 Sanna Kervinen. |
Näin tiivisti Sanna Kervinen esityksensä KKI-katselmuksessa Finlandia-talolla. Hän raportoi Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n tekemää selvitystä terveysliikunnasta Uudellamaalla.
”Liikunnan harrastaminen edistää kuntalaisten terveyttä ja hyvinvointia. Liikuntaa tarvitaan ikäihmisten toimintakyvyn ylläpitoon ja edistämiseen. Liikunta on välttämätöntä lasten ja nuorten terveen kasvun ja kehityksen turvaamiseksi. Tätä mieltä ovat kaikki Uudenmaan liiton alueen kuntien johtavat viranhaltijat ja luottamushenkilöt - eli kuntavaikuttajat kaikilta kuntien toimialoilta - sekä urheiluseuratoimijat", viestintä- ja markkinointipäällikkö Sanna Kervinen sanoi.
Yhteistyön kättä kaivataan liikunnalle
Kervisen mukaan kuntalaisten liikunnan lisäämiseksi kuntavaikuttajat pitävät tärkeimpänä toimenpiteenä eri toimialojen yhteistyötä.
"Yhteistyö toimii kunnissa hyvin, mutta liikunta ei valitettavasti tässä ole mukana. Huonoin tilanne on yhteistyössä sosiaalitoimen kanssa."
"Tahtotila on kuitenkin olemassa", arvioi Kervinen. "Suuri osa (76 %) vastaajista arvioi, että liikunnan osuus terveystoimen yhteistyössä tulee kasvamaan vuoteen 2012 mennessä. Yhteistyön arvioidaan lisääntyvän myös opetustoimen kanssa (63 %).
"Kuntavaikuttajat kokevat selvästi myös tarvetta lisätä muiden, kuin liikunnan henkilöstön osaamista liikunnan suunnitteluun, toteuttamiseen ja sen merkityksen tuntemiseen."
Urheiluseurat kaipaavat lisää liikuntapaikkoja
Urheiluseurat haluaisivat lisätä yhteistyötä kuntien kanssa.
"Tällä hetkellä metropolialueella tämä yhteistyö ei kuitenkaan toimi. Vain alle puolet (48 %) seuroista tekee aktiivisesti kuntien liikuntatoimien kanssa yhteistyötä. Suuri osa seuroista (68 %) ei tee lainkaan yhteistyötä muiden toimialojen kanssa. Seuraväki kaipaa parannusta myös liikuntaolosuhteisiin. Suuri osa vastaajista (72 %) oli sitä mieltä, että kuntalaisten liikkumista voidaan lisätä rakentamalla lisää liikuntapaikkoja. Kuntavaikuttajista samaa mieltä oli joka toinen (49 %)."
Selvityshankkeessa tehtiin kolme tutkimusta Uudenmaan liiton alueella. Ensimmäiseen tutkimukseen kutsuttiin vastaajiksi kuntien johtavat viranhaltijat, kaikilta toimialoilta, vastausprosentti oli 44. Toiseen tutkimukseen vastasivat kuntien luottamusjohto, myös mm. kaikkien eri toimialojen lautakuntien puheenjohtajat, vastausprosentti oli 31. Kolmas tutkimus tehtiin urheiluseuratoimijoille. Vastauksia saatiin 652, vastausprosentti oli 23. Seuraavassa vaiheessa Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu laatii tutkimustulosten pohjalta toimenpideohjelman Uudenmaan liiton alueelle. Toimenpideohjelman ensimmäinen vaihe valmistuu toukokuun loppuun mennessä. Hankkeelle on myönnetty Uudenmaan liiton maakunnan kehittämisrahaa.
SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 5/09, SLU.fi.