 Heikki Halila. |
Urheilullisuuden huomioon ottamista on vaadittu entistä enemmän urheiluun liittyvien oikeuskysymysten ratkaisussa. Helsingin yliopiston urheiluoikeuden professori Heikki Halila pureutui urheilullisuuden vaatimukseen oikeudellisessa ratkaisukäytännössä Urheilujuridiikan päivässä 5.3. SLU-talolla.
Urheilullisuuden esiin tuleminen lajiliittojen päätöksenteossa ja urheilua koskevassa lainkäytössä on ollut puheenaihe jo pitkään. Heikki Halila toteaa, että urheilullisuuden vaatimus aiheuttaa hankaluuksia päätöksenteossa ainoastaan silloin, kun kyse on oikeudellisesta tulkinnasta. Tällöin urheilullisuudelle jää yleensä vain vähän sijaa; urheilullisuus yleensä saa väistyä lain tieltä. Muussa päätöksenteossa urheilullisuus puolestaan voidaan ottaa ja otetaankin huomioon siten kuin halutaan. Yhdistysautonomian rajoissa lajiliitot ja muut järjestöt voivat ottaa sääntöihinsä vaatimuksia urheilullisuudesta ja pitää urheilullisuutta esillä toiminnassaan, kunhan eivät riko urheilun omia sääntöjä.
”Suomessa yhdistys päättää jäseneksi ottamisesta vapaasti sääntöjensä rajoissa eikä ulkopuolinen voi tätä oikeudellistaa edes vetoamalla yhdistyksen sääntöihin tai urheilulliseen intressiin”, toteaa Halila. Hän myös huomauttaa, että vaikka henkilö täyttäisi jäsenedellytykset, yhdistyksen ei ole pakko hyväksyä häntä jäseneksi. Jäsenen erottaminen puolestaan on juridiikkaa ja jäsen voi vedota siihen, että hänet on sääntöjen tai lain vastaisesti erotettu seurasta.
Urheilun oikeudellistuminen on johtanut siihen, että tehtäessä ratkaisu oikeudellisin perustein, joutuu urheilullisuus lähtökohtaisesti väistymään. ”Ratkaisuja ei voida tehdä oikeusjärjestyksestä riippumattomasti tai torjua juridiikkaa valituskielloin”, Halila korostaa. Urheilullisuudelle ja oikeusjärjestyksen noudattamiselle on saatava asianmukainen pohja myös, jotta kaikkia kohdellaan yhdenmukaisin perustein.
Mitä on urheilullisuus?
Urheilullisuus on perinteisesti ymmärretty reiluksi peliksi sekä urheilun eettisten arvojen kunnioittamiseksi, jotka ovat tärkeitä asioita niin pelikentillä kuin myös kabineteissa.Urheilullisuus voidaan ymmärtää myös niin, että kentällä saavutettua tulosta ei mitätöidä sääntökikkailulla. Urheilun eettisillä arvoilla on oikeudellista kantavuutta kuitenkin vain siinä tapauksessa, jos eettiset säännöt on oikeudellistettu sisällyttämällä ne esimerkiksi lajin sovellettaviin itsesääntelymääräyksiin.
”Kilpailu- tai toimintakieltoja ei voida epäurheilijamaisuuden perusteella määrätä, jos siitä ei ole esimerkiksi lajin kilpailusäännöissä määrätty”, Halila huomauttaa. Urheilullisuus tulisi ottaa huomioon jo lajin sääntöjä kirjoitettaessa.
Urheilun oikeusturvalautakunta on riippumaton lainkäytön tukielin, johon voivat valittaa järjestöjen päätöksistä sääntöjenvastaisuuden perusteella ne, joita päätökset koskevat, ennen kaikkea urheilijat mutta lajiliittojen päätöksistä myös seurat. Urheilun oikeusturvalautakunnan ratkaisutoiminta on kuitenkin oikeudellista eikä eettistä. Sen ratkaisut eivät perustu siihen, ovatko valituksen alaiset päätökset olleet urheilullisia. Oikeusturvalautakunta ei myöskään tee päätöksiä sen perusteella, että niiden tulisi olla urheilullisia. Heikki Halila kertoo, että reilun pelin säännöt voivat kuitenkin tulla esiin myös oikeusturvalautakunnan päätöksenteossa esimerkiksi silloin, kun kyse on ollut urheiluhuijauksesta. Se ei nauti oikeussuojaa. On kuitenkin huomattava, että urheilulajin sääntöjen rikkomista ei lautakunta voi tutkia.
Lajin sisäinen päätöksenteko on järjestötoimintaa eikä lainkäyttöä myös silloin, kun ratkaistaan kurinpitokysymyksiä, liigalisenssin myöntämistä tai muita vastaavia asiota, joissa on kyse sääntöjen tarkasta noudattamisesta ja päätöksen kohteena olevien oikeusturvasta. Halilan mukaan linja ei kuitenkaan voi olla lajiliitossa löysempi kuin oikeusturvalautakunnassa ja myös lajin sisäisen kurinpitoelimen tulisi osata arvioida, millainen sija urheilullisuudelle voidaan antaa päätöksenteossa.
Urheilullisuudesta keskusteltaessa on muistettava, että erotuomari tekee lopulliset päätökset kentän tapahtumista ja että hän noudattaa lajin sääntöjä. ”Hyökkääjän edun vuoksi peliä ei vihelletä puolustajan virheen vuoksi poikki, jos hyökkääjä yhä etenee”, Halila tiivistää. Sääntöihin perustuva urheilullisuus ei siten vaadi yhtä tiukkaa tulkintaa kuin oikeudellisten kysymysten ratkaisussa vaan ottelun tuomarin vastuulle jää pelitilanteiden lukeminen ja urheilullisuuden huomioiminen tuomioissaan. Lisäksi urheilullisuuden ohella on aina muistettava myös muut arvot kuten urheilijan terveyteen liittyvät seikat esimerkiksi nyrkkeilyssä.
Kohtuus urheiluun kohdistuvassa päätöksenteossa
Niin urheilussa kuin muussakin lainkäytössä on kuitenkin aina huomioon otettava myös kohtuuden vaatimus. Kohtuuttomissa tilanteissa kyseeseen voi tulla sopimusten sovittelu. Halilan mukaan myös urheilusopimuksissa voi sovittelu tulla kysymykseen, jos ehdot ovat kohtuuttomia. Myös tavallisia yhdistyksen päätöksiä voidaan sovitella, mutta tämä on äärimäisen harvinaista. Suomalaisessa tuomioistuinkäytännössä ei ole vielä yhtään tällaista ratkaisua.
Halila huomauttaa, että järjestelmän haastaminen kohtuuttomuuden myötä ei ole helppoa. Kohtuuttomuuteen vedoten ei saa kumottua esimerkiksi siirtoaikajärjestelyä, kurinpidon perusteita tai määräaikojen noudattamista. ”Elinikäisen kurinpitomenettelyn sovittelu voisi olla käytännössä mahdollista ja myös kilpailurajoittamislain säännösten soveltamisen myötä yhdistysautonomia voi joutua taipumaan tavalla, jota kentällä saatetaan kokea urheilulliseksi”, arvioi Halila.
Oikeusjärjestelmässä kohtuullisuus on osa sen toimivuutta ja hyväksyttävyyttä. Välimiesmenettelyssä urheilullisuutta ja kohtuutta voidaan korostaa osapuolten tekemällä sopimuksella, mutta yleensä tällainen sopimus voi muuttaa ratkaisuja vain hyvin vähän siitä mitä ne ilman sopimusta olisivat.
Menettelytilanteissa kuten määräaikojen noudattamisessa oikeusjärjestys ei jousta urheilullisuuden tieltä. Laintulkinnassa voidaan tietyissä rajoissa kuitenkin hyväksyä eri ratkaisuvaihtoehtojen keskinäinen punninta ja valitaan se vaihtoehto, joka on hyväksyttävämpi. Argumentteina voidaan ratkaisuissa ottaa näin huomioon myös urheilullisuustekijät. ”Kysymys on kuitenkin vain sinänsä hyväksyttävien tulkintavaihtoehtojen vertailusta, ei kurinalaisesta lainopista luopumisesta”, Halila korostaa.
Heikki Halila puhui SLU:n, Urheiluoikeuden yhdistyksen ja Helsingin yliopiston järjestämillä Urheilujuridiikan päivillä 5.3.2009 SLU-talossa.
Teksti: Terhi Moisio
SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: Terhi Moisio, LUM 5/09, SLU.fi.
Mediakortti