Järjestelmällisellä terveydenhuollolla 10 prosentin harjoittelulisä
![]() Valmennuspäällikkö Ippe Natunen. |
Huippu-urheilussa marginaalit ovat pieniä. Asioiden hyvin ja erinomaisesti tekemisen välinen ero on usein myös mitalin ja osallistumisen välinen ero. Kyse ei ole salatieteestä, vaan eri asioiden huomioon ottamisesta ja hyväksymisestä. Uimaliiton ja Jyväskylässä toimivan liikuntaan ja urheiluun liittyvien ongelmien, sekä niiden tutkimukseen ja hoitoon erikoistuneen Likesin yhteistyö Unicef Team Lontoon terveydenhuollon järjestelyistä on yksi esimerkki tällaisesta.
Uinti on Suomessa iso laji, jonka kehittymiseen maahan rakennettu 200 uimahallin verkosto on luonnollisesti vaikuttanut.
”Tosin huippu-uinnin kannalta ratatilaa on tällä hetkellä aivan liian vähän harrastajamäärien suuren kasvun vuoksi”, arvioi valmennuspäällikkö Ippe Natunen.
Uinti on myös laji, jonka voidaan Suomessa sanoa kuuluvan kesälajeissa maailman kärkeen. Hanna-Maria Seppälä on ehdotonta maailman huippua ja joidenkin vuosien määrätietoisen työn jälkeen joku nuorten uimarien isosta ryhmästä todennäköisesti yltää hänen tasolleen.
”Jo 12 uimaria on alittanut aikarajan kesällä Prahassa järjestettäviin EM-kisoihin. Kisajoukkue tulee olemaan moneen vuoteen suurin nuorten kisoihin osallistuva ryhmä. Elokuussa Roomassa pidettävien MM-kisojen rajan on saavuttanut tällä hetkellä neljä uimaria ja puolen sekunnin päässä on toinen mokoma”, kertoo Ippe Natunen.
Aikarajat MM-kisoihin ovat lisäksi kovat. Sellaisiksi on asetettu edellisten kisojen 16 sijoittuneen aika.
Voittamisen malli
Ippe Natunen on työskennellyt valmennuspäällikkönä nyt kahden vuoden ajan. Hän haki paikkaa, koska silloin etsittiin nimenomaan nuorisouinnin kehittäjää ja Ippe Natunen halusi antaa 37 vuoden aikana kertyneen kokemuksensa nuorten uimarien käyttöön. Hän halusi tuoda uintiin projektin, joka rakentuisi erityisesti voittamisen mallin ja valmennuksellisen osaamisen varaan.
Mallia hiottiin puoli vuosikymmentä sitten Jere Hårdia valmentaneen Marko Malvelan keittiössä ja kun figuurit sekä kuviot olivat paikallaan, oli syntynyt Team Lontoo 2012. Sen pohjan muodostivat Tampereen vuoden 2006 PM-uintien 35 uimarien joukko. Syntyi neljä tyttöjen ja poikien ikäluokkaa ja vahva kansainvälisiin kilpailuihin tähtäävä leirityssuunnitelma.
Jatkossa kumppaniksi liittyi Unicef, jonka vahvan brändin suojissa FC Barcelonan tapaan on hyvä edetä kohti uusia tavoitteita.
”Voittamisen oppimiseksi oli osallistuminen kansainvälisiin kisoihin eräs peruslähtökohta. Kovien kisojen kautta kilpakumppanien inhimillinen ymmärtäminen lisääntyy – harjoittelu osana elämää on peruslähtökohdiltaan samanlaista kaikkialla.”
Tärkeänä osana kehityksen mittaamista on sveitsiläinen Rudolfin taulukko. Siinä 10–18 -vuotiaat uimarit on pisteytetty välille 0–20 tuloksiensa mukaan. Suomessa mukaan pääsyn tasoksi asetettiin ensi vaiheessa 14 pistettä. Vuoden kuluttua vaatimustasoa nostettiin, mutta silti mukaan tuli 34 uimaria.
Vuoden 2009 alusta myös vammaisuimarit integroitiin mukaan Unicef Team Lontoon toimintaan yhteistyössä Paralympiakomitean kanssa.
Koska uinti on tulosurheilua, kohoavat Unicef Team Lontoon tulosvaatimukset vuosittain matkalla kohti vuotta 2012, mutta yksin harjoittelu ja valmennus eivät riitä. Urheilijan kokonaisvaltainen elämänhallinta on tärkeää ja yksi sen osa on terveydenhuolto, joka myös piti saada kuntoon.
Terveydenhuolto kuntoon
![]() Vastuulääkäri Harri Selänne |
Yhteistyö Likesin kanssa alkoi Marko Malvelan aloitteesta ja tehdyn sopimuksen mukaan uimaliitto maksaa nyt Likesille vuosisopimussumman kokonaispalvelusta.
”Likesin kannalta projekti tarkoittaa pitkäjänteistä huippu-uimareiden seurantaa, jonka tarkoituksena on saada uimareille mahdollisimman monta tervettä harjoitus- ja kilpailupäivää matkalla kohti Lontoon olympiakisoja”, tiivistää vastuulääkäri Harri Selänne.
Yhteistyö alkoi vuoden 2008 tammikuussa. Silloin Unicef Team Lontoo kokoontui ensi kertaa leirille Vierumäen Urheiluopistolle.
”Yhteistyön pohjana ovat lääkärintarkastukset ja terveydentilan kehityksen seuranta kolmasti vuodessa. Tämän lisäksi kehitystä tarkkaillaan henkilökohtaisten kontaktien ja valmentajien kanssa käytävien keskustelujen avulla.”
Jo ensimmäinen yhteinen leiri vahvisti aiemminkin tiedossa olleita tosiasioita. Niistä hämmästyttävin on uimarien suuri harjoituksen määrä: huippu-uimarit harjoittelevat 24 – 26 tuntia viikossa, josta lajiharjoituksen osuus on moniin muihin lajeihin verrattuna hyvin suuri.
”Esimerkiksi jääkiekossa tunnin harjoitus käsittää enkä kymmenisen minuuttia aktiivista liikettä”, kertoo paljon lajin parissa Jyväskylässä työskennellyt Harri Selänne.
Vesi on haastava elementti
Oman haastavan lisänsä tuottaa uinnin kannalta välttämätön elementti – vesi. Se on viileää, sisältää lukuisia kemikaaleja eikä ole myöskään bakteerivapaata.
”Lisäksi veden vastustus on yllättävän kova ja sekä eksentrisen että konsentrisen lihastyön vaikutukset tulevat esiin aivan eri tavalla kuin ilmaa vastustettaessa. Viileys ja kemikaalit altistavat ylähengitystieinfektioille, jotka ovatkin uimarin olkapään lisäksi lajia harjoittavien erityisongelmia.”
Uimarin olkapää on yksipuolisen liikkeen aiheuttama kuormitus olkanivelessä. Tietyn suunnan liikkeet ja niitä vahvistavat lihakset korostuvat olkapäätä stabiloivien selän ja lavan lihasten kustannuksella.
Reilun vuoden aika ensimmäisestä tapaamisesta viimeiseen leiriin on tarjonnut hienoja kokemuksia yksilötasolla.
”Eräskin uimari sai vuosi sitten ohjeet olkapäänsä kuntoutukseen ja sanoi, ettei ennen niitä ollut kyennyt viemään täyspainoisesti läpi oikeastaan ainuttakaan viikonloppuleiriä. Nyt olkapää toimii varsin hyvin ja siitä innostuneena hän käynnisti kotipaikkakunnallaan pikku-uimareille tarkoitetun koulun, jossa pyritään ennaltaehkäisemään hänen itsensä kokemia olkapääongelmia”, kertoo Selänne.
Joukkuetasolla koko uintijoukkueen suhtautuminen terveystarkastuksiin ja niiden pohjalta annettuihin ohjeisiin on vuodessa muuttunut huomattavan paljon ammattimaisemmaksi.
”Kikattavista nuorista oli kasvanut määrätietoisesti huipulle tähtääviä ja ammattimaisesti toimivia urheilijoita.”
Terveystarkastukset urheiluseurassa (Likes)
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Huippu-urheilussa marginaalit ovat pieniä ja sairaspäivien väheneminen voi lisätä harjoitusaikaa huomattavasti.
”Infektioiden osalta se tapahtuu lisäksi aika yksinkertaisilla asioilla, kuten omien juomapullojen käyttämisellä, kättelyjen välttämisellä sekä rehellisyydellä itseä, joukkuetovereita sekä valmentajia kohtaan; flunssaisena ei mennä harjoituksiin tai leireille tartuttamaan muita.”
Vammojen ehkäisy oikean lihasharjoittelun avulla estäisi jopa joka toisen vammautumisen. Päivinä tämä voisi tarkoittaa 30–45 vuorokautta vuositasolla. Voi vain kuvitella mitä 10 – 15 prosentin lisäaika tarkoittaa ajoissa huipputasolla, jossa kymmenykset ovat isoja aikamääreitä.
”Huippu-urheiluun ei riitä vain kova harjoittelu. Ammattimaisesti on toimittava kaikilla elämän osa-alueilla. Huomioon on otetta levon ja rasituksen suhde, infektiot, ravitsemus ja vammojen ennaltaehkäisy.”
Lisäksi tarkasteluun tulisi ottaa urheilijan psyykkinen vireystila sekä tehdä profiilikartoitus, jolla voitaisiin mahdollisesti ennaltaehkäistä ongelmien aikaansaamaa ylimääräistä kuormaa. Tällekin osa-alueelle löytyy Suomesta ammattitaitoa.
”Toki, jos terveystarkastukset tehdään hyvin ja uimari kokee olevansa hyvässä fyysisessä kunnossa, vahvistaa se myös mentaalisesti.
Yhteyslääkäri-malli
Uimaliiton ja Likesin yhteistyö osoittaa hyvin, kuinka tärkeää on aikaansaada kaikkiin lajeihin malli, jossa jokin urheilu- tai liikuntalääketieteen keskuksista vastaa keskitetysti kyseisen lajin terveydenhuollosta, ja tarpeen tullen etsii ongelmatilanteissa parhaat ammattilaiset niiden hoitamiseen.
Harri Selänne käyttää termiä yhteyslääkäri kuvaamaan asiaa ja myös tässä tilanteessa itseään.
”Yhteyslääkärin tehtävänsä on konsultoida urheilijaa terveyteen liittyvissä ongelmissa ja kontakteillaan löytää kuhunkin tilanteeseen paras asiantuntija.”
Työ ei kuitenkaan ole yksisuuntaista. Esimerkiksi Likes saa jatkuvan seurannan ansiosta kaiken aikaa uutta tietoa omien hoitomenetelmien ja -käytäntöjen kehittelyyn sekä ohjeistusten parantamiseen.
Kaksisuuntaista yhteistyötä
![]() "Elämänura on oman eetoksen näköinen." |
Natunen kertoo, että reilun vuoden ja kolmen leirin aikana uimarien ja Likesin toimijoiden välille on syntynyt avoin luottamussuhde. Esimerkkinä siitä Ippe Natunen kertoo, että 22 uimarista seitsemän paljasti kärsineensä unihäiriöistä, jotka tietenkin vaikuttavat olennaisesti palautumiseen.
”Harjoitella voi aina paljon, mutta suureksi mestariksi jalostuu vain, kun omaksuu palautumisen liittyvät tiedot. Kokonaisvaltaisuus harjoittelussa tarkoittaa yksilön oikeita valintoja. Elämänura on oman eetoksen näköinen.”
Hyvänä Ippe Natunen pitää myös Unicef Team Lontooseen liittyneen UKK-instituutin ravitsemusopastusta.
”Kaiken kaikkiaan nyt aikaansaatu turvallinen asiantuntijaverkosto mahdollistaa menestyksen, varsinkin kun työssä voidaan lisäksi hyödyntää Hanna-Maria Seppälän kokemuksia matkasta maailman huipulle.”
Haastavat olosuhteet
Huippu-urheilijoiden ongelmat korostuvat yleensä ennen arvokisoja. Niitä ovat erityisesti ylikuormitus ja ylirasitusvammat.
Virheitä välttäen voitaisiin lisätä oikeaan aikaan kunnossa olevien urheilijoiden määrää. Lisäksi harjoittelun keventäminen altistaa elimistön. Se on verrattavissa työperäiseen rasitukseen, useinhan kovan työkiireen jälkeinen ensimmäinen lomaviikko kuluu sairastaessa.
Urheilijoilla kyseeseen tulevat lisäksi olosuhteiden muutokset sekä esimerkiksi ilmastoinnin aiheuttamat ongelmat ja aikaero.
Uinti on nykyisin myös aikamoista varusteurheilua, vaikka uima-asua katsellessa ei näin ehkä tule ajatelleeksi. Viime vuodet ovat olleet villiä aikaa.
”Puvut ovat kasvaneet ja niiden materiaalit, erityisesti neopreeni, sekä useat päällekkäiset puvut, ovat parantaneet uimarin kelluvuutta aika tavalla. Samalla yhdellä käsivedolla edetty matka on siis pidentynyt. Jatkossa kansainvälinen uimaliitto FINA tulee puuttumaan asiaan ja pukuihin tulee rajoituksia hiukan mäkihypyn tapaan. Pian kai tarvitaan uintiinkin pukutuomarit, jos nykymeno jatkuu”, naurahtaa Ippe Natunen.
Villiä pukukehitystä kuvaa parhaiten se, että viime vuonna uitiin 108 maailmanennätystä. Tulevaisuudessa säännöt palauttanevat uintiasuja perinteiseen suuntaan jo ihan kustannuksienkin vuoksi.
”Osalla nykyisistä 400 euron hintaisista puvuista voi tehdä vain 10 starttia. Maat eivät todellakaan ole tässä tilanteessa samassa lähtötilanteessa, puhumatta siitä, mitä tällainen aiheuttaa lasten kilpailuissa.”
Teksti: LUM
Lontoon vuoden 2012 olympialaisiin tähtäävä Suomen Uimaliiton valmistautumisprojekti Unicef Team Lontoon tarkoituksena on helpottaa uimareiden ja valmentajien tietä kohti kyseistä kilpailutapahtumaa. Projekti tarjoaa osallistujille asiantuntijapalveluita, leirityksiä ja kansainvälisiä kilpailutapahtumia. Unicef Team Lontoo urakoi 11. – 12. lokakuuta 2008 kymmenellä paikkakunnalla ”Suomi ui Unicefille” -tapahtumassa 24 tunnin uintiviestin. Viestillä kerättiin varoja puhtaan veden saamiseksi kaikille maailman lapsille. Unicef Team Lontoo kauhoi vuorokauden aikana yhteensä hurjat 123 310 metriä. Tapahtuma tuotti 16 000 euron lahjoituksen Unicefin vesikriisien katastrofirahastoon. |
SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 7/09, SLU.fi.



