Pääkirjoitus
Liikunnan ja urheilun yhteinen visio 2020
SLU–yhteisöön tarvitaan yhteinen, innostava näky halutusta tulevaisuudesta. Nyt näyttää olevan tilausta ja halua synnyttää yhdessä liikunnan ja urheilun visio 2020.
Lue lisää
SLU–yhteisöön tarvitaan yhteinen, innostava näky halutusta tulevaisuudesta. Nyt näyttää olevan tilausta ja halua synnyttää yhdessä liikunnan ja urheilun visio 2020.
Lue lisää
Huippu-urheilussa marginaalit ovat pieniä. Asioiden hyvin ja erinomaisesti tekemisen välinen ero on usein myös mitalin ja osallistumisen välinen ero. Kyse ei ole salatieteestä, vaan eri asioiden huomioon ottamisesta ja hyväksymisestä. Uimaliiton ja Jyväskylässä toimivan liikuntaan ja urheiluun liittyvien ongelmien, sekä niiden tutkimukseen ja hoitoon erikoistuneen Likesin yhteistyö Unicef Team Lontoon terveydenhuollon järjestelyistä on yksi esimerkki tällaisesta.
Lue lisää
Sponsoroinnin kokonaismäärä Suomessa vuonna 2008 oli 179 miljoonaa euroa. Edellisenä vuonna vastaava luku oli 166 miljoonaa euroa eli kasvua oli noin kahdeksan prosenttia, selviää Sponsorointibarometristä 2009.
Lue lisää
Arpajaislakihanke ehdottaa, että vuosikymmeniä Suomessa vallinnut tosiasiallinen rahapelijärjestelmä kirjataan lakiin. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että kolme rinnakkaista yksinoikeustoimijaa, Veikkaus Oy, Raha-automaattiyhdistys ja Fintoto Oy mainittaisiin arpajaislaissa.
Lue lisää