Viikko vain ja Pelikenttänä SLU -messut käynnistyvät

Pelikenttänä SLU:ssa 7.5.2009, sinulla on mahdollisuus täydentää vanhaa tietoa ja oppia uusia asioita niin SLU:sta kuin sen kumppaneista ja heidän palveluista ja tuotteista. Tule siis käymään messuilla!

SLU-talon kahdessa kerroksessa tapahtuu

Ympäristö ja sen merkitys on tiedostettu jo monella taholla – samoin on SLU:n toiminnassa, siksi myös kumppanimme ovat valikoituneet näiden arvojen mukaisesti toimiviksi yrityksiksi. Talomme ensimmäisen kerroksen kumppanit kannattavat kierrättämistä ja sen mukaan tuomia etuja, olipa sitten kyseessä toimistotarvikkeet, painotuotteet tai logistiikkaan liittyvät tuotteet ja palvelut. Paikalla tapaat mm. Lindellin, WellPakin sekä Lassilan & Tikanojan henkilöitä.

SLU:n kumppaneista ovat omaa toimialaansa edustamassa talon toisen kerroksen aulassa ja kabineteissa mm. seuraavat yritykset: Deferon, Optinet, Sebacon, Itella, Pohjola Vakuutus, Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, Helsingin OP, Restel, Veikkaus, Sodexo, SporttiPassi, Suomen Urheilugaala, Suomen Matkatoimisto, Liike ry ja MJK-instituutti.

Ennakkoilmoittautujat ovat olleet kiinnostuneita erityisesti vakuutuksista, pankkiasioinnista, postittamiseen liittyvistä palveluista, IT-asioista, matkustukseen, majoitukseen kokouksiin sekä tapahtumiin liittyvistä palveluista, unohtamatta tietysti koulutusta ja mahdollisuutta hakea uusia rahoitusmuotoja oman jo olemassa olevan toiminnan kautta. Tule siis kuulemaan sillä oppi ei koskaan ojaan kaada.

Messukumppanien lyhyet esittelyt

Lindell tulee tuomaan esille juuri niitä tuotteita, joilla SLU-yhteisössä voidaan jalkauttaa kestävää kehitystä pienillä askelilla jokapäiväisessä toimistotyössä.

WellPakilla lähes kaikki tuotteet aina pahvilaatikoista jouluisiin lahjakasseihin toteutetaan kierrätysmateriaaleista.

Lassila & Tikanoja ”Hyvin hoidetussa kiinteistössä ihmiset viihtyvät ja tekevät arkiset askareensa tehokkaammin siis myös työpaikalla.”

Satavuotias Suomen Matkatoimisto, SMT: Juniorit tai seniorit, lähtekää porukalla kannustamaan omia suosikkejanne kisoihin tai seuraamaan muuten vain huippusuorituksia, paikan päällä kaikki näyttää toiselta kuin televisiossa!

Deferonin ydintuote on 95 - Saat kaiken -tuotekonsepti, jossa yritys saa kiinteään kuukausihintaan kaikki toimiston laitteet, ohjelmat ja palvelut.

Optinetin & Sebaconin: pisteellä esitellään SLU:n ja Optinetin pitkäaikaisen yhteistyön tuloksia ja tulevia uutuuksia. Raotamme esirippua ja tarjoamme ensivilauksen Sporttirekisteriin ja Sporttikauppaan. Tule tutustumaan uusiin tuotteisiin ja saa päivitykset, mitä nykyisille tuotteille kuuluu.

Kunto-kabinetissa tapahtuu: 13.00 Liittosaittin esittely / 14.00 Sporttirekisterin esittely / 15.00 Sporttikaupan esittely / 16.15 alkava Sporttisaitin esittely on suunnattu erityisesti seuroille.

Itella on esittäytymässä koko palvelukirjollaan omassa Kilpa-kabinetissaan, siellä voi asiantuntijoiden opastuksella tutustua mm. logistiikasta, asiakkuusmarkkinoinnista, Itella Informaatio Oy:n ratkaisut ja yhteystietopalvelut (osoitepalveluiden kokonaisuus) olivat sitten viestisi paperilla tai sähköpostitse toimitettavia.

Kisa-kabinetissa tapahtuu Pohjola Vakuutus ja Ari Koski esittelee järjestöille rakennettua Omaisuusturvaa, mutta kysymään voi tulla kaikista mikä liittyy urheilu- tai muuhun vakuuttamiseen. Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen ja Minna Palomurto kertovat Sinulle sähköisestä työeläkevakuuttamisesta myös Kisa-kabinetissa. Helsingin OP:stä Netta Lindströmin, valaisee pankkiasioista niin yhteisökentän lisäksi myös yksityispuolen asioinnista ja Janne Koskisen avaa sijoituspuolen markkinatilannetta. Antti-Jussi Hirvonen kertoo meille kaikille OP-Pohjola -ryhmän palveluista, käykää siis tutustumassa vakuutus- ja eläke- sekä sijoittamisasioihin Kisassa.

Restelin tarjonta kattaa 45 hotellin ja lähes 300 ravintolan palvelut. Palveluksessa on noin 4 700 ammattilaista – tervetuloa vieraaksemme, toivottavat Hanne Nuutinen ja Helena Vesa, jotka tapaat 2. kerroksen städillä.

Veikkaus on SLU:n ja Hyvä Seura – toiminnan pääyhteistyökumppani. Yhteistyön tavoitteena on mm. kehittää uusia yhteistyömuotoja seurojen kanssa. Seurojen verkkokumppanuus – kokeilu aloitettiin noin 1,5 vuotta sitten ja hanketta jatketaan ainakin vuoden 2010 loppuun, tällä hetkellä mukana on 24 seuraa. Veikkauksen verkkokumppanuudesta on seuralle etua mm. varainhankinnan ja viestinnän kehittämisen kannalta sekä seuran yhteiskuntavastuullisen ajattelun jalkauttamisessa.

Osallistu samalla Veikkauksen ständillä kilpailuihin.

SporttiPassiilla edistetään urheiluseuratoimintaa - osa SporttiPassin tuotosta käytetään suomalaisten urheiluseurojen tukemiseen ja sen avulla voidaan entistä enemmän lisätä paikallisesti liikuntatarjontaa aikuisille. EBS Oy:n ja SLU:n kehittämä sähköinen Sportti- ja Kulttuuripassi-maksujärjestelmä on tarkoitettu yritysten tarjoamaksi työsuhde-eduksi, joka on kaikkien työntekijöiden käytettävissä liikunnan ja kulttuurin harrastamiseen. Tule kuulemaan miten teidän järjestö tai seura voi hyötyä!

Sodexon tehtävänä on parantaa päivittäisen elämisen laatua. Joka päivä Sodexo-tiimit toteuttavat tätä tavoitetta käytännössä perusarvojemme – palvelualttius, tiimihenki ja jatkuva kehittyminen – mukaisesti. Tule tutustumaan maittavaan Suomalaishenkiseen Urheilugaala buffet-lounaaseen 2. kerroksen Erätauko -ravintolassa ja muihin yhdessä SLU:n kanssa rakennettuihin palveluihin. PS. buffet-lounas on tarjolla poikkeuksellisesti 7.5.2009 klo 11.00 asti aina 14.00 saakka.

Suomen Urheilugaala Yhdistys ry. on perustettu nostamaan suomalaisen urheilun arvoa ja arvostusta itse gaalan ja siihen liittyvän TV-lähetyksen välityksellä. Vuoden 2010 gaala järjestetään 11. tammikuuta, Hartwall Areenalla. Suomen Urheilugaalan palkintopokaalin nimi on UUNO – tule mukaan tammikuussa katosomaan ketkä ovat UUNOjensa arvoisia.

LiiKe ry – liikunta on yhteinen kieli! LiiKe on vuonna 2001 perustettu suomalainen kansalaisjärjestö, jonka toi­min­ta­tarkoituksena on kehitysmaiden liikuntakulttuurin sekä liikunnan kehitysyhteistyön edistäminen. Samalla LiiKe toimii linkkinä liikunnan kansainvälisyys-kasvatuksessa Suomen ja kehitysmaiden välillä.

MJK-nimen alla sinua palvelee kaksi koulutusalan toimijaa: MJK-instituutti ja MJK-koulutus Oy. Molemmissa olemme keskittyneet liiketoimintaosaamisen kehittämiseen. MJK-instituutti on valtakunnallisesti toimiva, ammatillinen erikoisoppilaitos. Järjestämme liiketalouden ja hallinnon alan aikuiskoulutusta ja näyttötutkintoja. MJK-koulutus Oy tarjoaa puolestaan lyhytkestoisia koulutuksia ja valmennuksia. Yhdessä SLU:n kanssa järjestää Markkinointiviestinnän ammattitutkinnon sekä Edisty esimiehenä -valmennusohjelma liikuntajärjestöille, näistä sekä muista MJK-instituutin palveluista saat tietoa heidän ständillään 2. kerroksessa.

Basewaren ihmisiä tapaat SLU:n taloushallinnon non-stop-infossa n. klo 11.00 alkaen

Tule kuulemaan non-stop infosettejä, tarjoilemme ne Sinulle salissa 1.

Aika (noin)

SLU-infot ja kumppanien esiintymisjärjestys (varsinaisen ständien sijainti, merkitty sulkuihin)

esiintyjä non-stopissa salissa 1

10.00

10.05

10.30

10.30

10.45

Tilaisuuden avaus

SLU – palvelut, 1. kerros

SLU -paino

Sporttikauppa

vaihdepalvelut

L & T (1.kerros ständi)

Itella (Kilpa-kabinetti)

Kasperi Launis

Kasperi Launis ja Ismo Kormu (mahdollisesti vierailijoita haastateltavia)

Maria Koskela

Johanna Krabbe

Jorma Sinkko

11.00/11.30

SLU-taloushallinto Baseware on paikalla

SLUnet: Sporttirekisteri, Liittosaitti ja Sporttisaitti

Optinet

Sebacon (Kunto-kabinetti)

Sporttikaupan verkkokaupan IT –järjestelmä

SLUnetin peruspalvelut

Deferon (2. kerros ständi)

Eija Tolonen

Vendela Pento ja

Jani Ojala

Tuomo Heikkilä

Eero Konttinen

Jan Saarinen

13.00

Veikkaus (2. kerros ständi)

SporttiPassi -esittely (2. kerros ständi)

Suomen Urheilugaala (2. kerros ständi)

Timo Simonen

13.30

Restel (2. kerros ständi)

Pohjola Vakuutus (Kisa-kabinetti)

Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen (Kisa-kabinetti)

Helsingin OP (Kisa-kabinetti)

SMT (2. kerros ständi)

Työhön kutsu (2. kerros ständi)

Liike Ry (2. kerros ständi)

Hanne Nuutinen ja Helena Vesa

Ari Koski

Minna Palomurto

Antti-Jussi Hirvonen, Netta Lindström ja Janne Koskinen

Tiina Tarvainen ja Sami Haverinen

Timo Pulkkinen

Ari Koivu

14.15

SLU:n ympäristötyön tukipalveluita:

Liikunnan Ekomerkki

Green Office

City Car Club

Karoliina Luoto

14.45

SLU:n järjestö- ja seurapalvelut:

JOS – koulutukset

VOK – hanke

MJK-instituutti

Juha Heikkala

Elina Ekström

15.15

Salin 1 SLU non-stopit loppuvat

Teksti: Christine Heinonen

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: Christine Heinonen, LUM 7/09, SLU.fi.

Pelikenttänä SLU -messuilla mukana:


« Takaisin