Meidän Mepit: Mitro Repo
![]() Mitro Repo. |
”Liikunta on erinomainen mietiskelyn ja itsensä löytämisen keino. Mens sana in corpore sano – terve mieli terveessä ruumissa - ei ole vain kulunut klisee. Meidän pitää tuntea oma kehomme ja pysyä monellakin tapaa liikkeessä”, sanoo Europarlamentaarikko Mitro Repo, yksi meidän 13 mepistämme.
Eurokansanedustajan elämä Belgiassa ja Ranskassa ei ainakaan ravitsemusasiantuntijan silmin liene kaikkein helpointa: Brysselin ja Strasbourgin herkut eivät ole kevyimmästä päästä. Miten siis mahtaakaan pärjätä keski-ikäinen, hyvästä ruuasta pitävä ja nautiskeluun taipuvainen Mitro Repo, meidän meppimme, kiusausten keskellä?
”Vallan mainiosti ja joka päivä paremmin”, kuuluu hersyvän naurun saattelema vastaus.
Hän kertoo, että vaikka sitä olisi vaikea uskoa, on kunto nousussa kun syö terveellisesti ja kohtuullisesti, sekä pysyy liikkeessä.
”Rakennukset Eurovallan kahvassa ovat isoja ja jo pelkästään lentokentillä kävely on nostanut kuntoani. Saatan harkita tulevaisuudessa jopa maratonia, kuten Erkki Liikanen aikanaan.”
Mitro Revon kanssa ei auta jäädä leikkimään sanoilla, koska silloin jää toiseksi, mutta pakko on silti saada vastaus kysymykseen, onko puupäiden pilkkominen edelleen yksi mieluisimmista liikuntaharrastuksista, vai onko kyseessä ihan kunnon puusavotta rakkaalla kesäpaikalla.
Hiukan sarkastinen liikuntaharrastusanalyysi juonsi juurensa eurovaalien alle aikaan, jona Mitron edellinen työnantaja oli todennut olevan ’onnetonta, miten puupäät pysyvät niin hyvin pinnalla’.
”Silloin aloin pilkkoa puupäitä ja ikäväkseni huomasin, että ne pysyvät pilkottuinakin pinnalla.”
Mökillä puiden pilkkominen sujuu halkaisukoneen avulla.
Huoli hyvinvoinnista
Kaikki edellä mainittu on tuttua Mitro Repoa. Hän leikkii sanoilla ja vaatii kuulijoiltaan huolellista keskittymistä, mutta se toinen puoli eurokansanedustaja Repoa on vakavasti asioihin suhtautuva humanisti ja filosofi, joka kantaa tosissaan huolta ihmisten hyvinvoinnista – myös fyysisestä.
Mitro Repo on sisämarkkina- ja kuluttajasuojavaliokunnan jäsen sekä kulttuuri- ja koulutusvaliokunnan varajäsen. Liikunnan kannalta varsinkin jälkimmäinen on kovin mielenkiintoinen vaikutuskanava. Siellä jo missä nostetaan esiin liikunnan ja urheilun kysymyksiä.
”Kyse on Lissabonin sopimuksen myötä vakavasta asiasta”, sanoo Mitro Repo ja arvioi, ettei toimivalta liikunta-asioihin ole vähäpätöinen asia.
Hän kertoo, että hiljattain julkaistiin tutkimus siitä, kuinka Euroopan Unionin jäsenmaiden kansalaiset liikkuvat ja harrastavat urheilua, ja vaikka tulokset sellaisenaan eivät olleet erityisen mairittelevia, löytyi myös ilonaiheita.
”Me skandinaavit olimme onneksi edelleen tutkimuksessa johtoasemassa.”
Kun syitä tiedusteltiin Revolta tarkemmin, arvioi hän että kyse on kulttuurimaantieteellisistä seikoista. Liikunta ja urheilu ovat ikään kuin kiinnikasvaneet pohjoismaiseen ajatteluun.
”Liikunta on erinomainen mietiskelyn ja itsensä löytämisen keino. Mens sana in corpore sano – terve mieli terveessä ruumissa ei ole vain kulunut klisee. Meidän pitää tuntea oma kehomme ja pysyä monellakin tapaa liikkeessä. Paikalle ei saada jäädä.”
Teologi-humanisti-ikonimaalari Mitro Revolle kävelylenkki on yksi eniten ajatuksia kirkastavista asioista. Se kuuluu arkeen samoin kuin päivittäinen messu, joka päättyy siihen, että ’lähtekäämme pois rauhassa ja herran pelossa’. Mitro toivoo, että herra vahvistaisi hänen askeleensa ja johdattaisi tien oikeuteen, totuuteen ja kohtuuteen.
”Nämä asiat mielessä lähden kävelemään ja koen olevani elossa”, sanoo flimmeristä eli huippu-urheilijoillekin tutusta eteisvärinästä, varsin tavallisesta rytmihäiriöstä kärsivä Repo.
Abiturientin oivallus
Nyt käytävää tuntijakokeskustelua Mitro Repo lähestyy muistojen kautta. Hän on Helsingin Normaalilyseon eli Norssin kasvatti ja myöhemmin muun muassa lyhyen aikaa saman koulun kreikankielen opettaja. Koululiikunnan muistot ovat hyvät ja kannustavat, vaikka niihinkin liittyy mielenkiintoisia välivaiheita.
”Urheilun jaloihin saloihin minut johdatti arvostettu kansainvälinen voimisteluvaikuttaja Tuomo Jalantie, joka piti poliittisia mielipiteitäni ainakin hiukan väärinä ja se sai aikaan erityistarkkailun. Tämä silmätikun asema poistui vasta viimeisinä kouluvuosina, kun Jalantie arvioi oppilaansa kaikesta huolimatta isänmaataan rakastavaksi.”
Mitro Repo kertoi, että ’urheilun jokin’ löytyi vasta abiturienttivuonna ja totta vie valokuva-albumista löytyy kuvia solakasta nuorukaisesta meren äärellä purjeveneen viereltä. Se harrastus on säilynyt ja tämän vuoden elokuussa sille löytynee taas jopa aikaa.
Anekdoottina mainittakoon, että Tuomo Jalantie oli yksi ensimmäisten joukossa onnittelemassa tuoretta europarlamentaarikkoa vaalien jälkeen.
Potkut elämään ja ymmärrykseen
Euroopan perspektiivistä katsottuna monien muiden asioiden lisäksi kotouttaminen ja liikunnan avulla tapahtuva kehitysyhteistyö ovat alueita, joissa liikunta ja urheilu voivat näyttää voimansa.
”Hyvinvointi korreloi aina viime kädessä henkisiin asioihin, mutta ruumiinkunnon kautta, koska ruumis on hengen temppeli. Urheilun avulla kulttuurien kohtaaminen kasvotusten on helpompaa. Potkujen tulee olla potkuja positiivisuuteen ja ymmärrykseen, potkuja liikkeelle, potkuja elämään.”
Kreikka on tällä hetkellä aikamoisessa talouskurimuksessa samaan aikaan, kun tämä intohimojen kansa on eräs Euroopan nopeimmin lihovista.
Kreikan hyvin tunteva Mitro Repo ei mielellään – politiikan noviisina, kuten hän itse sanoo - lähde arvioimaan muita, vaan puhuu mieluummin itsensä tai suomalaisuuden kautta: ”Mekin olemme nopeasti tukevoituva ja myös turhan itsetuhoinen kansa.”
”Meillä on puolin ja toisin paljon opittavaa vaikkapa latinalaisen runoilijan sanoin: festina lente – kiiruhdetaan, mutta verkkaisesti, jotta nähdään mitä ympärillä tapahtuu. Meidän on otettava opiksi Kreikan talouskriisistä ja täysin vääristyneestä tavasta suhtautua esimerkiksi verojen maksuun ja harmaan talouden hyväksyntään.”
Mitro Repo muistuttaa, että samalla on tunnistettava itsessä samat vaarat.
”Meidän tulee uskoa, että voimme muuttaa vääriä käsityksiä ja oppia uutta, kuten nousta ylös ja lähteä liikkeelle – yhdessä kohti tasapainoisempaa Eurooppaa. Pidetään yllä oikea rytmi, oikea tempo ja oikea tahti!”
LUMin haastattelusarjassa esitellään ”Meidän Meppien" mietteitä. Suomen edustajia Euroopan parlamentissa ovat Sari Essayah, Carl Haglund, Satu Hassi, Heidi Hautala, Ville Itälä, Liisa Jaakonsaari, Anneli Jäätteenmäki, Eija-Riitta Korhola, Riikka Manner, Sirpa Pietikäinen, Mitro Repo, Timo Soini ja Hannu Takkula.
Kuva: mitrorepo.fi
SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma 7/10, www.slu.fi.

