Vuoden seurajohtaja 2008 on Heikki Holopainen Pieksämäen Tsempistä
![]() Vuoden Seurajohtaja 2008 Heikki Holopainen Pieksämäen Tsempistä. |
![]() Palkinnoksi Vuoden seurajohtaja sai taiteilija Johanna Oraksen maalaaman taulun. |
Vuoden seurajohtaja 2008 -tunnustuksen saanut Heikki Holopainen (56) on toiminut Pieksämäen Tsempin puheenjohtaja vuodesta 2002 ja sitä ennen vuosia seuran johtokunnassa ja varapuheenjohtajana. Hänet palkittiin vuoden seurajohtajana SLU:n kevätkokouksen yhteydessä 8. toukokuuta.
”Kyllä tällainen tunnustus tuntuu mahtavalta. Tuntee saavansa tunnustusta kymmenien vuosien tekemisestä. Tsemppi on mahtava seura, jota olemme muun muassa Juha Korhosen kanssa vieneet eteenpäin. Tämä tunnustus tulee koko seuralle”, Holopainen sanoo.
”Heikki Holopainen on loistava esimerkki innostuneesta ja motivoituneesta seurajohtajasta. Hän on tehnyt Tsempistä kasvatuksellisuutta korostamalla tunnetun ja menestyvän seuran”, kuvaa SLU:n koulutusjohtaja Juha Heikkala palkintolautakunnan valintaa.
Lentopalloseura Pieksämäen Tsemppi perustettiin vuonna 1982. Holopainen on ollut mukana toiminnassa vuodesta 1984. Tällä hetkellä seurassa on vajaa 500 jäsentä ja 20 joukkuetta, eli Pieksämäellä sekä tytöt että pojat palloilevat miltei kaikissa ikäluokissa.
”Meillä toiminta perustuu junioritoimintaan ja erityisesti kasvatuksellisuuteen. Haluamme huolehtia lapsista ja nuorista kokonaisvaltaisesti. Kiinnitämmekin yhä enemmän huomiota nuorten osallistumiseen ja tekemiseen yhteisten asioiden puolesta. Meillä on esimerkiksi oma Nuorisotiimi, missä nuoret voivat tavata muiden seuran joukkueiden jäseniä ja puuhastella milloin mitäkin.”
Seuran valmentajien koulutus ja ammattitaito ovat Tsempissä arvossaan, ja puheenjohtajakin osallistuu aktiivisesti valmennukseen.
”Valmentajanurani alkoi jo 80-luvulla ja siinä olen edelleen mukana. On mukavaa osallistua seuran toimintaan myös ihan ruohonjuuritasolla.”
SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 8/08, SLU.fi.

