Suomen Voimisteluliitto hakee Koulutuspäällikköä

Suomen Voimisteluliitto on yksi Suomen suurimmista liikunnan ja urheilun lajiliitoista, jossa on 30 päätoimista työntekijää. Liiton jäseninä on noin 400 seuraa, joissa on yhteensä yli 120 000 jäsentä. Voimisteluliitto on voimisteluliikunnan monipuolisin osaaja ja johtava kouluttaja Suomessa, vuosittain koulutetaan noin 4500 lasten, nuorten, perheiden ja aikuisten ohjaajaa ja valmentajaa (250 koulutusta vuonna 2010). Päätoimipaikka ja tehtävän sijoituspaikka on Helsingin Hermannissa.

Nykyisen työntekijämme siirtyessä uusiin tehtäviin haemme

Koulutuspäällikköä

johtamaan, koordinoimaan ja kehittämään liiton koulutustoimintaa yhteistyössä muiden koulutusasioita ja tukipalveluita hoitavien toimihenkilöiden kanssa. Koulutuspäällikön keskeisimpiä työtehtäviä ovat toiminnan ja talouden suunnittelu, seuranta ja arviointi, koulutuksen viestintä, markkinointi ja myynti sekä kouluttajaverkoston toiminta. Koulutuspäällikkö on koulutustiimin vetäjä ja liiton sparrausryhmän jäsen.

Voimisteluliiton koulutustoiminnassa toteutetaan jatkuvan kehittämisen ideologiaa. Tällä hetkellä uudistetaan koko koulutusjärjestelmän rakenteita, sisältöjä ja toimintatapoja pyrkimyksenä tarjota yhä laadukkaampia, nykyaikaisempia, joustavampia ja oppijaystävällisempiä oppimisen ja osaamisen kehittämisen mahdollisuuksia. Voimisteluliiton koulutus on liikunta-alan edelläkävijöiden joukossa myös digitaalisten mahdollisuuksien hyödyntämisessä; käytössä on muun muassa verkko-oppimisalusta ja sosiaalisen median kanavat. Yhtenä keskeisenä tulevaisuuden haasteena on liiton koulutustoiminnan uudelleen organisoiminen.

Pätevyysvaatimuksena tehtävään on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto (tai vastaavat tiedot ja taidot). Lisäksi edellytetään voimistelun sekä liikunta- ja koulutusalan tuntemusta. Tehtävässä arvostettuja henkilökohtaisia ominaisuuksia ovat kokonaisnäkemys, oma-aloitteisuus ja avarakatseisuus, kiinnostus jatkuvaan oppimiseen ja kehittämiseen, yhteistyökykyisyys, verkostoitumishalukkuus sekä innovatiivisuus ja visionäärisyys. Tehtävässä menestymistä auttaa myös positiivinen asenne, tahto tarttua asioiden hoitamiseen sekä kyky innostaa ja sitouttaa muita ihmisiä koulutusasioiden eteenpäin viemiseen.

Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva. Työ alkaa 16.8. tai sopimuksen mukaan.

Vapaamuotoiset hakemukset palkkatoivomuksineen ja ansioluetteloineen tulee toimittaa 30.4.2010 kello 16 mennessä pääsihteeri Maria Laaksolle osoitteeseen maria.laakso@svoli.fi

Lisätietoja tehtävästä antaa Maria Laakso puh. (09) 5490 3388, 050 5626226 keskiviikkona 21.4. klo 8-12 ja torstaina 22.4. klo 8 -13.

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 6 /10, SLU.fi.


« Takaisin