SLU:n ja YLE:n teemavuosi alkaa

Timo Laitinen ja Mikael Jungner kävelykokouksessa.

LUMin ilmestyessä olen Vancouverissa kävelemässä kisapaikoille - ja lähetän olympiahengen keskeltä terveiset kotikatsomoihin. Mieleen tulee samalla YLE SLU Forumin muutaman vuoden takainen yli sadan hengen kävelykokous. Asioita voi todellakin tehdä myös toisella tavalla. Kohta onkin alkamassa vähän erilainen teemavuosi YLEn kanssa.

SLU, YLE ja mukaan lähteneet kumppanit innostavat koko vuoden liikkeelle niitä, jotka eivät ennestään liiku hyvinvointinsa kannalta riittävästi. Teemavuoden eri teoilla halutaan edistää yhteisöllisyyttä.

Luvassa on varsinainen kampanjasarja tai oikeastaan useita toisistaan ihan erilaisia osahankkeita. Niissä kaikissa on oma roolinsa TV:llä, radiolla, netillä, sosiaalisella medialla ja eri toimijoilla. Oletko jo kuullut Voimakaksikosta tai Finnautista?

Perusajatuksena on ollut ottaa huomioon kaikki erilaiset liikkumiseen liittyvät motiivit, tarpeet, elämänasenteet ja elämäntavat. Innovointia tästä on tehty yli vuoden yhteisissä työpajoissa liikuntajärjestöjen ja tuottajien kesken.

Taustalla on ajatus, että laajalla yhteistyöllä on mahdollisuus kääntää kansakuntamme terveyttä ja toimivuutta murentava liikkumattomuuden kierre lisääntyväksi liikunnaksi ihmisten arjessa. Lähdethän taustalle mukaan – kunnon ministerit ovat jo mukana.

Pian kuulet konkreettisesti lisää!

Teksti: Eila Ruuskanen-Himma, viestintäjohtaja, SLU, eila.ruuskanen-himma@slu.fi

SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: Eila Ruuskanen-Himma, SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma 3/10, www.slu.fi.


« Takaisin