Mistä lisää vapaaehtoisia?
![]() Kuva: LUMin arkisto. |
![]() Nappaa mukaan -kurssi pidettiin Asikkalassa huhtikuun alussa. |
![]() P-HLU:n seurakehittäjä Anita Kokkonen. |
Tämä on kysymys, jonka kanssa moni urheiluseura painiskelee. Keinoja ja vinkkejä voi hakea vaikkapa oman SLU-alueen Nappaa Mukaan -kurssilta. Tässä muutamia vinkkejä ensihätään.
Seuratoiminnan vahvuutena on vapaaehtoisuus ja yhteisöllisyys. Nykypäivän maailmassa ihmiset kaipaavat ympärilleen yhdessä tekemistä ja yhteen kuulumista mieluisan asian tai harrastuksen äärellä. Rekrytointiin pitää vain uhrata hieman aikaa, vaivaa ja tehdä siitä suunnitelmallista.
”Ensimmäisenä lähtisin tarkastelemaan itse seuraa ja sen toimintaa. Onko se sellaista että siihen halutaan mukaan? Entä itse tehtävät, onko tarjolla myös lyhyitä ja projektiluontoisia tehtäviä, vai onko niin että kerran suostuessaan ihminen joutuu sitoutumaan loppu elämäkseen ja uhraamaan lähes kaiken vapaa-aikansa seuratoimintaan”, Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry:n seurakehittäjä Anita Kokkonen kysyy kurssilaisilta Asikkalan urheilutalolla. Kurssilaiset nyökkäilevät hymyillen. Niin se taitaa monen kohdalla olla.
Järjestelmällisyyttä ja suunnitelmallisuutta rekrytointiin
Vapaaehtoisten rekrytoinnissa suunnittelu on tärkeää. Usein ongelmana onkin, ettei asiaan ehditä paneutua, jolloin se ei ole järjestelmällistä. Seuran on hyvä kartoittaa millaisia valmiita ja selkeitä tehtäviä ihmisille on tarjolla. Rekrytointi on helppo aloittaa hyödyntämällä ensimmäisenä ihmisten kohtaamiset: tapahtumissa, töissä, vapaa-ajalla, missä tahansa. Tällöin tarjolla pitää olla selkeitä kokonaisuuksia, sillä harva suostuu jos oikein tiedä mitä lupaa.
Hyviä kohderyhmiä ovat lasten vanhemmat, toimitsijat, ystävät, tuttavat, naapurit ja työkaverit. Jos seura järjestää toimintaa myös muille kuin jäsenilleen, nämä tilaisuudet ovat myös hyviä paikkoja saada lisää toimijoita mukaan. Moni kieltäytyy ensimmäisellä kerralla mutta olisi sittenkin tullut mielellään mukaan, jos olisi kysytty uudestaan.
”Samalla kun uusia rekrytoidaan, muistuttaisin, että jo mukana olevien vapaaehtoisten kiittäminen ja palkitseminen on erittäin tärkeää. Pidä heidät mukana kiittämällä ja arvostamalla heidän työtään ja tarjoa heille mahdollisuus kouluttautumiseen ja kehittämiseen. Ihmiset haluavat olla mukana kun tekeminen on mielekästä ja tehtyä työtä arvostetaan”, Kokkonen sanoo.
Päätä Oikein –koulutus on osa SLU-alueiden tarjoamaa koulutuskokonaisuutta, joista löytää apua arjen seuratoiminnan pyörittämiseen. Nappaa mukaan -kurssin lisäksi kokonaisuuteen sisältyy kursseja mm. yhdistystoiminnan perusteisiin, seuran varainhankinnan tehostamiseen ja seurajohtamiseen. Kysy lisää oman SLU-alueesi seurakehittäjältä!
Teksti ja kuvat: Soile Koskela
SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: Soile Koskela, LUM 7/09, SLU.fi.



