Seuratoiminnan kehittämistuki: Usein kysyttyä palkkatuesta

Vain tänä keväänä haussa oleva seuratoiminnan kehittämistuki päätoimisten työntekijöiden palkkaamiseen on herättänyt paljon kysymyksiä seuroissa. Tässä muutamia hyviä kysymyksiä ja vastauksia. Nämä kannattaa lukea ennen hakemuksen jättämistä. Tuen hakuaika päättyy 15.3.

1. Jaostomme on kiinnostunut palkkaamaan nuorisopäällikön. Onko se mahdollista?

Jaosto on osa yleisseuraa. Työntekijän palkkauspäätös on tehtävä yleisseuran hallituksessa, jaosto ei voi olla tuen hakija. Samalla kannattaa miettiä olisiko järkevää palkata työntekijä koko seuralle. Työntekijän työtehtävät voidaan kuitenkin määritellä yksittäiselle jaostolle kuuluvaksi.

2. Yleisseura hakee päätoimista työntekijää, minkä valitsimme kohdassa jäsenjärjestö? Seurassamme toimii neljä eri lajijaostoa, joten emme voi valita vain yhtä lajiliittoa. Miten toimitaan?

Jos yleisseura hakee työntekijää, jonka työpanos on selkeästi kohdennettavissa yhteen jaostoon, seura valitsee sen lajiliiton, mihin lajiin työ eniten kohdistuu. Samoin jos seura on yleisseura ja selkeästi yksi laji on isompi ja vahvempi seuran sisällä. Mutta jos tuntuu että ei pysty määrittelemään, niin silloin kohta muu. Hakemuksessa kannattaa siis kuitenkin avata selkeästi, mikäli työpanos kohdistuu useaan lajiin seuran sisällä.

3. Seurallamme on jo osa-aikainen nuorisopäällikkö, jonka työaika on 15 tuntia viikossa. Onko mahdollista saada tämän henkilön päätoimistamiseen tukea vai koskeeko tuki vain uusia tehtäviä ja työntekijöitä seurassa?

Tuen avulla on tavoitteena saada päätoimisia työntekijöitä seuroihin, siksi voitte hakea tukea osa-aikaisen työtehtävän päätoimistamiseen. Tässä tapauksessa sama henkilö voi siis toimia jatkossa päätoimisena, mikäli haette ja saatte tukea.

4. Seurassa on tällä hetkellä oppisopimuksella liikunnanohjaajaksi työskentelevä henkilö. Voimmeko hakea ja saada tukea hänen palkkaukseensa tätä kautta seuraavaksi kolmeksi vuodeksi?

Oppisopimustuki on valtion myöntämää tukea samoin kuin seuratoiminnan kehittämistuki. Kahta valtion myöntämää tukea ei samaan tehtävään voi saada, siksi seura ei voi saada tätä tukea oppisopimuksella olevan henkilön palkkaamiseen.

5. Mikä on päätoimisuuden raja? Riittääkö esimerkiksi 30 tuntia viikossa työsopimuksen pohjaksi?

Päätoimisuutta tarkastellaan työaikalain pohjalta. Kokopäiväinen, päätoiminen työsuhde tarkoittaa 40 tunnin viikkotyöaikaa.

6. Voiko seura tehdä työsopimuksen, joka päättyy tuen päättyessä 31.5.2011?

Työsuhde on lähtökohtaisesti aina toistaiseksi voimassaoleva ellei määräaikaisuudelle ole perusteita tai työntekijä erityisesti haluaa tehdä määräaikaisen työsopimuksen. Julkisen rahoituksen määräaikaisuus ei lähtökohtaisesti ole määräaikaisen työsopimuksen peruste.

Kehittämistyön tavoitteena on pysyvien työsuhteiden luominen seuroihin. Siksi seuran kannattaa huolella pohtia ja rakentaa omarahoitusosuuden turvaamiseksi hankeaikana varma suunnitelma ja samalla jo tehdä suunnitelmat siitä, miten henkilön palkkakulut tuen loppumisen myötä hoidetaan.

Työsopimuksessa seurojen kannattaa ottaa käyttöön neljän kuukauden molemminpuolinen koeaika. Lisäksi toistaiseksi voimassa oleva työsuhde on aina mahdollista irtisanoa tuotannollis-taloudellisista syistä jos hanke jostain syystä epäonnistuu. Tällöin pitää muistaa irtisanomisprosessin tarkka noudattaminen.

Lisää vastauksia hyviin kysymyksiin löytyy osoitteesta www.seuratuki.fi.

Seuratoiminnan kehittämistuki on opetusministeriön myöntämää tukea joka rahoitetaan veikkausvoittovaroin. Tuen tavoitteena on vahvistaa seuratoimintaa, saada lisää liikkujia sekä lisätä nykyisten liikkujien tyytyväisyyttä seuran toimintaan.

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 3/09, SLU.fi.


« Takaisin