David Howman: WADA valmis laajempaan toimenkuvaan

David Howman.

”Doping on vain yksi urheilun isoista eettisistä ongelmista. Taloudelliset väärinkäytökset saattavat jatkossa olla jopa niitä suurempi uhka, jonka torjumiseksi olisi hyvä hyödyntää WADA:n 10-vuotista kokemusta – mahdollisesti jopa laajentaa järjestön toimenkuvaa”, sanoo johtaja David Howman.

Lausannessa tammikuun alussa toimittajille puhunut Maailman antidopingtoimiston WADA:n johtaja David Howman arvioi, että vuoden 2009 lopulla 10-vuotisjuhliaan viettäneen järjestön kokemuksia voisi hyvin hyödyntää laajemminkin urheilun eettisten ongelmien ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi.

”WADA tarjoaa erinomaisen ja ainutlaatuisen mallin siitä, miten valtiot ja urheilu voivat toimia yhdessä. Sen avulla on aikaansaatu tuloksia ja malli on edelleen toimiva.”

Howman sanoo, että lahjonnan, korruption, ottelutulosten järjestämisen ja kaikenlaisen ”talousdopingin” torjuminen on urheilulle kasvava haaste, mutta niiden vähentämiseksi ei pyörää tarvitse keksiä uudelleen.

”Miksi niin pitäisi tehdä kun on olemassa järjestelmä, jonka kokemuksia voi hyödyntää. Ei olisi lainkaan mahdotonta lisätä WADA:n tehtäviä. On myös mahdollista rakentaa sen rinnalle uusi järjestö toimimaan edellä mainittujen eettisten ongelmien torjumiseksi.”

David Howman kertoo, että WADA:lla on hyvät suhteet Interpoliin sekä hallituksiin, eikä niitä suhteita kannattaisi jättää käyttämättä. Hän olisi iloinen jos jo lähiaikoina urheilua uhkaava epäeettinen, lähinnä taloudellinen toiminta joutuisi WADA:n tai samankaltaisen organisaation puristukseen.

”Paholaisesta voi kasvaa hirviö”

”On valtioiden ja urheilun asia päättää, onko toiminta WADA:n tai esimerkiksi yhteisen sateenvarjo-organisaation alla”, jatkaa Howman. Hän arvioi, että kun kaikki huomaavat millaisen paholaisen kanssa ollaan tekemisissä, löytyy myös tahtoa.

”Ehkä se hetki ei ole vielä nyt, mutta varmaa on, että se on lähellä.”

David Howman ei antaisi paholaisen kasvaa hirviöksi, mutta samalla hän korostaa, että ratkaisun avaimet ovat sekä urheilupäättäjien että poliitikkojen käsissä.

”Itse en haluaisi, että urheilu ajautuu tilanteisiin, joissa kriisit aikaansaavat reaktioita. Urheilun tulisi ymmärtää ennaltaehkäisevän toiminnan merkitys, mutta samalla tulee olla realisti ja nähdä se totuus, että kaikki operaatiot vaativat rahoitusta. Samalla on rakennettava hallinto, joka monen mielestä lisää byrokratiaa, eikä sellaisia askeleita ole helppo ottaa.”

David Howman ei pitäisi pahana, vaikka WADA:lle lankeaisi isompikin rooli urheilun eettisten ongelmien ratkaisijana ja ennaltaehkäisijänä ja ainakin hän pitää tällaista keskustelua tärkeänä.

Kuka painostaa ja ketä?

Mutta riittää WADA:lla työtä jo nykyistenkin tehtävien hoitamisessa ja toimintansa kehittämisessä. Yksi iso kysymys on, miten rangaista niitä tahoja, jotka painostavat urheilijaa tekemään vääriä valintoja.

Urheilijan ympärillä oleva vaikutuskehä on vahva. Monet vaativat nuorelta urheilijalta parempia suorituksia ja saattavat jopa painostaa dopingin käyttöön. Kun sitten käy käry, on urheilija ainoa, jota käytännössä rangaistaan.

Toinen suuri uhka ovat kotilaboratoriot, joissa vaikka Internetistä löytyvien ohjeiden avulla kehitellään usein hyvin vaarallisia, usein eläimiin pohjautuvia aineita.

Iso kysymys on urheilijoiden tasavertainen kohtelu sekä harjoitus- että kilpailukaudella. Sellaisia ovat myös olinpaikkakysymykset, yksityisyydensuoja, maailmanlaajuinen tiedonvaihto sekä teknisten järjestelmien kehittäminen, jotka kaikki vaativat resursseja.

Ja edelleen maailmanlaajuinen dopinglainsäädännön harmonisointi sekä isojen, varsinkin yhdysvaltalaisten, ammattilaisliigojen kirjava dopingsäännöstö vaativat paljon huomiota.

Mielenkiintoinen projekti on myös niin sanottu biologinen passi, johon kirjattujen terveystietojen avulla voidaan pitkällä aikajanalla seurata urheilijan terveydentilassa tapahtuneita muutoksia.

WADA:n kymmenvuotinen historia on mielenkiintoinen kertomus, jota ei voida missään suhteessa pitää epäonnistuneena. Jotain kertoo sekin, että UNESCO:n dopinginvastaisen julistuksen on allekirjoittanut enemmän valtioita kuin mitä lastenoikeuksien julistuksella on valtioiden ratifiointeja. 

Onkohan sekään muuten hyvä asia?

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 2/10, SLU.fi.