SLU tapasi kansanedustajia
![]() Tapaaminen Eduskunnassa aamukahvilla. |
![]() Esillä liikuntapoliittiset asiat. |
SLU kutsui kansanedustajat aamukahville 19. maaliskuuta keskustelemaan ajankohtaisista liikuntapoliittisista aiheista. Paikalla oli 21 kansanedustajaa. Edustajat osallistuivat keskusteluun innokkaasti. Kiinnostus liikuntaa ja urheilua sekä niihin liittyvää päätöksentekoa kohtaan näkyi vahvasti.
SLU:n puheenjohtaja Timo Laitinen toivotti kansanedustajat tervetulleeksi. Laitinen puhui yhteiskuntavastuusta ja nosti esiin sen, että järjestöt kantavat kortensa kekoon muun muassa työllistämällä. Pääsihteeri Jukka Pekkala kertoi Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnan työstä ja seuratoiminnan kehittämistuesta. Yhteysjohtaja Juha Viertola puhui ajankohtaisista lainsäädäntöasioista, muun muassa arpajaislaista ja liikuntalaista sekä urheilijan tapaturma- ja eläketurvaa koskevasta lakiesityksestä.
Kansainvälisten asioiden päällikkö Terhi Heinilä kuvasi kansanedustajille liikunnan ja Euroopan unionin välistä yhteyttä. Heinilä kertoi myös käynnissä olevasta vaikuttamistyöstä Euroopan parlamentin vaaleihin liittyen – liikuntajärjestöillä on omat vaaliteemat. Erityisasiantuntija Laura Andersson kertoi SLU:n näkökulmasta aluehallinnon uudistamishankkeeseen.
Läsnä olleet kansanedustajat: Eero Akaan-Penttilä (kok), Leena Harkimo (kok), Susanna Huovinen (sd), Tuomo Hänninen (kesk), Ilkka Kanerva (kok), Inkeri Kerola (kesk), Jari Koskinen (kok), Seppo Kääriäinen (kesk), Sanna Lauslahti (kok), Jouko Laxell (kok), Juha Mieto (kesk), Olli Nepponen (kok), Håkan Nordman (rkp), Sirpa Paatero (sd), Markku Pakkanen (kesk), Veijo Puhjo (vas), Lyly Rajala (kok), Tero Rönni (sd), Matti Saarinen (sd), Paula Sihto (kesk), Raija Vahasalo (kok). Lisäksi läsnä oli kolme avustajaa, joista yhtenä puhemiehen erityisavustaja Tiina Kivisaari.
SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 6/09, SLU.fi.

