SLU ja Olympiakomitea edistävät yhdessä kansainvälisten urheilutapahtumien hakemista ja järjestämistä Suomessa
Suomen Liikunnan ja Urheilun Finngerprint -hanke ja Suomen Olympiakomitea lähtevät yhdessä kehittämään menetelmiä suomalaisten urheilujärjestöjen tukemiseen kansainvälisten urheilutapahtumien hakemisessa ja järjestämisessä.
Lue lisää
Liikuntaleikkejä Tansaniasta – kehitysyhteistyötä etelästä pohjoiseen
Liikunnan Kehitysyhteistyö LiiKe ry on yhteistyössä Liikunnan ja Terveystiedon Opettajien liiton LIITO ry:n kanssa kuvannut ja valmistellut 30 tansanialaisen liikuntaleikin videopaketin suomalaisille peruskouluille.
Lue lisää
Virtasella kommentoitavaa Suomen taloudesta ja managereista
Suomen urheilussa tai ainakaan yleisön joukossa ei kovinkaan usein muisteta, että meitä on vain noin 5 miljoonaa. Vaikeahan sitä on muistaa, kun menestymme kalleimmissa lajeissa kuten Formuloissa ja rallissa. En aio kuitenkaan jäädä ihmettelemään tuota kummajaista, vaan käsittelen Suomen pientä taloutta urheilun, urheilijan ja managerin näkövinkkelistä.
Lue lisää