SLU:n hallituksen päätöksiä
![]() |
SLU:n hallitus päätti kokouksessaan 9. maaliskuuta 2010 Helsingissä urheilun mediatuotantoyhtiöön liittyvän selvitystyön jatkamisesta sekä SLU ry:n uudesta visuaalisen ilmeen konseptista.
Hallitus kuuli myös esittelyn liikunta-alan yrittäjyyden kehittämisstrategiasta sekä SLU ry:n arpajaistoiminnan kehittämisestä. Hallitus sai raportit Visio2020 –työstä, SLU ry:n strategiatyöstä ja SLU ry:n taloudesta.
Liikuntajärjestöjen mediatuotannon
palveluihin yhteisiä ratkaisuja
SLU:n hallitus totesi joulukuun kokouksessaan tarpeen turvata pienten ja keskisuurten lajiliittojen medianäkyvyyttä sekä rakentaa keskitettyä mediatuotantoa. Hallitus piti tärkeänä löytää tilanteeseen yhteisiä ratkaisuja urheilussa ja evästi toimistoa valmistelemaan asiaa.
Pääsihteeri Jukka Pekkala raportoi, että SLU on neuvotellut aiheesta lajiliittoryhmän kanssa ja jatkanut selvitystyötä kotimaisen urheilun mediapalvelujen monipuolisesta tuotannosta ja jakelusta.
Hallitus keskusteli tehdyn selvityksen pohjalta urheilun mediatuotantoyhtiön mahdollisesta perustamistarpeesta ja toimintamallista. Mahdollisesti perustettavan yhtiön tarkempi suunnitelma ja liiketoimintamallin talousarvio käsitellään seuraavassa hallituksen kokouksessa.
SLU ry:n uusi visuaalisen
ilmeen konsepti hyväksyttiin
Hallitus hyväksyi SLU ry:n visuaalisen ilmeen uuden konseptin ja päätti julkistamisen aikataulusta. Uusi konsepti sovelluksineen tulee julki elokuussa. Sovellusten tekeminen käynnistyy saman tien.
Konseptia esittelivät viestintäjohtaja Eila Ruuskanen-Himma SLU:sta sekä ja Arttu Salovaara ja Marko Salonen Mainostoimisto PHS:stä.
Ensimmäinen liikunta-alan yrittäjyyden kehittämisstrategia vuoteen 2020
Projektipäällikkö Nelli Koivisto Diges ry:stä ja koulutuksen johtaja Juha Heikkala SLU:sta esittelivät liikunta-alan yrittäjyyden kehittämisstrategiaa, joka luovutetaan työministeri Anni Sinnemäelle 26. maaliskuuta. Luovien alojen liiketoiminnan kehittämisyhdistyksessä Diges ry:ssä on valmisteltu työ- ja elinkeinoministeriön tuella ja yhteistyössä valtakunnallisten ja alueellisten toimijoiden kanssa ensimmäisen liikunta-alan yrittäjyyden kehittämisstrategia vuoteen 2020.
Työ- ja elinkeinoministeriön yrittäjyyskatsauksen (2009) mukaan kasvavia aloja ovat esimerkiksi kuntosali-, aerobic- ja palloiluhallitoiminta sekä hevosalan palvelut. Liikunta-alan palvelutoiminnan ja yrittäjyyden merkitys korostuu julkisen sektorin vetäytyessä ainakin osittain hyvinvointipalvelujen tuottamisesta. Samaan aikaan hyvinvointipalvelujen tarve kasvaa väestön ikääntymisen ja elintapasairauksien kasvun mutta myös lisääntyvän terveystietoisuuden ja elintason myötä. Strategian kehittämislinjaukset kohdistuvat hallintoon ja rahoitukseen, rakenteisiin, sisältöihin ja asenneilmapiiriin.
Strategia julkistetaan ja luovutetaan työministeri Sinnemäelle 26.3. klo 8.30-10.30 Lasipalatsissa Helsingissä. Lisätietoa tilaisuudesta tästä.
SLU ry:n talousraportti 2010
ja alustava tilinpäätös 2009
Pääsihteeri Jukka Pekkala esitteli hallitukselle SLU ry:n alustavan tilinpäätöksen vuodelta 2009. Taloustulos on toteutumassa budjettitavoitetta hieman paremmin.
Pääsihteeri esitteli vuoden 2010 talousarvion tarkennuksia ja niiden perusteita.
Kokouksessa keskusteltiin myös SLU ry:n arpajaistoiminnan kehittämisestä.
Visio 2020 SLU ry:n
kevätkokouksen asialistalla
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen Visio2020 ja sen mukaiset strategiset hankkeet valmistellaan 6. toukokuuta pidettävän SLU:n kevätkokouksen esittelyyn. Visiotyö on edennyt innostavasti ja valmistelu jatkuu SLU:n, jäsenjärjestöjen, seurojen ja sidosryhmien kesken. Kevätkokousmateriaali lähetetään jäsenjärjestöille huhtikuussa eli kuukausi ennen kokousta.
SLU ry:n oma strategiatyö käynnistyy kevätkokouksen jälkeen. Hallituksen pitkä kokous on 30.-31. toukokuuta. Visio2020 suuntaamana SLU arvioi oman rakenteensa ja toimintatapansa uuden hallituksen, valiokunta- ja työryhmätyön sekä toimiston osalta. Näin SLU siirtyy ylimenovaiheen jälkeen uusien sääntöjen mukaiseen kolmivuotiseen strategiakauteen. Strategia tuodaan 20. marraskuuta pidettävän syyskokouksen päätettäväksi.
Visio2020-työtä esitteli koulutusjohtaja Juha Heikkala ja SLU ry:n strategiatyötä pääsihteeri Jukka Pekkala.
Hallituksen seuraava kokous on 25.3.2010 klo 16.00.
Tulevia valiokuntien kokouksia: kansainvälisten asioiden valiokunta 5.5.2010, Reilu Peli valiokunta 27.5.2010, talousryhmä 22.4.2010, viestintävaliokunta 17.3.2010, ympäristövaliokunta 16.3.2010
Läsnä hallituksesta: Laitinen Timo, Paatero Sirpa, Partanen Kirsti, Ingberg Mikael, Merikoski-Silius Tuuli, Pohjonen Petri, Rusanen Pirjo, Vanni Mikko. Poissa: Halonen Kalevi, Hyytiä Jorma, Virolainen Timo. Varajäsenistä paikalla Makkonen Sirpa ja Mäki Tapio.
Hallituksen esittelyyn tästä.
Läsnä toimistosta: Himberg Satu (sihteeri), Heikkala Juha, Koivisto Nelli, Pekkala Jukka ja Ruuskanen–Himma Eila.
SLU – Liiku Hyvässä Seurassa – www.slu.fi
SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 05/10, SLU.fi.
