| « takaisin | Tulosta | |
| Sivun sijainti: Etusivu » LUMin etusivu » Numero 7/2009 » Järjestöt toimivat » Nuori Suomi: 2 vaan ei 2 – Kakkosilla lapsen hyvinvointi raiteilleen | ||
Nuori Suomi: 2 vaan ei 2 – Kakkosilla lapsen hyvinvointi raiteilleen
Nuori Suomi haastaa kasvattajat toimimaan lasten päivittäisen liikunnan lisäämiseksi, sillä riittävä liikunta on jo lapsen kehityksen kannalta välttämätöntä. Alakouluikäisten ja sitä nuoremman tulisi kouluikäisten fyysisen aktiivisuuden suositusten mukaan liikkua joka päivä vähintään kahden tunnin ajan. Vastaavasti yli kahden tunnin istumajaksoja tulisi välttää sekä ruutuaikaa television ja netin ääressä tulisi päivittäin olla enintään kaksi tuntia – tällöin lapsi voi hyvin. Liikkumattomuuden ja runsaan ruutuajan vaikutukset alkavat näkyä lapsessa jo alle kouluikäisenä: ylipaino, lihavuus, heikentynyt kyky liikkua ja kömpelyys ovat kaikki merkkejä liikkumattomuuden ja runsaan ruutuajan vaikutuksista. Unen laatu heikkenee, mikä aiheuttaa väsymystä. "Lisäksi edellä mainituilla on vaikutusta itsetuntoon heikentävästi. Hieman myöhemmin perässä seuraa sitten lukuisia terveydellisiä ongelmia alkaen tyypin 2 diabeteksesta. Ja kääntäen siis kaikkea tätä voi välttää riittävällä aktiivisuudella, UKK-instituutin johtaja", professori Tommi Vasankari kannustaa. Lisätietoa: www.nuorisuomi.fi/tiedotteet. Liikuntaseikkailussa mukana olevat luokat Pihaseikkailussa mukana olevat päiväkodit Liikuntaseikkailun logo: www.nuorisuomi.fi/koulu_materiaalit SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 7/09, SLU.fi. |
||
| 26.5.2012 klo 01:26:39 | ||