« takaisin Tulosta

Sivun sijainti: Etusivu » LUMin etusivu » Numero 4/2009 » Liikuntapolitiikka » SLU:n hallitus: Liikuntapolitiikka esillä Vanhasen hallituksen toiminnassa

SLU:n hallitus: Liikuntapolitiikka esillä Vanhasen hallituksen toiminnassa

Hallitusohjelmainfossa vuonna 2007 Stefan Wallin, Jyrki Katainen, Matti Vanhanen ja Tarja Gronberg.

SLU:n hallitus antoi kannanoton pääministeri Vanhasen hallituksen liikuntapoliittisesta toiminnasta. Hallitusohjelmakausi on nyt puolessa välissä.

Liikunnan ja hyvinvoinnin yhteiskunnallinen merkitys on hallituskauden aikana korostunut. Valtioneuvoston periaatepäätös liikunnan edistämisen linjoista (11.12.2008) korostaa entisestään liikunnan tärkeää roolia yhteiskunnassa ja tuo esiin sen poikkihallinnollista luonnetta. Periaatepäätös terveyttä edistävän liikunnan ja ravinnon kehittämislinjoista (12.6.2008) on sekin syytä huomioida myönteisesti.

Hallitusohjelmakirjaukset keväällä 2007 olivat liikunnan ja urheilun osalta runsaampia kuin koskaan ennen. Ensimmäinen budjettiesitys oli kuitenkin ristiriidassa hallitusohjelman periaatteiden kanssa. Eduskunnan myötävaikutuksella hallitus muutti esitystään ja veikkausvoittovarat jaettiin jakosuhdelain periaatteita noudattaen.

Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnan perustaminen on kansalaisjärjestötoiminnan kehittämisen ja viranomaisyhteistyön kannalta merkittävä toimenpide. Neuvottelukunta tarvitsee kuitenkin lisää valmisteluvoimavaroja hallinnon eri toimialoilta. Kansalaistoiminnan tukemista on painotettava aikaisempaa enemmän. Myös kansalaistoiminnan tutkimusta on syytä lisätä ja tukitoimia suunnata tätä mahdollistamaan.

Politiikkaohjelmien merkitys liikuntapoliittisena toimijana näyttää varsin vähäiseltä. Niiden pitkän aikavälin vaikutukset ja uudentyyppisen poikkihallinnollisen toimintakulttuurin edistäminen tulevat toivottavasti paremmin esiin tulevaisuudessa.

Seuratoiminnan kehittämistuki yhtenä nostona Kansallisesta liikuntaohjelmasta on hyvä avaus, jolla on myös työllistäviä vaikutuksia. Kolmas sektori on nostettu aiempaa paremmin esiin terveyttä edistävän liikunnan toimijana esimerkiksi juuri seuratoiminnan kehittämistuen myötä.

Hallitus on lisännyt huippu-urheilun rahoitustukea ja nimittänyt huippu-urheilun strategiaryhmän. Liikunnan ja urheilun eettistä pohjaa on vahvistettu muun muassa kasvaneella tuella antidopingtoimintaan.

Pääministeri Vanhasen hallituksen politiikkariihen kannanotossa (24.2.2009) korostuvat työkyvyn ylläpitämisen merkitys ja talouskasvun edellytysten vahvistaminen. Työllisyyttä tukevana toimenpiteenä voidaan veikkausvoittovaroja käyttää SLU:n mielestä purkamalla rahastossa olevia varoja etupainotteisesti esimerkiksi liikuntapaikkarakentamiseen ja liikuntapaikkojen peruskorjaukseen. SLU suhtautuukin myönteisesti siihen, että veikkausvoittovaroja ollaan käyttämässä tänä vuonna noin 8,3 miljoonaan euroa liikuntapaikkarakentamiseen osana laajempaa ”elvytyspakettia”.

Yhteisöllisyyttä lisäävät ja terveyttä edistävät (tulevia terveysmenoja supistavat) toimenpiteet ovat nyt tärkeitä. Kunnilla ja järjestöillä on tässä merkittävä rooli ja niiden toimia tulee riittävästi tukea. Työttömille ja lomautetuille liikunnan harrastaminen ja vapaaehtoistoiminta voivat olla merkittäviä työkykyä tukevia ja hyvinvointia edistäviä tekijöitä.

Hallituksen tavoitteena on tukea maahanmuuttajien kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Kotouttamisen edistämisessä liikunnalla on tärkeä käytännön merkitys. Liikuntajärjestöt ovat olleet luomassa puitteita tälle toiminnalle.

Huoli lasten ja nuorten fyysisestä kunnosta välittyy politiikkariihen kannanotosta. SLU jakaa tämän huolen. Liikuntaa on korostettu koulujen kerhotoiminnan tukia myönnettäessä ja iltapäivätoiminnassa. Urheiluseurojen tarjoamaa toimintaa voitaisiin tässä vielä nykyisestään lisätä ja samalla tukea urheiluseurojen mahdollisuuksia työllistää liikuntatoiminnan ohjaajia ja vapaaehtoistoiminnan organisoijia. Tämä parantaisi myös laajemmin urheiluseurojen kykyä järjestää liikunta- ja urheilutoimintaa.

SLU tervehtii ilolla ajatusta ”Liikkuva koulu” -hankkeen jalkauttamisesta kaikkiin peruskouluihin. Hankkeen onnistunut toteuttaminen vaatii tiivistä yhteistyötä valtionhallinnon ja liikuntajärjestöjen välillä.

SLU:n hallitus hyväksyi kokouksessaan 26.2.2009 SLU:n kannanoton pääministeri Vanhasen hallituksen liikuntapoliittisesta toiminnasta.

Vastuullinen, välittävä ja kannusta Suomi –hallitusohjelma.

Pääministeri Vanhasen hallituksen politiikkariihen kannanotto (24.2.2009).

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 4/09, SLU.fi.


« Takaisin

Hallitusohjelmat liikunnan puntarissa -artikkeli, jossa SLU:n puheenjohtaja Timo Laitinen arvioi tuoretta hallitusohjelmaa Liikuntapoliittisilla neuvottelupäivilla 2007.

25.5.2013 klo 16:50:55