Kohti kuntavaaleja

Kuntavaalit aiheena aluejohdon neuvottelupäivillä.

SLU-yhteisö valmistautuu lokakuun 26. päivänä pidettäviin kunnallisvaaleihin. Kuntavaaleissa valitaan valtuustoihin ihmisiä tekemään päätöksiä paikallisista asioista, kuten liikuntapaikkojen rakentamisesta ja käyttömaksuista.

Kunnalliset liikuntapalvelut ovat olennainen osa kunnan hyvinvointipolitiikkaa. On varsin tärkeää, että valtuutetuiksi valitaan sellaisia henkilöitä, joilla on kykyä, innostusta ja ymmärrystä tehdä liikuntamyönteistä kunnallispolitiikkaa.

Kuntien lähitulevaisuutta varjostavat muutoshaasteet, kuten väestön ikääntyminen, kuntatalouden heikkeneminen ja palvelutarpeiden kasvaminen korostavat liikunnan merkitystä entisestään. On jo korkea aika saada liikuntasektorin asiat päätöksenteon ytimeen. Asioita valmistelevat virkamiehet ja asioista päättävät valtuutetut jokaisessa kunnassa pitää saada oivaltamaan liikunnan monimerkityksinen luonne.

Liikunta tuottaa kuntalaisille iloa ja hyvää oloa, mutta kunnan näkökulmasta sen terveyttä edistävät vaikutukset ovat vielä suuremmat. Sosiaali- ja terveysmenoissa voitaisiin säästää merkittäviä summia panostamalla liikuntaan nykyistä enemmän. Tässä Liikunnan ja Urheilun Maailman numerossa esitelty sosiaali- ja terveysministeriön tuore julkaisu antaa arviointipohjaa siihen, miten vaikuttaa kustannustehokkaasti keskeisiin kansanterveysongelmiin.

SLU-alueet, Kuntoliikuntaliitto, Nuori Suomi ja SLU laativat parhaillaan yhteistä kuntavisiota. "Visio 2012" tulee olemaan työkalu ja ohjenuora koko liikuntayhteisölle suhteessa kunnallisiin toimijoihin. Alun perin suunnitelmana oli valmistella vain kunnallisvaalioperaatio, mutta aika pian työryhmän työskentelyn käynnistyttyä havaittiin, että on tarvetta laajemmalle, pitemmälle katsovalle ohjelmalle. Sitä viimeistellään tällä hetkellä ja siitä poimitaan sopivat osat tulevan syksyn kunnallisvaalioperaation käyttöön.

Tänä vuonna on aika muistuttaa ehdokkaita ja äänestäjiä, miten tärkeä ja moniulotteinen asia liikunta on kuntatasolla. Kunnallisvaalien alla SLU-yhteisö vaikuttaa puolueiden vaaliohjelmiin, ehdokkaisiin ja mediaan, jotta liikunta nousisi tärkeäksi vaaliteemaksi.

Toivottavasti kampanja herättää myös seuraihmisissä halun vaikuttaa omassa kunnassa ja lähteä ehdolle vaaleihin. Vaalien jälkeen vaikuttaminen jatkuu: liikuntaväen on huolehdittava, että valituiksi tulleet kunnallisvaltuutetut saavat ajantasaista tietoa liikuntaan liittyvistä teemoista. Tässä on erityisesti SLU-alueilla merkittävä rooli viestin viejänä ja alueellisesti tärkeiden aiheiden esiinnostajana.

Teksti: Laura Andersson, erityisasiantuntija, yhteiskuntasuhteet, SLU ja Karoliina Luoto, suunnittelija, liikuntapolitiikka ja ympäristötyö, SLU.
Kuva: Jorma Savola

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä kokonaisuudessaan lähteen mainiten: LUM 3/08, SLU.fi


« Takaisin