« takaisin Tulosta

Sivun sijainti: Etusivu » LUMin etusivu » Numero 5/2009 » Järjestöt toimivat » Vammaisurheilujärjestöjen yhteiset Talvipäivät

Vammaisurheilujärjestöjen yhteiset Talvipäivät

Pysty- ja kelkkahiihtäjät kamppailivat SM-mitaleista.
Sokkopingiksessä pelattiin Suomen Mestaruuksista.

Vammaisurheilujärjestöjen yhteiset Talvipäivät kokosivat yli 200 kilpailijaa ja kuntoilijaa Tampereelle. Neljän vammaisurheilujärjestön yhteiset Talvipäivät järjestettiin ensimmäistä kertaa 14.-15. maaliskuuta 2009 Tampereella.

Talvipäivät kokosivat yhteen yli 200 kilpailijaa ja kuntoilijaa, sillä ohjelmassa oli sekä SM-kilpailuja että harrasteliikuntaa ja lajikokeiluja. SM-mitaleista taisteltiin mm. maastohiihdossa, sokkopingiksessä, uinnissa, lentopallossa ja keilailussa. Harrasteliikuntaa ja lajikokeiluja oli tarjolla mm. maastohiihdossa ja lumikenkäilyssä. Soveltavan liikunnan apuvälinetoiminta SOLIA toi paikan päälle myös erilaisia talviliikuntavälineitä kokeiltavaksi.

Talviliikuntapäivät ovat osa vammaisurheilujärjestöjen yhdistymisprosessia, jonka tavoitteena on yhteisen vammaisurheilujärjestön perustaminen neljän vammaisurheilujärjestön kesken. Yhdistymisprosessissa ovat mukana Elinsiirtoväen Liikuntaliitto ELLI ry, Näkövammaisten Keskusliitto ry/liikuntatoimi (NKL), Suomen Invalidien Urheiluliitto ry (SIU) ja Suomen Kehitysvammaisten Liikunta ja Urheilu ry (SKLU). Tavoitteena on muuttaa saman katon alle jo syksyllä 2009 ja aloittaa toiminta 1.1.2010 uuden järjestönimen alla: Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry.

Kuvat: Teemu Lakkasuo

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 5/09, SLU.fi.


« Takaisin

Talviliikuntapäivät ovat osa vammaisurheilujärjestöjen yhdistymisprosessia.


8.9.2010 klo 14:09:14