Päivän liike – sinulle!

Me kaikki nautimme musiikista, joskin erilaisesta. Hyvä ruoka saa suupielen hymyyn, mutta on aivan turha tarjota samaa annosta kaikille kavereille. Sama pätee elokuviin, teatteriin, lomakohteisiin – oikeastaan kaikkeen. Myös tapaamme pitää itsestämme huolta.

On vaikea uskoa, että olisi ihmistä, joka ei haluaisi säilyttää kuntoaan tai vaikka hiukan kehittää sitä. Ja koska me kaikki olemme erilaisia, olisi oltava hyvä liikuntakirjasto, josta kukin meistä voisi löytää oman nautinnollisen tapansa virkistää kehoaan.

YLE-SLU teemavuosi ei saa kaikkia liikkeelle, eikä yksikään sen osahankkeista ole jokaisen mielestä kiehtova. Mutta jos jokin osahankkeista innostaa edes pientä joukkoa herättelemään itsestään sitä kenties hiukan nukuksissa olevaa liikkujaa, on taas menty eteenpäin ja lisätty jonkin ryhmän hyvinvointia.

Joillekin meistä kynnys lähteä liikkeelle on liian korkea. Turhaan! Ei hyvinvointia tarvitse hakea kivun tai tuskan kautta. Sitä voi lisätä vaikka ottamalla kannettavan tietokonekaverin syliin ja katsoa mikä on Päivän Liike, jonka voi vinkata myös kaverille.

Päivän Liike tarjoaa mahdollisuuden kokeilla kevyesti kehoa, venyttää hiukan niskaa, testata onko vatsassa vielä lihas tai tuntea, miten etureiden venyminen saa ihan uusia hormoneja liikkeelle.

Se on yksi niistä monista tavoista, joilla voi herätellä itseään aktiivisempaan elämäntapaan – ei ainoa, eikä kaikille oikea, mutta joillekin nautinnollinen ja ainakin kokeilemisen arvoinen. Ja mikä parasta, aivan ilmainen.

Kuvassa oleva päivän liike ilmestyy 15. huhtikuuta eli samaan aikaan kuin seuraava LUM, joka lähtee kuukaudeksi nauttimaan kevätluonnon tarjoamista tuoksuista, samoilemaan kosteille poluille ja syömään pääsiäisherkkuja.


« Takaisin


Tuolloin kuukauden päästä joku meistä on kokeillut jo yli kolmeakymmentä Päivän Liikettä. Oletko se sinä?

Nautinnollista kevättä Sinulle - omalla tavallasi liikkuen!

Eila

Eila Ruuskanen-Himma, viestintäjohtaja, SLU

Päivän Liike osoitteesta voimakaksikko.fi

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: Eila Ruuskanen-Himma, LUM 05/10, SLU.fi.