SLU:n kevätkokouksessa jaettiin opetusministeriön ansiomerkkejä

Seniorikonsultti Pekka Vähätalo sai kultaisen ansioristin
Ansioristien saajat
Kultaisin ristein varustetuttujen ansiomitalien saajat

SLU juhlisti vuosikokoustaan ja 15. toimintavuottaan luovuttamalla SLU:n hallituksen anomat opetusministeriön ansiomerkit kevätkokouksen yhteydessä 8. toukokuuta.

Tunnustus voidaan myöntää paikallisissa urheiluseuroissa, alueellisissa liikuntajärjestöissä, valtakunnallisissa lajiliitoissa tai liikunnan kansainvälisissä tehtävissä aktiivisesti toimineelle.

"Järjestöihmisiä, talkooväkeä ja muita taustavaikuttajia on kiittäminen siitä, että liikunnan harrastamiselle on sellaiset puitteet kuin Suomessa on. Te kaikki liikunnan ja urheilun parissa pyyteettömästi töitä tekevät ihmiset ansaitsette vilpittömät ja lämpimät kiitokset siitä panoksesta, jonka annatte yhteiseksi hyväksi", SLU:n puheenjohtaja Timo Laitinen sanoi.

Ansioristin kultaisena sai seniorikonsultti Pekka Vähätalo. Ansioristejä luovutettiin seuraaville henkilöille: oikeusministeri Tuija Brax, aluejohtaja Jari Haapanen, liikuntakasvatuksen kandidaatti Pekka Könni, Nuori Suomi päällikkö Eero Lehti, pääsihteeri Jukka Pekkala, toimitusjohtaja Jorma Pitkäjärvi, tulosaluejohtaja Eija Vähälä, ohjelmistoalueen johtaja Olli-Pekka Heinonen ja lehtori Arja Jääskeläinen.

Ansiomitalin kultaisin ristein saivat: toimistonhoitaja Eva-Liisa Aunio, yrittäjä Helena Juutilainen, suunnittelija Hilkka Kaipainen, kehitysjohtaja Jukka Karvinen, pääsihteeri Pirjo Krouvila, yhteiskuntavastuupäällikkö Kaisa Pyhälä, puutarhuri Christian Thibault, projektikoordinaattori Ike Chime ja laatupäällikkö Riitta Rairama.

Ansiomitalit vastaanottivat: kehitysjohtaja Rainer Anttila, yhteiskuntatieteiden tohtori Juha Heikkala, kansainvälisten asioiden päällikkö Terhi Heinilä, markkinointisuunnittelija Christine Heinonen, myyntipalvelun esimies Ismo Kormu, tuotantopäällikkö Jerkko Mäkelä, professori Jorma Riissanen, viestintäjohtaja Eila Ruuskanen-Himma, toimistopäällikkö Inari Raitala-Heikkinen ja markkinointijohtaja Eija Tapala.

Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin myönsi 26.2.2008 yhteensä 365 ansioristiä ja -mitalia suomalaisen liikuntakulttuurin ja urheilun parissa ansioituneille henkilöille. Kultaisia ansioristejä myönnettiin 28, ansioristejä 60, ansiomitaleja kullatuin ristein 143 ja ansiomitaleja 134 kappaletta. Liikuntakulttuurin ja urheilun ansioristejä ja -mitaleja on jaettu vuodesta 1947.

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 8/08, SLU.fi.


« Takaisin