Ihan vähän luksusta

Seattle on karkeasti arvioiden Helsingin kokoinen kaupunki meren äärellä Washingtonin osavaltiossa Yhdysvaltain luoteisosassa. Se on ihan tavallinen kaupunki, jossa asuu myös ihan tavallisia ihmisiä, jotka ansaitsevat ihan tavallista palkkaa, mutta sieltä löytyy myös tavallista viihtyisämpiä hyvinvointipalveluja – niin kuin monissa kaupungeissa Yhdysvalloissa tänään!

Kun sakettiin pukeutunut virkailija ottaa sinut vastaan sen jälkeen kun toinen ovimies on ensin tarjonnut apua autosi parkkeeraamiseen, ei heti tule mieleen, että tämä palvelu voisi sopia tavalliselle palkanansaitsijalle – eikä ainakaan mieluummin palkkahaitarin puolenvälin alapuolella verotustietojen mukaan majailevalle.

Mutta aina joskus totuus on tarua ihmeellisempää. Tässä tapauksessa hyvinvointia, eli kuntoilua ja kaikkea muuta mukavaa, saattaisi jopa harrastaa, sillä vaikka puitteet ovat hienot. Ja mikä ihmeellisintä kustannukset ovat tältä planeetalta.

Alkuinnostuksessa kirjoitetusta johdannosta tuskin lainkaan selviää, mistä on kyse, joten kerrotaan. Kyse on Yhdysvalloista sijaitsevasta sportti- tai kuntoklubista, jonka 12 alinta kerrosta sisältävät erilaisia liikuntapalvelu sekä itsensä hellimismahdollisuuksia, ja seuraavat 10 kerrosta majoitustiloja.

Tarjolla on kuntoilusaleja, uintimahdollisuuksia, juoksumattoja ja -ratoja, tanssisaleja, palloilukenttiä ja mitä nyt ikinä keksittekään, joskin laskuvarjohyppyjen harrastaminen tuskin onnistuu – tai mene ja tiedä! Kynnetkin voi laittaa kuntoon tai lihakset pehmityttää.

Myöskään turhaa moralismia ei ole harrastettu, sillä pitkin päivää on tarjolla maittavaa ruokaa, eikä kukaan katso pahalla, jos joku haluaa palkita itseään viinilasillisella tai vaikka oluella reippailun jälkeen. Sekin on osa hyvinvointia ja sanoihan jo Tahko aikanaan, että on se parempi että pojat juoksee ja juo, kuin vain juo.

Siis tarjolla on kaikkea mikä kuuluu hyvinvointiin ja hyvään oloon upeissa puitteissa, jotka ainakin toisia meistä innostavat laittamaan kehoa ja mieltä parempaan iskuun.

Alun kuvaus oli sanasta sanaan totta ja puitteet vielä upeammat kuin kuvaukseksi raapusteltu kankea yritelmä. Ravintolan tarjoama grillattua kanaa sisältänyt salaatti oli raikasta - amerikkalaisittain erittäin raikasta - palvelu rentoa, asiallista sekä osaavaa ja lounaan hinta kevään 2009 kurssilla pöytiin tarjoiltuna noin 9 euroa henkeä kohden - no jenkkityyliin hiukan lisää tippiä, mutta silti.

Ja mitä maksaa moiseen klubiin pääseminen? Jäsenyys vaatii noin tuhat taalaa eli 700 euron alkuinvestoinnin ja kuukausittain koko peruskuntoilun hinta on noin 70 euroa. Jos haluaa ohjattuihin ryhmiin, maksavat ne tietenkin erikseen. Eli esimerkiksi jumpparyhmän kuukausimaksu on noin 40 euroa, mutta sillä voi käydä vaikkapa kolme kertaa viikossa itseään liikuttamassa.

Ja kaikki on mahdollista, koska jäseniä sattuu olemaan noin 10 000.

Jos nyt joku haluaa sanoa, että ei kuntoilu vaadi upeita puitteita, niin hyvä niin – ei vaadikaan, mutta ajat muuttuvat. Kyllä jalkapalloakin on mukavampi katsoa kunnon katsomosta eikä tikkuja täynnä olevien lautapenkkien päältä, joiden hiukan huonosti hakatut naulat repivät housuihin ventin tai ainakin ovat sateella epämiellyttävät.

Maailma muuttuu ja puitteet voivat innostaa. Liike on osa hyvää oloa – eikä sen tarvitse olla hampaat irvessä hikoilua. Toimivat hiukan ylelliset tilatkin voivat olla kannuste, eikä niiden siis tarvitse olla meille tavallisille kansalaisille vain haave tai

SilmänLUMetta

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 6 /10, SLU.fi.