Visio2020 lähetetty kevätkokoukselle
![]() Timo Laitinen keväthangilla. |
Suomalaisen liikunnan ja urheilun Visio2020 on lähetetty SLU ry:n kevätkokouksen hyväksyttäväksi. Ajoitus huippu-urheilun työryhmän mietintöön on täydellinen, samoin sisällön yhteensopivuus.
Pari vuotta sitten valmistunut Kansallinen liikuntaohjelma on ollut hyvä pohja liikuntakulttuurimme eteenpäinviemiseksi. Sen pohjalta syntyi meneillään oleva ja odotettu seuratuen kehittämishanke. Nyt myös Liikkuva koulu –hanke vie eteenpäin fyysisen aktiivisuuden suosituksia, jotka kaksi vuotta sitten valmistuivat Nuoren Suomen ja opetusministeriön yhteistyöllä. Huippu-urheilun työryhmän mietintö on merkittävä yhteisen tekemisen linjaus.
Suomalaisen liikunnan ja urheilun Visio2020 on syntynyt innostuneesti SLU-yhteisön yli sadan liikuntajärjestön joukosta. Yhteistä unelmaa rakentaneet työpajat ja muut vuoden aikana käydyt keskustelut ovat kuvastaneet aitoa tahtoa muutokseen ja yhteishenkeä, jota ei aiemmin ole ollut näin laajasti ja monelta suunnalta.
Ajassamme on selvästi sitoutumista myös siihen, että sekä järjestötoiminnan että huippu-urheilun osa-alueet lähtevät uuteen ”lentoon”. Olen itse täysillä mukana, toivottavasti sinäkin.
Yhteisten merkitysten löytäminen on nyt tärkeintä. Toivon, että keskustelukulttuurimme laajenee ja syvenee. Henki, ilmapiiri ja yhdessä tekeminen ovat nyt keskiössä. Jos meillä on halu ja luottamus tehdä ja ratkaista asioita yhdessä, onnistumme tavoitteissa.
Teksti: Timo Laitinen, puheenjohtaja, SLU
SLU:n kevätkokousmateriaali löytyy täältä.
SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 6 /10, SLU.fi.
