Liikunnan yhdenvertaisuuspalkinnot 2007: Oulun Lohet - Vaikka vastavirtaan

Oulun Lohet Palkittiin syksyllä Liikunnan yhdenvertaisuuspalkinnolla.

Uinnin erikoisseura Oulun Lohissa liikunnan ilo kuuluu kaikille ja ihmisten erityisominaisuuksista ei tehdä numeroa. Kaikille – niin nuorille, iäkkäille, kehitysvammaisille kuin maahanmuuttajillekin on taattu mahdollisuus harrastaa uintia tasapuolisesti”, kertoo Oulun Lohien puheenjohtaja Leena Prokkonen.

Seuran kilpailuissa lajeja on myös erityisryhmille ja masters- eli aikuisuimareille.

”Raikuvimmat aplodit saavat yleensä juu­ri erityisryhmien uimarit saavuttuaan maaliin”, Prokkonen kertoo.

Prokkosen mukaan Oulun Lohien määrätietoi­nen tasa-arvotyö alkoi 1960-70 -luvun taitteessa, kun seuran silloinen valmentaja Teuvo ”Miiku” Makkonen, joka toimi myös erityisopettajana, toi oppilaitaan Oulun Lohien uintiryhmiin.

”Nykyään meillä on vammaisia ihmisiä myös ohjaajina ja valmentajina. Olemme kouluttaneet seuramme valmenta­jat välittämään jäsenillemme viestiä, että emme suvaitse rasistista käyttäytymistä ollenkaan", Prokkonen tiivistää.

Asenteesta kiinni

Oulun Lohet yhdistetään Oulun seudulla vahvasti yhdenvertaisen liikunnan puolesta toimijaksi.

”Olemme saaneet asenteemme takia paljon positiivista julkisuutta paikkakuntamme viestimis­sä. Seuramme kestoteemoina ovatkin erilaiset ihmiset ja suvaitsevaisuus sekä nuorisotyö”, Prokkonen listaa.

Prokkonen uskoo, että seuran hyvä asenne lähtee talkootyötä tekevistä ihmisistä.

”Minusta tuntuu siltä, että seuraamme vali­koituu sellaisia ihmisiä, joille tärkeintä ei aina ole minuutit ja sekunnit, vaan asioita nähdään myös laajemmasta perspektiivistä. Kautta historian meil­lä on ollut seuran toiminnassa mukana muun mu­assa erityisopettajia, fysioterapeutteja, psykiatreja. Toki halukkaat pääsevät kilpailemaan tosissaan niitä minuutteja ja sekuntejakin vastaan niin paljon kuin rahkeissa on varaa”, Prokkonen hymyilee.

Leena Prokkosen mielestä suvaitsevaisuus on lisääntynyt nykyajan seuratoiminnassa. Silti hyvän asian puolesta riittää työsarkaa.

”Yhdenvertaisuuden huomioiminen ei ole vaikeaa. Asia on hyvin paljon kiinni toimijoiden asenteesta. Ihmisen erityisominaisuuksista ei saa tehdä isoa asiaa, sillä sitä se ei oikeasti ole”, Prokkonen kiteyttää.

Jäsenmäärä: noin 1300
Jaostot/toiminta:uimakoulut, kilpauinti, erityisryhmien uinti, mas­tersuinti (aikuisten uintiryhmät) ja kuntoliikunta
Toiminnanjohtaja / puheenjohtaja:Leena Prokkonen
Perustamisvuosi:1959
www-sivu: www.oulunlohet.fi
Seuran motto: Lohet vaikka vastavirtaan

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 5/08, SLU.fi.


« Takaisin