Hiihdon MM-kilpailut Liberecissä osoittivat taas kerran, miten hienoja ovat viestikilpailut. Yksilölaji muuntuu niissä oikealla tavalla toviksi joukkuelajiksi – yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Yhden lajin avulla esimerkiksi pitkään alavireiseen mieshiihtoon saatiin neljä mitalistia ja naispowerin ansiosta Liberesistä palasi neljä kultamitalistia. Wow!
Hiihdon, yleisurheilun ja uinnin kaltaiset yksilölajit ovat usein aika kovaa puurtamista. Urheilija on vastuussa oikeastaan vain itselleen - paitsi tietenkin medialle, sponsoreille – kenties vanhemmilleen - ehkä seuralleen ja niin edelleen. Peruslähtökohta on kuitenkin liian usein tiukkapipoinen työnteko sekä turhan harvoin ilo ja onnistuminen.
Mutta sitten ovat nämä viestit: yhteinen tavoite, yhteinen onnistuminen, joskus jaettu epäonnistuminen, kuitenkin aina kannustus, usein sankaruus.
Mikä parasta: joukkueen etukäteen heikoin lenkki voi olla se ratkaisija, suuri voittaja. Moinen tilanne lienee parasta boosteria tämän onnistujan kehittyvälle uralle.
Viestit ja joukkuekilpailut olisivatkin usein vanhanaikaisiksi arvioiduille yksilölajeille erinomainen mahdollisuus, jossa jokaisen suorituksella on merkitystä. Ajatellaanpa vaikka kisaa, jossa sijoitukset tuovat pisteitä joukkueelle. Eikö silloin esimerkiksi etukäteen heikoimmaksi arvioidun venyminen pari piirua parempaan olekin joukkueen kannalta jopa tärkeämpää kuin parhaan odotettu voitto. Lasten urheilussa moisella voisi olla aika kova merkitys.
Nauru ja ilo ovat tärkeitä asioita. Oletteko muuten koskaan olleet seuraamassa Staffet- eli suomalaisittain viestikarnevaaleja, jotka aina toukokuussa kirmataan olympiastadionilla – eivät olisi huono kevätkävelyn rasti!
Oikeastaan tuntuu hölmöltä perustella viestityyppisten kilpailujen erinomaisuutta, koska valistuneet lukijat ovat sen aina tienneet. Silti on tarve jatkaa, koska niin hullulta kuin ehkä kuulostaakin, olisi joukkuelajeilla aika tavalla oppimista näistä joukkuelajeiksi muuntuneista yksilölajeista.
Jääkiekon, jalkapallon, koripallon ja muiden perinteisten palloilulajien valmentajat kantavat huolta yksilöiden taidon ja urheilullisuuden vähentymisestä. Aivan – Teemu Selänne, Esa Tikkanen, Matti Hagman ja monet muut suomalaiset onnistujat olivat junnuvuosina aika kovia myös yleisurheilukentillä. Niklaksen isä Hakki taisi pinkoa 400 metriä jopa 50 sekunnin pintaa. Koripalloilija Timo Heinonen 800 metriä sinne 1.50 taitteisiin.
Miten mahtaisikaan käydä, jos jatkuvan salissa oleilun sijaan palloilijoille kehiteltäisiin oma monipuolisuuteen perustuva joukkuekilpailu – 60 metriä, kolmiloikkaa, korkeushyppyä, vaikkapa kuntopallon tai vaikka saappaan heittoa, leuanvetoa, 400 metrin uinti / 2000 metrin juoksu ja lopuksi ruotsalaisviesti. Kunkin lajin paras toisi joukkueelleen 1 pisteen ja heikoin niin monta kuin olisi kilpailijoita.
Siis esimerkiksi kahdeksan joukkuetta, joissa kussakin 10 urheilijaa – eli heikoimmalle 80 pistettä. Etukäteen heikoimman venyminen olisi joukkueelle vielä arvokkaampaa kuin ennakkosuosikkien odotettu suoritus.
Olisikohan tällainen kisaaminen myös sopivaa vaihtelua junnujalkapalloilijan arkeen ja mitenköhän se luistin kulkisi, jos näitä urheilullisia yksilöominaisuuksia hiukan lisättäisiin moisen viestikisan avulla. Onkohan muuten esimerkiksi nuorisokoripallo lopultakin yksilölaji, jossa taitojen oppimisen kannalta joukkue on se paras ja kaiketi ainoa oppimisen väline? Yksilölajeihin viestit siis tuovat mukaan sen hienon joukkueominaisuuden, jota joukkuelajien olisi parasta pian oppia hankkia yksilölajien puolelta. Tai jotain sinne päin.
Yhtä kaikki: Hyvä Aikku, Pirjo, Ritu, Virpi, Sami, Matti, Teemu ja Ville!
Jatketaan aiheesta taas Vancouverin jälkeen ja lisätään silloin listaan myös yhdistetyn joukkueen nimet.
Viestien viestin ei todellakaan sietäisi olla
SilmänLUMetta
SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 4/09, SLU.fi.
Mediakortti