Verottajan aktiivisuus on merkinnyt lisää työtä seuratoimijoille
![]() Oikeusministeri Tuija Brax. |
Verolainsäädäntö ei ole muuttunut eikä verotettavan toiminnan rajaa tässä mielessä ole muutettu. Normaalin liikunta- ja urheiluseuratoiminnan pitäisi siis olla yleishyödyllistä yhdistystoimintaa, joka ei ole verollista. Oikeusministeri Tuija Brax puhui Urheilujuridiikan päivillä SLU-talolla.
SLU:n, Urheiluoikeuden yhdistyksen ja Helsingin yliopiston järjestämien Urheilujuridiikan päivien puheessa Tuija Brax toi esiin sen, että viime aikoina on keskusteltu paljon järjestöjen verotuksesta ja sen vaikutuksista niiden toimintaedellytyksiin.
Järjestöissä on yleisesti koettu, että verottajan tulkinnat ovat muuttuneet järjestöjen kannalta huonoon suuntaan. Verottaja on aikaisempaa aktiivisemmin pyrkinyt selvittämään, onko erilaisten yhdistysten toiminnassa mukana verotettavaa elinkeinotoimintaa, johon liittyy liikunta- ja urheilutoiminnassa myös arvonlisäverovelvollisuus.
Verottajan aktiivisuus on merkinnyt lisää työtä myös seuratoimijoille. Veroilmoitusten ja lisäselvitysten teko on lisännyt byrokratiaa seurojen hallinnoissa. Järjestöissä on arvioitu, että verotusvuoden 2007 osalta työmäärä tulee vielä lisääntymään.
Braxin mukaan verolainsäädäntö ei kuitenkaan ole muuttunut eikä verotettavan toiminnan rajaa tässä mielessä ole muutettu. Normaalin liikunta- ja urheiluseuratoiminnan pitäisi siis olla yleishyödyllistä yhdistystoimintaa, joka ei ole verollista.
Hän arvioi, että ns. ammattimaisen kilpaurheilutoiminnan, jolla voidaan tarkoittaa esimerkiksi urheilija- tai pelaajapalkkioiden maksamista, rajanvetoa yleishyödylliseen kilpailutoimintaan tullaan varmasti vielä käymään.
Kunto- ja terveysliikunnan osalta kilpailuneutraalisuuden vaade voi vaikuttaa liikunta- ja urheiluseurojen järjestämän toiminnan verovelvollisuuden uudelleenarviointiin.
Braxin mukaan jumppatuntien järjestämisen liikuntaseuran jäsenille ei kuitenkaan pitäisi olla liikuntaseuran verollista elinkeinotoimintaa, tämän on vahvistanut myös korkein hallinto-oikeus. Vapaaehtoisten järjestöissä tekemä talkootyö on koko yhteiskunnan kannalta arvokasta. Talkoo- ja vapaaehtoistyön tukahduttaminen verotuksella olisin lyhytnäköistä ja suomalaisen yhteiskunnan kannalta erittäin vahingollista.
Brax seuraa herkällä korvalla kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnassa juuri käynnistynyttä järjestöjen verotuksen selkiyttämiseen tähtäävää valmistelutyötä.
Hän on myös tarvittaessa valmis keskustelemaan muiden ministerien kanssa siitä, tulisiko yleishyödyllisten yhteisöjen asemaa tarkentaa verolainsäädännössä. Hänen näkemyksensä on, että koko yhteiskuntaamme hyödyttävän yhdistystoiminnan pitäisi olla verovapaata. Tästä on myös yhteiskunnassa yleisemminkin varsin laaja yhteisymmärrys.
SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 5/08, SLU.fi
Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnan verojaoston puheenjohtaja on SLU:n yhteysjohtaja Juha Viertola.
