 "Minulle liikunnassa tärkeää on se, että mieli pysyy vetreänä kun ruumis jaksaa", kirjailija Leena Lehtolainen sanoo. |
Viidennellä luokalla nuorempi poikani edusti opinahjoaan niin menestyksekkäästi koulujen välisissä juoksukilpailuissa, että kuutosluokalla häntä patistettiin uusimaan temppu. Kyseessä oli sentään koulun kunnia. Lapsi huokasi kyllästyneenä, ettei kilpaileminen kiinnosta.
Tätä kaveria eikä hänen isoveljeään ole ikinä tarvinnut pakottaa hiihtoretkille tai pitkille telttavaelluksille vuoristossa. Liikunta on heistä kivaa. Isonveljen lukiosta on tapana lähteä Finlandia-hiihtoon, ja hän on ollut kahdesti innolla mukana. Sijoitus ei ole ollut hänelle tärkeä, mutta hän iloitsi kun tulos parani kymmenen minuuttia edellisvuotisesta. Nuorempi poikani pelaa kerran viikossa salibandyä kylän nuorten kaksikielisessä sekaporukassa. Toisiaan vastaan pelaavien joukkueiden kokoonpanot vaihtelevat jopa kesken kerran, jokainen voittaa joskus. Vaikka porukkaa ohjaa kaksinkertainen olympiaedustaja, hän ei pane nuoria kilpailemaan, vaan saa heidät nauttimaan liikunnan riemusta.
Nyky-yhteiskunta on kilpailumentaliteetin läpitunkema. Meille uskotellaan koko ajan, että et ole mitään, jollet ole paras. Jatkuvasti urheilukisoissa häviävä nuori ajattelee helposti, ettei liikunta ole hänen juttunsa, koska hän on siinä huono. Niiltä, joilla on kova kilpailuvietti ja voitontahto mutta vähän kykyä, voi innostus liikuntaan kadota loppuiäksi.
Kilpaurheilua on mielestäni sinänsä hauskaa seurata. Otan harvan lajin todella vakavasti, mutta tiedän, miten tärkeitä hyvät suoritukset ovat huipuille. Silti kovin harvasta tulee olympiavoittajaa tai edes piirinmestaria. Kuitenkin kaikkien, jokaisen suomalaisen, olisi hyvä harrastaa jotakin liikuntaa. Jos lapset ja nuoret oppivat, että vain kilpailemisella ja siinä voittamisella on väliä, kasvaa liikkumattomien osuus entisestään.
Olen optimisti. Uskon, että jokaiselle löytyy sopiva liikuntaharrastuslaji, josta hän nauttii. Osa on luonnostaan joukkuetoimijoita, osa haluaa vain samoilla yksin metsässä ja pongata lintuja. Lajiohjaukseen tulisi suunnata voimavaroja. Liikunnan iloa pitää levittää laajasti.
Itse kilpailin alakoulussa lähinnä hiihdossa, pitkänmatkanjuoksussa ja kuulantyönnössä. Viimemainitussa voitinkin. En ole katkera siitä, että jäin lopulta kaksikymmentä senttiä liian lyhyeksi tuohon lajiin. Minulle ihan pelkkä kuntoliikuntakin tuottaa voittajafiiliksiä. Joskus riittää se, että tulen lähteneeksi lenkille räntäsateeseen. Saan itse kuntoilusta niin paljon riemua, että toivon kaikkien muidenkin pääsevän siitä osalliseksi.
Teksti: Leena Lehtolainen, kuva: Jyrki Kostermaa.
Kirjailija Leena Lehtolainen on neljäs kolumnisti kuluvan vuoden Reilun Peli -kolumnisarjassa. Sarjassa erilaiset kirjoittajat nostavat esiin itselleen tärkeitä Reilun Pelin teemoja.
SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 5/09, SLU.fi.
Mediakortti