« takaisin Tulosta

Sivun sijainti: Etusivu » LUMin etusivu » Numero 5/2008

Numero 5/2008

Pääkirjoitus

Uusi alku seuratuen kehittämiseen?

Seurojen merkitys suomalaisten liikuttajana nousee ansiokkaasti esiin laaja-alaisen ministeriöiden ja järjestöjen työryhmän valmistelemassa Kansallisessa Liikuntaohjelmassa. Ohjelma esittää suoran liikunta- ja urheiluseurojen kehittämistuen valmistelun käynnistämistä valtion liikuntamäärärahoilla. Kehitys myös kulkee vääjäämättä siihen suuntaan, että seuroihin tarvitaan lisää päätoimisia vapaaehtoisten tueksi.

Lue lisää

Vallankahvassa Sir Sebastian Coe

Lontoon vuoden 2012 kesäolympiakisojen järjestelytoimikunnan puheenjohtajana työskentelee kaksinkertainen 1 500 metrin juoksun kultamitalisti Sir Sebastian Coe. Hän on myös kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n varapuheenjohtaja ja sai paronin arvonimen vuonna 2000.

Lue lisää

Verottajan aktiivisuus on merkinnyt lisää työtä seuratoimijoille

Verolainsäädäntö ei ole muuttunut eikä verotettavan toiminnan rajaa tässä mielessä ole muutettu. Normaalin liikunta- ja urheiluseuratoiminnan pitäisi siis olla yleishyödyllistä yhdistystoimintaa, joka ei ole verollista. Oikeusministeri Tuija Brax puhui Urheilujuridiikan päivillä SLU-talolla.

Lue lisää

Mikä on Virpi Kuitusen tärkein urheilumuisto?

Katso netistä maailmancupin kokonaiskilpailun voittaja Virpi Kuitusen ajatuksia seuratoiminnasta.

Lue lisää

Hae pilottihankkeeksi
ESR-ohjelmaan

Etsitään villejä ideoita hyvinvointipalvelujen tarjontaan.

Lue lisää.

Piikkarit-palkinnot nyt haettavana

Muistathan tehdä ehdotuksen palkinnon saajasta!

Lue lisää

Kenelle lahjoittaisit Sportin vuosikerran?

Kerro meille. Nyt on aika kiittää.

Lue lisää


25.5.2012 klo 23:27:04