Liikuntaharrastus pidentää ikää ja vähentää hoidon tarvetta iäkkäillä

Säännöllistä liikuntaa

Säännöllistä liikuntaa keski-iästä alkaen harrastaneilla oli vähemmän sairaala- ja laitoshoidon tarvetta viimeisenä elinvuonna kuin vain satunnaisesti tai ei ollenkaan liikuntaa harrastaneilla. Näin selvisi Jyväskylän yliopiston Suomen gerontologian tutkimuskeskuksen pitkittäistutkimuksessa.

Keski-iästä vanhuuteen liikuntaa harrastaneet miehet tarvitsivat vähemmän sairaalahoitoa ja naiset vähemmän pitkäaikaista laitoshoitoa viimeisenä elinvuotenaan kuin heidän ikätoverinsa, jotka harrastivat liikuntaa vain satunnaisesti tai ei ollenkaan.

"Monet iäkkäät henkilöt toivovat elävänsä pitkään ja pysyvänsä terveinä ja toimintakykyisinä elämänsä loppuun asti. Iän lisääntyessä hoidon ja avun tarve kuitenkin kasvaa. Osaltaan tähän vaikuttaa toimintakyvyn heikkeneminen vanhuudessa, joka olennaisesti vaikeuttaa itsenäistä kotona selviytymistä ja lisää etenkin pitkäaikaishoidon tarvetta", tutkija Mikaela von Bonsdorff selittää.

Aiemmissa pitkittäistutkimuksissa fyysisen aktiivisuuden on todettu vähentävän toiminnanvajauksia. Keski-iästä vanhuuteen ulottuneen fyysisen aktiivisuuden vaikutusta sairaala- ja laitoshoidon tarpeeseen ei kuitenkaan ole tutkittu aiemmin.

"Liikunnan harrastaminen on viime aikoina lisääntynyt keski-ikäisten ja vanhempien ihmisten keskuudessa, mikä saattaa tulevaisuudessa vaikuttaa myönteisesti iäkkään väestön terveydentilaan ja hoidon tarpeeseen", von Bonsdorff ennakoi.

Jyväskylän yliopiston Suomen gerontologian tutkimuskeskuksen Ikivihreät-projektin 16 vuoden seurantatutkimus tarjosi ainutlaatuisen mahdollisuuden selvittää 846 iäkkäänä kuolleen henkilön viimeisen elinvuoden sairaala- ja laitoshoitoa. Tutkimuksen osallistujat oli haastateltu heidän ollessaan 65-84-vuotiaita. Kuolleisuutta ja hoidontarvetta seurattiin tämän jälkeen rekistereistä.

Tutkimustulokset on julkaistu alan kansainvälisessä tieteellisessä aikakauslehdessä.

Lisätietoja: tohtorikoulutettava Mikaela von Bonsdorff, puh. 0400 342 692, mikaela.vonbonsdorff@jyu.fi.

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 7/09, SLU.fi.


« Takaisin