Työryhmä valmistelemaan liikuntalain muutosta
![]() Voimassa oleva liikuntalaki on säädetty vuonna 1998 ja sitä on tarkistettu vuonna 2002. |
Opetusministeriö asetti 30. tammikuuta työryhmän laatimaan ehdotusta liikuntalain ja liikunta-asetuksen muuttamiseksi. Työryhmän puheenjohtajaksi on kutsuttu liikunta-asianneuvos Timo Haukilahti opetusministeriöstä.
Työryhmän jäseniksi on kutsuttu johtaja Rauno Anttila (opetusministeriö), erityisavustaja Anna Bertills (opetusministeriö), kansanedustaja Leena Harkimo (valtion liikuntaneuvosto), erityisasiantuntija Kari Sjöholm (Suomen Kuntaliitto) yhteysjohtaja Juha Viertola (SLU) ja kulttuuriasiainneuvos Mirja Virtala (opetusministeriö) ja sihteeriksi Timo Oravainen (opetusministeriö). Ryhmällä on oikeus kuulla ulkopuolisia asiantuntijoita ja asian valmistelun kannalta tarpeellisia toimijoita ja sidosryhmiä.
Työryhmän tehtävänä on laatia hallituksen esityksen muotoon kirjoitettu ehdotus liikuntalain muuttamisesta perusteluineen sekä arvioida ja valmistella tarvittavat muutokset liikunta-asetuksen muuttamiseksi. Säännösmuutoksen perustana ovat valtioneuvoston viime joulukuussa tekemä periaatepäätös liikunnan edistämisen linjoista sekä niihin liittyvä opetusministeriön toimenpideohjelma, erityisesti toimenpidesuositukset 20, 40 ja 42 koskien kuntien tehtäviä liikunnan edistämisessä, järjestöavustusten myöntämistä sekä valtion liikuntaneuvoston tehtävien suuntaamista laajakantoisiin ja periaatteellisiin liikuntakysymyksiin.
Työryhmän tulee myös opetusministeriön toimenpideohjelman suosituksen 24 pohjalta arvioida liikuntapaikkarakentamisen valtionavustusjärjestelmän muuttamisen tarve koskien erityisesti pienten liikuntapaikkahankkeiden rahoitusta sekä avustettavan hankkeen kustannusten ylärajan nostamista. Työryhmän tulee tarvittaessa valmistella opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muutos. Lisäksi ryhmän tulee ottaa huomioon muut esille mahdollisesti tulevat lainsäädännön muutostarpeet.
Voimassa oleva liikuntalaki on säädetty vuonna 1998 ja sitä on tarkistettu vuonna 2002.
Lisätietoa:
Liikuntalaki (1054/1998) tästä
Liikunta-asetus (1055/1998) tästä.
Valtioneuvoston asetus opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta (1395/2001) tästä.
Valtioneuvoston periaatepäätös 11.12.2008 liikunnan edistämisen linjoista ja opetusministeriön toimenpideohjelma tästä ja SLU:n hallituksen kannanotto tästä.
Hallitusohjelma, kohta 5.6., ”Liikunnan asemaa kunnallisena peruspalveluna vahvistetaan. Vahvistetaan liikunnan paikallisen tason toimintaedellytyksiä sekä liikunnan laaja-alaista tasa-arvoa kansallisessa liikuntaohjelmassa määriteltävien suuntaviivojen mukaisesti. Hallitusohjelmaan tästä.
SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 3/09, SLU.fi.
