slu.fi
Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa Tulostettava versio

Kunnossa kassulle – hanke

Kunnossa kassulle – hanke (Kuka) on Kymenlaakson maakunnan alueella tuleville varusmiehille toteutettava terveyden ja hyvinvoinnin edistämishanke. Hanke alkaa 1.8.2008 ja alustavasti kestää ainakin vuoteen 2011. Kuka -hankkeen tavoitteena on parantaa varusmiespalvelukseen tulevien heikkokuntoisten fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia kutsuntojen ja palvelukseen astumisen välissä ja tätä kautta parantaa varusmiespalveluksesta selviytymistä.

Hanke synnyttää toimintamalleja, jotka ovat kopioitavissa koko valtakuntaan. Hanke tukee nuorten omaehtoisuutta, omatoimisuutta ja osallisuutta oman hyvinvoinnin kehittämisessä. Hankkeesta vastaa Kymenlaakson Liikunta ry ja siihen 1.8.2008 alkaen palkattava projektihenkilö koordinoi toimintaa. Hankkeen mahdollisesti laajetessa vastaavia toteuttajatahoja löytyy valtakunnassa 15 maakunnallista liikunnan aluejärjestöä.

Hanketta on valmisteltu yhteistyössä Kymenlaakson Liikunta ry:n, Puolustusvoimien Kymenlaakson Aluetoimiston sekä Pääesikunnan henkilöstöosaston liikunta-alan asiantuntijoiden kanssa. Hanketta rahoittaa Maanpuolustuksen Kannatussäätiö ja jos pilotointi tuo hyviä tuloksia, hankkeelle järjestetään jatkorahoitus.

Palveluksessa olevien varusmiesten cooper–testin tulokset ovat heikentyneet, heikosta kunnosta johtuvat alokasaikana tulevat rasitusvammat ovat lisääntyneet sekä ennen kaikkea keskeyttäneiden määrä on rajussa nousussa.

”Fysiikalla on keskeinen rooli taistelijan toimintakyvyn kannalta – fyysinen kunto heijastuu usein myös henkisen kestävyyden alueelle. Tämä näkyy asepalveluksen aikaisessa poistumassa, jossa yhä useammin keskeytetään terveydellisistä syistä” totesi puolustusministeri Jyri Häkämies hankkeen tiedotustilaisuudessa Haminassa maanantaina 12.5 ja jatkoi ” Kunnossa kassulle on tärkeä pilottihanke, jolla voidaan parantaa asepalvelukseen astuvan varusmiehen valmiuksia suoriutua tulevista palvelustehtävistä. Koulutuksen järjestelyt muodostuvat helpommiksi, jos palvelukseen astuvat ovat enemmän ”samankuntoisia”. Tästä näkökulmasta olen erittäin tyytyväinen, että Kymenlaakson Liikunta ry ja puolustusvoimat ovat ottaneet aktiivisen roolin ”kansallisen kuntoremontin” mallioppilaina. Puolustusvoimien aktiivisen roolin lisäksi mukaan tarvitaan myös kodit, koulut, urheiluseurat ja nuorisojärjestöt.”

”Itä-Suomen Sotilasläänin komentajana olen erittäin iloinen KUKA -hankkeesta. Hanke tukee puolustusvoimien liikuntastrategiaa sekä koulutus- ja kasvatustavoitteita. Hankkeilla on kutsunnoista vastaavien maavoimien täysi tuki” totesi kenraalimajuri Jukka Pennanen ja jatkoi ” Monissa tehtävissäni joukko-osastoissa, viimeksi Karjalan Prikaatin komentajana Vekaranjärvellä olen vakuuttunut siitä, että vaativissa koulutusolosuhteissa tasapainoisen henkisen kunnon perusta on riittävä fyysinen kunto. Huonokuntoiset myös sairastuvat tai loukkaantuvat helpommin ja keskeyttävät palveluksensa useammin. Huonokuntoisten alokkaiden edessä ei kuitenkaan tule nostaa käsiä pystyyn, vaan ojentaa auttava käsi sekä kannustaa heitä liikkumaan. Auttaminen tehoaa sitä paremmin, mitä aikaisemmassa vaiheessa asiaan puututaan. KUKA -hanke on tähän mielenkiintoinen työkalu. Parantamalla alokkaiden tulokuntoa paranee myös sotilaiden kunto palveluksen lopussa, koska fyysinen koulutus voi olla aikaisempaa haastavampaa. Näin reserviin siirtyy liikuntaan positiivisesti suhtautuvia ja hyväkuntoisia reserviläisiä, jotka vaikuttavat myönteisesti koko yhteiskuntamme liikunta- ja terveysasenteisiin.”

Kutsuntoihin osallistuu vuonna 2008 Kymenlaakson maakunnassa n. 1250 miestä. Kohderyhmänä hankkeessa ovat heikkokuntoiset kutsuntoihin tulevat. "Sairaanhoitaja ja kutsuntalääkäri suosittelevat kohderyhmälle osallistumista hankkeeseen ja ohjaavat hankevastaavan juttusille" totesi Kymenlaakson aluetoimiston päällikkö everstiluutnantti Heikki Hokkanen.

Mukaan kutsuttavia toteuttajia hankkeessa ovat pääsääntöisesti Kymenlaakson liikunta- ja urheiluseurat. ”Hankkeen pilotoinnin tavoitteena on saada se toimimaan koko maassa. Liikuntaväki on seurannut todella huolestuneena varusmiespalvelukseen astuvien ikäluokkien kunnon heikentymistä”, totesi Kymenlaakson Liikunta ry:n puheenjohtaja Markku Laukkanen ja jatkoi ” urheiluseurat pystyvät tarjoamaan laajan lajikirjon ja osaamisen hankkeelle.”

Kohderyhmälle valmistetaan ns. palvelupaketti, jossa heille tarjotaan erilaisten liikuntalajien lajiopetuksia, joiden kautta saadaan säännöllinen liikuntatoiminta itseään kiinnostavassa lajissa tavoitteellisesti käyntiin joko yksin tai ryhmällä (esim. hiihtokoulutusta, juoksukoulua, uimakoulua, tenniskoulua, miekkailukoulua yms. lajitarjottimia). Paketti on 11.9.2008 alkavissa kutsunnoissa niin valmis, että mukaan tuleville ovat lajit, ajat sekä paikat esillä.

Kohderyhmille tarjotaan eripituisia palvelupaketteja sen mukaisesti kuinka kauan heillä on palvelukseen astumiseen aikaa. Osallistuminen on vapaaehtoista sekä osallistujille maksutonta. Tutustumisissa välineistö tulee järjestävien seurojen sekä Kymenlaakson Liikunnan kautta. Samaan palvelupakettiin kuuluu hankekoordinaattorin pitämiä lyhyitä koulutustilaisuuksia, jotka tukevat kohderyhmän tavoitteita. Aiheina on mm. tietoa ravinnosta sekä sykkeen hyödyntäminen harjoittelussa ja niin edelleen.

Lisätietoja hankkeesta:

toiminnanjohtaja Tommi Lehtinen, Kymenlaakson Liikunta ry,
puh. 040 5826 706, tommi.lehtinen(at)kymli.net, www.kymli.net

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 8/08, Kymenlaakson Liikunta ry, SLU.fi.


« Takaisin