2010 klo 13:40:30