Voiko 3 olla enemmän kuin 4?

Matematiikka on kaiketi sangen eksaktia tiedettä, mutta jossain tilanteessa esimerkiksi 3 voi olla enemmän kuin neljä – jopa enemmän kuin 5. Ja ainakin kolme voi olla parempi vaihtoehto kuin 4 puhumattakaan viidestä!

Nyt kysymys on harrastuksesta ja harjoittelusta – jopa tavoitteellisesta. Tuli nimittäin tarve etsiä jälleen vastausta ongelmaan, jossa teini-ikäisen tytön äiti valitti harjoittelun, koulun ja muun elämän epätasapainoa.

14-vuotias tyttö harrastaa joukkuelajia, josta hän kovasti pitää. Joukkueen valmentaja ja aktiiviset sekä kunnianhimoiset taustavoimat päättivät, että kyllä joukkueen pitää harjoitella viitenä päivänä viikossa ja sen päälle pelata peli ellei pari.

Hyvä! Harjoitella ja liikkua pitää, ja tiedossa on sekin, etteivät kaikki urheiluseuroissakaan harrastavat lapset liiku edes terveytensä kannalta riittävästi. Nyt seuraa se tärkein kysymys, eli miten sitten pitäisi harjoitella?

Jos jokapäiväinen treenirupeama saa päässä aikaan ajatuksia, että nyt saa riittää ja taidanpa lopettaa pelaamisen, ei kysymys suinkaan ole kunnianhimon puutteesta, laiskuudesta, haluttomuudesta tai yleensäkään mistään negatiivisesta. Voisiko kyse olla siitä, että harjoittelua ja lepoa ei ole rytmitetty oikein?

Treenaamisessa riittävä määrä ja oikea laatu sekä niitä vastaava lepo, ravinto ja lihashuolto muodostavat nuorilla kokonaisuuden, joka ei ole ihan hirvittävän vaikea. Se on oikeastaan ihan peruskoulun ensimmäisten tuntien matematiikkaa.

Ja sitten esimerkki viisautta valaisemaan: jos joukkue harjoittelee salissa 5 kertaa viikossa tunnin, tekee se vanhan matematiikan päässälaskuversiolla kai aika tasan viisi tuntia, eikö?

No hyvä – entäpä jos joukkue harjoittelisi kolmasti viikossa 2,5 tuntia kerrallaan, niin paljonko siitä koostuisi? Ai niin, pilkut ja kertolaskut tulevat vasta toisella luokalla. No olkoon, vastaus on 7,5 tuntia – siis 50 prosenttis enemmän kuin 5 x 1. Tässä ennakkoa jo prosenttilaskustakin tarjolle, var som en ko!

Jälkimmäisen esimerkin myötä joukkue harjoittelisi enemmän, mutta levolle, läksyille, partiolle, kavereille, perheelle, uimahallille, lenkille, skettirampille ja ties mille jäisi silti kaksi iltaa viikossa.

Tuo kahden ja puolen tunnin rupeama voisi sitä paitsi sisältää aerobisen ja anaerobisen osan, lihaskuntoharjoitteen ja lajiosan, jolle sillekin jäisi vielä enemmän aikaa kuin 5 x 1 mallissa.

Ja mikä parasta, jos koulun, akatemian, seuran ja kaikkien näiden valmentajien yhteistyö toimisi hyvin, jäisi kaikkein kunnianhimoisimmille vielä aikaa henkilökohtaiseen taitojen hiomiseen ilman, että poikakaveri jättää.

Miltäs kuulostaa? Olisiko oikeasti aika nähdä nuoret urheilijat myös ihmisinä, vai halutaanko heidät vaan kuluttaa loppuun ennen kuin ura edes alkaakaan.

Jos muut perusteet, kuten oma elämä, eivät ole riittävän hyviä argumentteja, käyttäkää peruskoulun aritmetiikkaa, joka ei ainakaan vielä ole täysin

SilmänLUMetta