Rakkaudesta koripalloon

Doinita Negruti työskentelee monikulttuurisuustoiminnan kehittäjänä SPR:n Helsingin ja Uudenmaan piirissä.

Lauantain aamu... Aurinko paistaa sälekaihtimen läpi, yksi silmä auki sitten toinen. Onpas ihana lauantai vapaapäivä! Äiti, äiti herää mulla on matsi tänään! Kello on vasta 7.00. Kultapieni anna äiti nukkuu vielä 5 min...

Yritän rauhoittaa poikani selittämällä, että on vielä aikaa...matsi alkaa vastaa yhdeltätoista…meillä ei ole aikaa poikani jatkaa!!! Sama rumba alkaa taas! Tyttärenikin pelasi koripalloa, kuskasin häntä joka paikkaan ja nyt taas samat kuviot toistuvat! Hymyillen nousen sängystä! Menen vessaan, pesen hampaani ja pysähdyn katsomalla peiliin. Ajatukset ja muistot valtaavat mieltäni. Onpas vuodet vierähtäneet…ja nopeasti!

Olikohan se noin 30 vuotta sitten kuin itse aloitin koripallon pelaamisen. Tuntuu niin kaukaiselta, mutta silti ihan kuin olisi tapahtunut eilen. Silloin ajat olivat eri kuin nyt. Ei minua kukaan kuskannut mihinkään matsiin tai treeneihin, en edes muista onko äitini tai isäni käynyt edes katsomassa peliäni.

Treenasin kuusi kertaa viikossa. Valmentajani oli kun toinen isä minulle. En ole ikinä uskaltanut sanoa, että en jaksa tai olen väsynyt... Kyllä oli rankkaa, mutta antoisa kokemus. En tekisi mitään toisin. Koripallo oli minulle elämäntapa enemmän kuin harrastus. Joukkuekaverit olivat kuin perhe ja yhdessä jaoimme niin hyvät kuin huonotkin hetket.

Kun koripallo on osaa sinun elämää yli 17 vuotta, niin on vaikea kuvitella elämää täysin ilman. Nyt nautin kun molemmat lapseni ovat kiinnostuneita koripallosta ja sitä kautta koripallo on edelleen osa minunkin elämää tavalla tai toisella.

Muistan silloin kun tulin Suomeen ja minua pyydettiin valmentamaan mikrotyttöjä. Olin todella iloinen ja kiinnostunut, mutta ihmettelin kovasti, että Suomessa ei makseta palkkaa valmentajalle. Romaniassa valmentajat saavat palkkaa ja myös muita korvauksia, joten tämä oli täysin uutta minulle. Mietin, että ovatko valmentajat Romaniassa unohtaneet koripallon todellisen tarkoituksen?

Suomessa valmentajat nauttivat ensisijaisesti koripallosta ja puhtaasta pelin ilosta... Valmentajan palkka on toissijainen. Kokemuksistani tiedän, että valmentajan arkeen kuuluu kolme kertaa viikossa treenit, lisäksi viikonloppuisin matseja eli kiirettä pitää! Rakkaus koripalloon on se voima, mikä vie eteenpäin ja merkitsee kaikki kaikessa.

Lapsien vanhemmat ovat myös kovasti mukana ja haluavat olla vaikuttamassa ja kannustamassa kaikin puolin. Vanhemmat vievät lapsia vaikka 4-5 kertaa viikossa treeneihin, omalla kustannuksellaan ja ajavat ympäri kaupunkia viikonloppuisin peleihin ja lisäksi vuorottelevat keskenään kahvitarjoilut peleihin. Kuka väittää, että Suomessa ei ole yhteishenkeä?

Hymyilen itsekseni ja havahdun todellisuuteen.... Koripallo on edelleen osa elämääni! Poikani huutaa hermostuneena taustalla, joten on pakko lähteä kuskaamaan häntä koripallopeliin ja tarjoilemaan kahvit! Tänään on minun vuoroni!

Teksti: Doinita Negruti.

Doinita Negruti on viides kolumnisti LUMin Reilun Peli -kolumnisarjassa. Sarjassa erilaiset kirjoittajat nostavat esiin itselleen tärkeitä Reilun Pelin teemoja.

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 6/09, SLU.fi.